Yksi
matematiikan opetukseen liittyvistä ongelmista on liiallinen suljettujen, usein
mekaanisten tehtävien käyttö. Tällä tarkoitetaan siis tehtäviä, joihin liittyy
selkeä ja usein yksiselitteinen ratkaisumenetelmä sekä yksi ainoa oikea
lopputulos. Ongelmana tällaisten tehtävien
liiallisessa hyödyntämisessä on paitsi tylsistyminen ja matematiikan kokeminen
yksiulotteiseksi sääntövarastoksi, myös lisääntynyt luulo siitä, että
matematiikan oppiminen vaatii niin kutsuttua kiinteää älykkyyttä. Oppilas, joka uskoo oppimisen määrittyvän
kiinteän älykkyyden mukaisesti, kokee, että hänellä täytyy olla valmiiksi
annettuna tarvittava määrä osaamista ja lahjakkuutta, kun taas muovautuvaan älykkyyteen uskovat
tietävät voivansa vaikuttaa osaamistasoonsa ja näin ollen kokevat opiskelun
mielekkäämpänä (ja saavuttavat tutkimusten mukaan parempia tuloksia; ks. myös aiempi
postaus http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/03/kannustettuna-menestykseen-vai-itseen.html).
Suljetut tehtävät ohjaavat
ajattelua kiinteän älykkyyden suuntaan antamalla ymmärtää, että matematiikassa
pärjätäkseen tulee (aina) osata tiettyjä valmiiksi annettuja menetelmiä. Avointen ongelmien[1],
joissa ratkaisumenetelmiä ja oikeita vastauksia voi olla lukuisia,
käyttäminen puolestaan tarjoaa onnistumisia ja ajattelun kehittymistä kaikille
oppilaille suoritustasosta tai jo omaksutuista menetelmistä riippumatta.
Sähköinen oppikirja saattaisi
mahdollistaa suljettujen tehtävätyyppien käytön vähentämisen matematiikan
opetuksessa. Vaikkakin Matematiikan opetuksen päivien Oppikirjan tulevaisuus
-panelisti, oppikirjailija Jukka Mäkinen katsoi sähköisen oppikirjan sisältävän
"samaa tavaraa mutta sähköisenä", toi panelisti, matematiikan opettaja ja
tabletkoulu.fi:n edustaja Piia Nissinen myöhemmässä keskustelussa esiin
sähköisen oppikirjan mahdollistavan muun muassa GeoGebran käytön, interaktiivisuuden,
verkon käytön, yhteistyön, ja niin edelleen. Sähköisyys voisi siis parhaassa
tapauksessa todella monipuolistaa nykyistä matematiikan opetuksen vallannutta
kaavakokoelmapedagogiikkaa.
Oppikirjan tulevaisuus
-paneelissa yleisön joukosta toivottiin sähköisyyden helpottavan opettajan
työtä siten, että saataisiin kone tarkistamaan osaamista. Edes oppikirjailija
Mäkinen ei pitänyt tätä toivetta kovin mielenkiintoisena, tämä kun on
mahdollista vain, mikäli käytetään suljettuja tehtäviä selkeine
ratkaisupolkuineen ja ainoine oikeine ratkaisuineen. Avoimia ongelmia ei kone
analysoi. Panelisti Nissinen toi esiin, että opettaja itse voi määritellä
koneelle arvostelukriteerit. Tämä ei ratkaise suljetun tehtävätyypin ongelmaa,
mutta johtaa uuteen ajatukseen: jos oppilaat opettajan sijaan suunnittelisivat
tehtäviä ja niille arviointikriteereitä, oltaisiin taas avointen tehtävien
piirissä.
Mutta: onko itsenäinen ja hiljainen yksilötyöskentely opettajalle niin
mieleinen, ettei siitä tulla luopumaan vaikka materiaalit miten mullistuisivat?
Monissa kirjoissa kun on jo nyt varsin kiinnostavia ja monipuolisuuteen
ohjaavia tehtäviä. Vaan väliin jäävät, mikäli ovat potentiaalisia hälyn
aiheuttajia[2]:
YKSILÖTYÖT,
TEHTY!
Kuvien copyright Laura Tuohilampi |
[1]
Esimerkki avoimesta ongelmasta: Mitkä
kaksi lukua yhteen laskemalla saat luvun 11? Entä jos lukuja on kolme? Mikä on
suurin määrä luonnollisia lukuja, jotka yhteen laskemalla voita saada luvun 11?
Eroaako tämä siitä, jos käytössä ovat kokonaisluvut? Ellet tunne termejä,
löydätkö kaverin joka osaa selittää niiden merkityksen? Entä osaatko itse etsiä
tiedon verkosta ja sen avulla selittää eteenpäin?
Katso
myös
[2] Itse asiassa eräs kustantajan edustaja toi
toisaalla Matematiikan opetuksen päivien työpajassa esiin huolen siitä, että
avoimet tehtävät voivat temmata oppilaat
mukaansa ja näin hankaloittaa opettajan työtä. Pidän tätä todella
mielenkiintoisena uhkakuvana: oppilaat saattavat siis kiinnostavien tehtävien
edessä innostua, aktivoitua ja ryhtyä omaehtoiseen oppimistoimintaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.