Kirjoittanut Laura Tuohilampi
Kouluissa väännetään kättä paitsi oppimisesta, myös kasvatuksesta. Kasvatukseen liittyen Lapin Kansassa julkaistiin 27.2.2014 Julia Pääkkölän kolumni Pipojen puolesta. Jo nimi kertoo, mistä kasvatuspulmasta oli kolumnissa kysymys: pipon käytöstä. Pääkkölä kirjoitti fiksusti perustellun, kiihkottoman ehdotuksen siitä, että pipon kieltokäytäntöä saattaisi jo olla aika höllentää.
Kuuluuko pipohuomauttelu tarpeelliseen osaan kasvatuskeskustelua vai ei?
Facebookissa kolumnin innoittama keskustelu asiasta lähti niin sanotusti lapasesta, tai siis piposta.
"Mun luokkaani ei kyllä KUKAAN tuu pipo päässä tai lähtee samantien pellolle."
Keskustelussa tuli selväksi, että pipon käyttö ahdistaa käsittämättömän paljon osaa opettajista. Perusteluissa ei paljoa logiikkaa näkynyt: pipoa ei voi käyttää, koska se hauduttaa päätä ja haisee, ja tämä koskee siis myös ohutta ja sievää trikoomyssyä, muttei tietenkään uskonnollista huivia, sillä kaikkihan ymmärtävät, että uskonto ja tavat ovat kuitenkin eri asia - jolloin ilmeisesti ei siis enää olekaan kyse hauduttamisesta ja hajusta.
Kaikkein olennaisin perustelu pipojen sietämättömyydelle näytti olevan se, että ilman pipovääntöä oppilasparat eivät opi, kuinka heidän oletetaan käyttäytyvän. Tämän perustelun hienoinen ongelma on se, että toisilta odotettu käytös ei ole muuttumaton käsite, vaan elää ajassa ja on jatkuvassa sosiaalisessa arvioinnissa (on todella mahdollista, että tulevaisuudessa pankkivirkailijalla on päässään päähine, eikä asiakas tästä ymmärrä loukkaantua). Juuri sosiaalista arviointia käyty keskustelukin on. Pääkkölän kannanotto lähtee nimittäin todellisesta tarpeesta ja asioiden merkityksen muutoksesta, ei nuorten hukassaolemisesta, vaikka jotkut opettajat näin haluaisivat ajatellakin.
Eräs keskustelija esitti vastakysymyksen: mikä siinä pipon päästä ottamisessa on niin vaikeaa? Retoriikka haastoi lukemaan kysymyksen hassunhauskana huomautuksena siitä, ettei asiassa voi oikeasti olla oppilaalle mitään merkityksellistä. Juuri tässä kohtaa ollaan väärässä. Nuorelle, etenkin tämän päivän nuorelle, oma ulkonäkö on varsin kriittinen asia. Jos siihen kuuluu pipo, se kuuluu siihen, piste. Pääkkölän kolumnissa esitettiin toinenkin tärkeä seikka: niin sanottu bad hair day, eli se, että hiukset ovat huonosti tai niiden laittamiseen ei ole ollut aikaa, on nuorten keskuudessa aivan arkinen käsite. Pipo siis paitsi kuuluu tyyliin, myös helpottaa elämää. Ajassa elävän on hyvin vaikea edes ymmärtää, että vielä on olemassa ihmisiä, joille pipo merkitsee hikistä ja paksua potentiaalista täipesäkettä tai jonkinlaista kanssaihmisen (tai kirkollisen pyhyyden) loukkaamisyritystä.
 |
| Hyi hitto kun on huonosti käyttäytyviä nuoria! |
Keskustelussa siteerattiin myös kuvottavuuteen saakka Putous-sketsihahmoa Ymmi Hinaajaa: "Ei se yhteiskunta toimi niin, että kaikki saavat päättää kuinka se toimii", "Ei se yhteiskunta toimi niin, että kukaan ei tiedä, kuinka se toimii". Kuinka nokkelaa! Näin saatiin karrikoidun rasisti-sovinisti-oikeistolais-suvaitsemattoman sketsikauhuhahmon avulla oikeutettua oppilaisiin kohdistuva mielivalta, mikä kertookin aika paljon niin meistä opettajista, keskustelun tasosta kuin sen olennaisuudestakin.
