Rekrytointi, osa 2: tarpeellisen opettajan tunnusmerkki roikkuu jalkojen välissä

Opettaja-lehden numerossa 24-25 (14.6.2013) esitettiin Oulussa sijaitsevan Kaakkurin peruskoulun rehtori Jukka Alatalon näkemyksiä rekrytoinnista. Huomioni kiinnitti seuraava tekstinpätkä: "Oulussa avoimiin virkoihin ja sijaisuuksiin löytyy aika hyvin opettajia. Erityisopettajia kaivattaisiin lisää, ja miehistä on krooninen pula. Jukka Alatalon mielestä mieskiintiöt voitaisiin hyvin ottaa käyttöön luokan- ja miksei myös aineenopettajan koulutukseen hakeville" (kursiivi kirjoittajan).

Miehiähän on peräänkuulutettu alalle jo vuosikausia, milloin "miehen mallin" tärkeyden vuoksi, milloin siksi, että "kympin tytöt" eivät kuitenkaan ole niin hyviä kuin "hormonihöyryiset pojat"^[1]. Tyypillisesti yhtä luokkaa kuitenkin opettaa yksi henkilö. Tämä on mies, tai sitten nainen, ellei jotakin tätä epäselvempää. Nainen voi olla maskuliininenkin, ja mies feminiininen, ja heidän opetustaitonsa eivät riipu sukupuolesta sen enempää kuin silmien väristä. Jos siis mies palkataan antamaan miehen mallia, on ensinnäkin löydettävä miehekäs mies, ja on määriteltävä, millainen mies tämän peräänkuulutetun mallin voi antaa. Samaan syssyyn on sitten kuitenkin palkattava luokkaan myös naisellinen (olenko oikeassa, että äidillinen?) nainen antamaan "naisen mallia". Vai oliko ajatuksena siirtyä poika- ja tyttökouluihin, joissa kummassakin opettajana toimivat oman selkeästi rajatun sukupuolen edustajat antamaan ko. sukupuolen oikeanlaista mallia? Anteeksi nyt, mutta siirryinkö juuri 60 vuotta ajassa taaksepäin?

Esitän avoimen kysymyksen artikkelin rehtorille kaikkien muiden rehtorien vastaukset myös keskusteluun kutsuen: mikäli samaa paikkaa hakee kaksi henkilöä, joista toinen on huomattavasti kokeneempi, opinnoissaan menestyneempi, parempia suosituksia saanut mutta nainen huonomman hakijan ollessa mies, tuleeko mies kuitenkin valituksi "krooniseen miespulaan" vedoten?

Ja vielä, selittäisikö joku millaisesta ongelmasta tässä miespulassa oikein on kyse? Todellako siitä, että naisena voin toki opettaa sekaluokkaa, mutta peniksellä varustettuna sekä tytöt että pojat oppisivat opetuksessani paremmin ja koulun henki olisi vääjäämättä viihtyisämpi? (Tarpeeksi isokokoisena ja miehekkäänä voisin myös tarvittaessa viskoa oppilaita ulos ruokalasta välittömästi kun kyseiset päähäntaottavat alkaisivat osoittaa merkkejä halusta dialogiin. Miehen malli = Don't think vaan vedä turpiin?)

---

^[1] Tätä ilmaisua käytti dekaani ja kasvtustieteen professori sekä tuore ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Patrik Scheinin taannoisessa Helsingin yliopiston järjestämän Studia Generalia luennon osuudessaan: poikien potentiaalia on Scheininin mukaan hukattu koska tämä potentiaali hukkuu hormonihöyryn alle. Tytöillä sen sijaan ei ilmeisesti vastaavia rajoitteita ole, niin ja ovathan sukupuolet muutenkin sisäisesti täysin samanlaisia ja keskenään aivan erilaisia...

Jippii, valmistuin - nyt töihin! Eli rekrytointi, osa 1: pätevyys

Tunnettuja ongelmia nykypäivän työelämässä koulujenkin kohdalla ovat määräaikaisuuksien ketjutukset sekä epäpätevien palkkaaminen. Esimerkiksi tuttavaltani, vastavalmistuneelta maisterismatematiikanopettajalta meni juuri virka sivu suun. Vaikka hän oli ehtinyt hoitaa tehtävää määräaikaisena, valittiin virkaan kuitenkin epäpätevä kunnanvaltuutetun puoliso. Älkää kysykö miten asia muodollisesti saatiin hoidettua: valitukset ovat sentään vireillä. Itse olen aikoinaan ollut kolmena perättäisenä lukuvuotena määräikaisena pätkätyöläisenä arvostetussa helsinkiläisessä lukiossa vailla selkeää perustetta määräaikaisuuteen. Nämäkin määräaikaisuudet loppuivat kuin seinään, kun edessä oli puolen vuoden poissaolo äitiysloman vuoksi. Tilalle (siis myös äitiysloman jälkeen) tuli tuolloin vielä epäpätevä itseäni huomattavasti kokemattomampi matematiikanopettajaopiskeija, joka kaiken lisäksi oli suorittanut pedagogisia opintojaan yliopistolla minun ohjauksessani.

Räikeimpien tapausten lisäksi käytetään näppärämpiäkin konsteja. Tuntemani pätevät ja osaavat kahden opetettavan aineen maisterit eivät pääse edes haastatteluihin, kun virkaan ilmoitetaan vaadittavan pätevyys esimerkiksi yhdistelmällä matematiikka-kemia-maantieto. Koulun sisällä olisi toki helppo jaotella tunteja matematiikan, kemian ja maantiedon pätevyyden hankkineiden kesken, mutta tarkoitus onkin vain asettaa reunaehdot, joita todennäköisesti kukaan ei täytä jotta voidaan oikeuttaa epäpätevän määräaikaisen "opettajan" palkkaaminen seuraavaksikin lukukaudeksi.