Suurena huolenaiheena esiintyi myös opettajien ilmeinen erimielisyys. Koska sentään joidenkin mielestä ihmisten välistä vuorovaikutusta ei voisi turhempaan käyttää kuin pikku kankaanpalan paikasta kinasteluun, ja toisaalta jotkut käsittivät aivan oikein perinteiden olevan ihmisten luomia, ja näin ollen päivittämiseen soveltuvia, oli pipon intomielisten kammoksujien joukon antauduttava syyllistämiseen. He kun eivät voineet luottaa siihen, että me kaikki opettajat YHTENÄ RINTAMANA seisoisimme pipoasian takana, mikä näin ollen tekee heidän sankarillisesta tehtävästään haavoittuvamman. Onneksi urhoolisuutta keskustelussa saatiin korostettua: "Hyvä me!" (Ja nyt lukija, puserra silmäkulmaasi kyynel.)
Kuulostaa käsittämättömältä, että on opettajia, jotka uskovat maailman vielä tänä päivänä olevan niin yksituumainen, että jokaikinen meistä voisi sitoutua yhteen ja samaan ajattelumalliin, tai että ainakin jokaisen meistä voisi tuohon ajattelumalliin pakottaa. Tai ehkä se ei ole niin käsittämätöntä, ehkäpä joitakin opettajien porukoita kuskataan pieneen mutta sitäkin ainutkertaisempaan aasialaiseen maahan ihan siinä Kiinan tuntumassa ottamaan mallia perinteiden, muuttumattomuuden, dialogiin antautumattomuuden, mielivallan, poikkeuksettomuuden ja yksisuuntaiseen päätöksentekoon ja käskemiseen perustuvan auktoriteetin ihanuudesta.
Kuten huomaatte, aloin itsekin hiiltyä keskustelua lukiessani. Viimeinen lukemani kommentti palauttikin virkistävästi asioita oikeisiin mittasuhteisiin:
"Juttelin äitini kanssa, 75 vee, tästä ja hän nauroi, että jo on pikkusieluista porukkaa, jos pipo tunnilla saa opettajat näin hiiltymään. Kyllä nuoriso osaa käyttäytyä halutessaan ja jos ei niin oppivat kantapään kautta. Veltto Virtanen ilman baskeriaan linnanbileissä olisi orpo näky."
Ihmettelenkin enää seuraavaa: Miksi ihmiset, jotka suureen ääneen julistavat perinteiden, menneisyyden tapojen ja historian ymmärtämisen tärkeyttä, julistavat vielä suurempaan ääneen olevan täydellisen pihalla nykypäivästä? Ymmärtääkö tällainen henkilö kuulostavansa piposotaa käydessään yhtä täyspäiseltä keskustelukumppanilta kuin henkilö, joka toteaisi et emt, joku talvisota mitä se oli joskus 1700-luvulla, give me a break (ja huom! tällä en viittaa Silver Gynisen oikeutettuun pohdintaan siitä, etteivät menneisyyden tapahtumat ole loputtomiin uusille sukupolville jokapäiväistä ihmettelyn aihetta, vaikka eivät merkitystään menettäisikään).
 |
| Mikäs tää oli! Kättelee presidenttiä myssy päässä! Olipas piittaamaton vanhus! |
Kuvat: Laura Tuohilampi
"Eräs keskustelija esitti vastakysymyksen: mikä siinä pipon päästä ottamisessa on niin vaikeaa? Retoriikka haastoi lukemaan kysymyksen hassunhauskana huomautuksena siitä, ettei asiassa voi oikeasti olla oppilaalle mitään merkityksellistä. Juuri tässä kohtaa ollaan väärässä. Nuorelle, etenkin tämän päivän nuorelle, oma ulkonäkö on varsin kriittinen asia. Jos siihen kuuluu pipo, se kuuluu siihen, piste. Pääkkölän kolumnissa esitettiin toinenkin tärkeä seikka: niin sanottu bad hair day, eli se, että hiukset ovat huonosti tai niiden laittamiseen ei ole ollut aikaa, on nuorten keskuudessa aivan arkinen käsite. Pipo siis paitsi kuuluu tyyliin, myös helpottaa elämää."
VastaaPoistaPuolihumoristisena kommenttina: Voisiko siis ajatella peräti niin että koululaitos (tai ainakin sen vanhakantainen osa) tekee ansiokasta mutta tuhoontuomittua vastarintaa nykypäivän ulkonäkökeskeisyyttä vastaan?
Nuoriso pipoineen käy itse ansiokasta sotaa ulkonäkökeskeisyyttä vastaan: tukan ei tarvitse olla hyvin, pipo päähän vaan ja menoksi. Rönttöisyys sallittua myös tytöille. Rento look, jossa viihtyy, tälläytymisen vaihtoehtona.
PoistaAnteeksi, miksi edes pitäisi välittää miten se tukka on ja sen mukaan peitellä sitä pipolla? :D
VastaaPoistahttps://en.wikipedia.org/wiki/File:Citizen-Einstein.jpg
Mutta ei toki tällaista välinpitämättömyyttä jokaiselta teiniltä voi vaatia.
Ja en minä kyllä sotaakaan ymmärrä, vaatetuskäytöstavat ovat nykyään täysin erilaiset kuin muutama vuosikymmen sitten: arkietiketti on nuorten aikuisten parissa niin rento ettei sitä oikeastaan olekaan. (Onko tämä edes jotenkin huono asia, se on mielipidekysymys.) Arkipuku on muutamaa erityisen virallista tai rahakasta ammattia lukuunottamatta tuntematon käsite, samoin miesten hattu (hipstereiden muotiesinettä lukuunottamatta, ja hipsterikään ei osaa sitä hattua sisätiloissa riisua).
Toki alunperinkin jaottelu 'kirkossa naisen tulee peittää tukkansa ja miehen paljastaa päänsä' oli varsin keinotekoinen.
Alakoulun alaluokilla selkeä jaottelu ulko- ja sisävaatteisiin on toki paikallaan, kuraiset ja lumiset pipot eivät kuulu sisätiloihin. Jos pipo on puhdas sisäasuste, niin miksipä ei. Sääli kyllä lapset lopettavat sellaiset leikit jossa pipo liastuisi aina vain pienempinä.
Mitä muistelen kouluaikoja niin saattoi siellä päivänä muutamana olla yksinkertaisesti niin kylmä, tai itselläni viluinen fiilis, että myssy päässä oli(si ollut) ihan tarpeen.
VastaaPoistaMinä pyydän oppilaita ottamaan pipon pois luokassa (kuten myös takin) lähinnä psykologisista syistä: tämä rituaali markkeeraa eron luokkaroolin ja välituntiroolin välillä. Kun oppilaalla ei ole pipoa päässä, on se selkeä fyysinen muistutus, että nyt hänen käytöksensä tulisi vastata luokkakäyttäytymistä.
VastaaPoistaKun aloitin opettajana, käytin samanlaista temppua itseeni. Pidin koulussa aina silmälaseja, mutta en vapaa-ajalla. Näin minun oli helpompi erottaa toisistaan roolini opettajana ja toimintani omalla ajallani, eivätkä kouluasiat enää pyörineet mielessä kotona.
Antti, teen itse tavallaan samaa. Työtyyli on erilainen kuin vapaa-ajan tyyli, ja haluan pitää nämä erillään. Olen kuitenkin huomannut joidenkin kokevan nimenomaan vapauttavaksi, jos "todellista minää" ei tarvitse töissä piilotella. Esimerkiksi virastotyössä olevalle miehelle voi olla tärkeää saada osoittaa, että vakavasti otettavanakin hänellä voi olla koristeellinen tyyli, tatuointeja ja lihaksia, tai mitä kenelläkin. Ymmärrän siis mitä tarkoitat, mutta uskon, että tässä kohtaa meissä on eroja.
PoistaJos oppilaat tai joku heidän edustajistaan itse nostaa pipoasian esille asiallisesti perustellen, ei mielestäni ole syytä tyrmätä ajatusta, vaikka ei itse kokisikaan asiaa samalla tavoin.