Pätevien, työtä etsivien opettajien lisäksi tunnen ylioppilaita, jotka ovat vuodesta toiseen nauttineet suojatyöpaikostaan kunnallisissa kouluissa (alleviivaus: siis vailla mitään pidemmälle menevämpää koulutusta). Lukio on toki yleissivistävä koulutus, mutta että "hyvä tyyppi" ei saisi lainkaan lihaa pedagogisen luustonsa ympärille 300 opintopisteen maisteriopinnoista kautta maailman hehkutetussa opettajankoulutusjärjestelmässämme? Että opettaa voi, kun on itse lukenut opetettavat kirjat - syvempää osaamista tai tietoa siitä, mistä oppikirjojen "tieto" on muodostunut, ei tarvita?

Uskon vakaasti, että koulut jotka säästäväisyyden nimissä pyörittävät tätä epäpätevyyden rulettia sahaavat vain omaa oksaansa. Tänä päivänä perheissä ymmärretään hyvin missä kussakin koulussa mennään, ja valinnat lasten suhteen tehdään sen mukaisesti. Huonosti johdetut koulut menettävät vetovoimansa, ja ennen pitkää niiden määrärahoja ajetaan alas ja aletaan uhkailla lakkauttamisella - tai sitten ilmapiiri vain yksinkertaisesti kurjistuu, eikä lyhytnäköisyyttä arvostanut rehtori lopulta itsekään viihdy työpaikassaan.

Hyvälle opettajalle löytyy onneksi vielä töitä - hyvistä työyhteisöistä. Onnea jokaiseen työn- ja työntekijän hakuun tulevan syksyn jäljellä olevien tehtävien osalta!

Lasketaanko leikkiä?

Ikean kassalla asiakas kertoi, kuinka "insinöörimies" oli antanut juomalasien määrän laskemista varten matemaattisen ohjeen: kappalemäärä leveyssuunnassa tuli kertoa kappalemäärällä pituussuunnassa. Paketissa oli siis esimerkiksi kolmessa rivissä viisi kussakin (3x5=15), mikä inssin mielestä olisi kätevää laskea kertolaskulla sormilla osoittelun sijaan. Neitonen naureskeli asiaa henkilökunnan kanssa, todeten, ettei itse todellakaan oltu mitään "matikkaneroja".

Mutta kumpi onkaan hauskempi, elämästä vieraantunut insinööri vai laskutaidottomuudellaan julkisesti hekumoiva? Matematiikan mahdottomuuden paisuttelulla kun on tarkoituksensa: itsensä matemaattisesti lahjattomaksi leimaaminen kertoo sosiaalisesta samaistumisen sekä identifioinnin tarpeesta. Ollaan samalla puolella, kummastellaan hassuja teknisesti ajattelevia ihmisiä, jaetaan sama huumorintaju yksittäisellä sattumanvaraisella hetkellä.

Varsin harmitonta siis? Tuskin; sillä kumpi tulee ensin, huonommuuden tunne vai huonoudesta vitsailu?

Koulua aloittaessaan pienet oppilaat pääsääntöisesti pitävät matematiikasta ja arvostavat sitä. Kun opiskeluvuosia karttuu, alkaa huonojakin kokemuksia tulla - toisille vähemmän, monille enemmän. Ja kun tärkeäksi kokemassaan ei pärjää, alkaa selviytymiskeinona vähätellä asiaa. Tästä puolestaan seurauksena on luovuttaminen, luovuttamisesta entistä huonompi suoriutuminen, ja näin kierre on valmis.

Olkoonkin siis osa identiteettiä ja näennäisesti keveää arkipuhetta, matematiikan dramatisoiminen kiristää monisäikeistä ja vaikeasti avattavaa solmua, joka monella on saanut alkunsa jo kaukana menneisyydessä.

Seurauksia on ainakin kolmenlaisia: Ensinnäkin, oma negatiivisesti värittynyt suhtautuminen matemaattiseen ajatteluun saa aikaiseksi vilunväristyksiä aina, kun lukujen ja laskutoimitusten kanssa joutuu tekemisiin. Toiseksi, yleisyydessään ilmiö ylläpitää itse itseään kulkeutuen asennetasolla ystäviin, jälkeläisiin ja koko ympäristöön saaden jatkuvaa kollektiivista vahvistusta matematiikan mystisyydestä. Kolmanneksi, se, kuinka suhtautuu vaikeaksi kokemaansa asiaan, yleistyy helposti muuhunkin käyttäytymiseen. Jos uskoo, että matematiikkaa voi oppia vain tietokonepäisenä syntynyt nero, löytänee syyn olla ratkaisematta muitakin elämänsä ongelmia aina itsensä ulkopuolelta.

Luovuttaminen matematiikan suhteen ei toki välttämättä johda luovuttamiseen kaiken haastavan suhteen, mutta päinvastainen käytös on sitäkin rikastuttavampaa. Matematiikan parissa opittu työnteko ja ahkeruus ovat hyödyksi aina, kun työntekoa ja ahkeruutta kaivataan - siis kaikkialla. Ja kun on oppinut oppimaan, osaa verryttää aivojaan, löytää asioille uusia käyttötarkoituksia, ja tuntee itsensä ah niin onnistuneeksi.