Hyvä kirjoitus Laura! Äitikin oli ylpeä ;)
VastaaPoistaAikamme on ulkonäkökeskeinen. Nuorilla tämä näkyy erityisen kirkkaasti. Jotkut tytöt laittavat itseään tunnin aamulla. Jumppatunnin hikoilut ja suihku ovat niin vaikea asia, että mieluummin jäädään pois koulusta kuin näytetään itsensä ilman meikkiä. Vasta 2008 tapasin ensimmäisen kerran koko opettajaurani aikana pojan, joka ei uskaltanut riisua T-paitasilleen, vaan hikoili paksussa hupparissa, koska pelkäsi, että hänen treenaamattomille laihoille käsivarsilleen naurettaisiin. Pojat huhkivat kuntosalilla näyttääkseen sellaisilta kuin pitää. On ollut aikoja, jolloin vain urheilijat treenasivat, muut ulkoilivat, ja tytöt sitaisivat hiuksensa ponnarille ja lähtivät menemään ilman muita kauneusmanööverejä.
VastaaPoistaKoulussa on oltava yhteisiä sääntöjä. Jos yleinen sääntö on, että ulkovaatteet riisutaan naulakkoon ja joku opettaja lipsuu siitä eri syistä (on eri mieltä, ei jaksa välittää, haluaa olla mieliksi oppilaille jne.) niin varmaa on, että tämä tuo hankaluutta sekä tälle opettajalle että muille. Tämän opettajan tunnilla vedetään pipon päälle vielä huppu ,ja jos ei vieläkään huomaa eikä välitä aiheutunesta naurunremakasta, niin kaiken huipuksi hupun nauhat sidotaan kiinni naaman eteen ja ollaan tukehtuvinaan. Toisia opettajia taas vaivataan mankumalla, kun se ja sekin antaa tehdä niin ja niin. Ihan samaa hämmennystä kuin kodissa, jossa ei ole sääntöjä tai iusä sanoo toista ja äiti toista. Järkevät säännöt vapauttavat eivätkä kahlitse.
Jokin aika sitten tytöt yrittivät olla mahdottoman seksikkäitä. Rinnat esiin pushup-liiveillä ja stringit sekä takapuolen yläosa esiin matalilla housunvyötäröillä. Samaan aikaan pojat löntystivät monta numeroa liian isoissa housuissa, joiden vyötärö oli reisissä. Nämä muodit häipyivät omia aikojaan. Jospa se pipo ja huppuvillityskin häipyisi muodista epämukavuutensa vuoksi.
Marjatta, olen eri mieltä siitä, että kaikkien opettajien tulisi pitää mistä tahansa jonkun päättämästä säännöstä kiinni. Ihminen on nokkela olento, ei kenellekään ole vaikeaa esimerkiksi hahmottaa, että uimaan mennessä käytetään uikkareita, muttei kuitenkaan matikan tunnulla tai edes sisäliikuntatunnilla. Jokaista ehdottomasti velvoittavia sääntöjä kannattaisi mielestäni olla mahdollisimman vähän, tuolloin ne olisivat todennäköisesti perustellumpia ja helpommin kunnioitettavissa. Esimerkiksi: palohälyttimen soidessa poistutaan rakennuksesta; tiedotuksen alkaessa hiljennytään; liikuntaesteistä autetaan. Vähemmän ehdottomat asiat voisi hyvin sopia demokraattisesti, ja niitä voisi myös päivittää esimerkiksi vuosittain. Tervehditäänkö kaikkia opettajia? Mikä kuuluu opiskeluasuun, mikä ei? Kuinka käyttäydytään yhteistilaisuuksissa? Entä ruokalassa?
PoistaMitä tulee luokkatilanteisiin, olemme me opettajat niin erilaisia, että on mielestäni hurjaa vaatia kaikkien toimivan opettaessaan täysin samoin säännöin, etenkin, jos näitä sääntöjä on paljon. Jotakuta pipo häiritsee, toista ei. Jonkun opetus menee sekaisin, jos välillä käydään vessassa tai myöhästytään, toiselle tärkeintä on oppilaiden innostus ja aktiivinen tekeminen joustavissa puitteissa. Oppilaat itse osaavat kyllä muistella jälkeenpäin opettajiaan: "A opetti paljon hyviä tapoja. Tunneilla oli kiva ilmapiiri, kaikki tiesivät miten toimitaan, ja opetus oli tosi mielenkiintoista joten oli kivaa, että oli opiskelurauha" / "A:sta ei muuta jäänyt mieleen kuin ainainen käyttäytymisestä riitely. Ikinä ei keskitytty olennaiseen, koska luokan kovikset ärsytti tahallaan A:n heikkoja kohtia, mikä vei ajan kaikelta muulta." Tai: "B oli tosi hyvä ope. Sen tunneilla tehtiin paljon kaikkea mielenkiintoista. Ei haitannut, jos kirja puuttui tai tuli myöhässä, mukaan opiskeluun pääsi aina." / "B:n tunneilla oli aina hirveä kaaos, kukaan ei oppinut mitään eikä se välittänyt mistään. Hölötti vaan juttuja ja oli olevinaan rento." Ongelma ei välttämättä ole säännöt tai niiden puute, vaan opettajuus itse.
Vertaan tähän vielä balettiharrastusta. Balettiin kuuluu tietty harjoitusasu ja tyyli: vartalonmyötäinen asu, tukka nutturalla jne. Pieni lapsi satubalettia aloittaessaan saattaa kuitenkin haluta käyttää rimpsuja, joten ainakin tuntemani maailman huipuin balettiope Tiia antoi pienten aloittelijoiden nauttia röyhelöasuistaan. Pidemmälle jatkettaessa ulkoiseen olemukseen alettiin kiinnittää pikku hiljaa huomiota. Esityksissä on tietenkin aivan selvää, että tukka tulee olla laitettu esiintymisasun mukaiseksi. Jos jotakin on unohtunut, on keksittävä hätäratkaisu, sillä lavalle ei auta mennä miten sattuu. Kuitenkin, jos tavallisena harrastuskertana jotakin on unohtunut tai sukkahousut ovat hajonneet, saa harjoituksiin tulla vaikka verkkareissa. Näin toimien lapset oppivat paitsi perusteluja ja tarkoituksenmukaisuutta, myös tilannetajua, eli niitä kuuluisia harmaan sävyjä.
Ei ihminen ole kone, vaan monipuolinen, ajatteleva olento. Kenties koiraa ei pidä päästää eteisen penkille, ettei se vain luulisi, että samalla luvalla saa hypätä myös olkkarin valkoiselle samettisohvalle (vaikka käsittääkseni koirakin ymmärtäisi tässä kohtaa kahden eri paikan eron, ja jos sitten sohvalle mankuisikin silmillään tapittaen, ei kai omistajan tarvitse tämän ruinaamisen alla musertua ja vaatia kaikkien penkkien kaatopaikalle kippaamista). Ihmisen kyseessä ollessa on vaikea uskoa, ettei hän ymmärtäisi pipon käytön olevan jossakin enemmän, jossakin vähemmän tyylikästä - tai huomaavan, että toisille opettajille sen käyttö aiheuttaa harmaampia hiuksia kuin toisille.
Yhteisestihän näistä asioista päätetäänkin - ei ne ole mitään jonkun omia vaatimuksia. Järjestyssäännöt laaditaan nykyään yhdessä oppilaiden ja vanhempien kanssa ja myös päivitys tapahtuu samoin, demokraattisesti. Riitelyä ei silloin tarvita, kun ei kaikkea tarvitse koko ajan kyseenalaistaa.
PoistaMinusta tämä pipo on ihan pikkujuttu. Se ei ole mikään kauhistus, mutta ei sen käyttö myöskään osoita mitään suurta yksilöllisyyttä. Teini-ikäiset ovat aina provosoineet vaatteillaan. Itse muistan, miten isäni piteli pyörän tarakasta kiinni, kun minä yritin lähteä liikkeelle farkuissa, joihin olin lisännyt paikkoja. Minusta nämä murkkupukeutumiset ovat hauskoja ja hellyttäviä. Niin kauan kaikki on OK, jos pukeutumista ei käytetä tunnin häiritsemiseen ja turhaan pelleilyyn, kuten pipoja usein käytetään.
Nostanpa vielä yhden näkökulman keskusteluun. Millä perusteella pipon käytön salliminen johtaa automaattisesti kaiken muunkin rapautumiseen? Esimerkiksi Facebook-keskustelussa ihmeteltiin: "Miksi pitää sallia kaikki?" Kun kaiken sallimisesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan jonkin asian sallimisesta.
VastaaPoistaSamaa logiikkaa käytetään keskusteltaessa tasa-arvoisesta avioliittolaista (ja milloin mistäkin). Heitetään ilmoille, että jos samaa sukupuolta olevien liitto sallitaan, sallitaan sitten kohta myös pedofilia ja avioliitto kavereiden ja lemmikkien kanssa. Millä perusteella samaa samaa sukupuolta olevien liiton sallimisella olisi tällainen peruuttamaton indukiovaikutus, eri sukupuolta olevien liiton sallimisella kun ei vastaavaa vaikutusta mitä ilmeisimmin ole? Eli: miksi pipon salliminen pakottaisi sallimaan mitä tahansa kiroilua ja haistattelua? Eihän housujen tyttöjen käyttäminä, farkkujen tai edes lävistyksien salliminenkaan ole tähän johtanut.
Eihän tuollaisista tarvitse välittää. Kukaan opettaja ei ajattele noin! Sinä teet väkisin kärpäsestä härkäsen.
PoistaNuorten pipot ei ole osoitus mistään muusta kuin laumahenkisestä pukeutumisesta.
Oinosen hauveleilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Marjatta, sanot, ettei kukaan opettaja ajattele noin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Viittamassani Facebook-keskustelussa viljeltiin juuri tätä logiikkaa: että pipon salliminen johtaa ruokalassa häiriköintiin ja ties mihin, koska silloin menetetään auktoriteetti. Mielestäni auktoriteetti rakentuu väärille asioille, jollei se kestä edes tämäntasoisita asioista neuvottelemista.
PoistaLisäksi vastaavaa logiikkaa käytetään jatkuvasti koulukeskusteluissa. Teknologian käyttöönotto johtaa joidenkin mielestä siihen, että oppilaat eivät enää osaa ollenkaan kirjoittaa käsin, eivätkä enää osaa arvostaa muuta kuin koneita, ja varmasti lopulta heidän kehityksensä ja aivotoimintansa tulee kaikin puolin tuhoutumaan. Vähäinenkin oppimisen ilon huomioiminen johtaa väistämättä saman tien siihen, etteivät oppilaat enää lainkaan kykene sietämään epämukavuutta tai tylsyyttä, ja että koulusta tehdään sirkus ja siellä katsellaan vain elokuvia. Ja niin edelleen. Olisi hyödyllisempää pohtia, mihin kohtaa raja kulloinkin vedetään, kuin käyttää keskusteluja kauhuskenaarioiden lietsomiseen muutosten edessä.
Aiemmassa kommentissasi kerroit, että asioista päätetään jo demokraattisesti ja päivittäen. Näin on varmasti monessa koulussa, mutta ei kuitenkaan kaikissa. Fb-keskustelussa jotkut tyrmäsivät demokratia-ajatuksen juuri Ymmi Hinaajaa lainaten: eihän se yhteiskunta toimi jos kaikki saavat päättää siitä. Tämä ei korviini kuulosta kovin rakentavalta lähtökohdalta oppilaiden kohtaamiseen. Demokratia ei ole täydellinen malli, mutta diktatuuri tai oligarkia ne vasta epätäydellisiä malleja ovatkin.
Kuvaamani piposota tuskin on kovin isossa roolissa kaikissa Suomen kouluissa, Kuitenkin, kun oppilaiden edustajan (Pääkkölä kolumneineen) asiallinen ehdotus tyrmätään joidenkin opettajien toimesta ilman minkäänlaista harkintaa, vailla asiallisia perusteluja, näen tarpeelliseksi suurentaa asiaa ihmettelyn kohteeksi.
Minä vain ajattelin, että jotkut "oinoset" ja "ymmit" kirjoittavat muka opettajina. Olen ajatellut, että järjestyssäännöt ovat nykyään muotoa "Näin me teemme", "Meidän ohjeet" tms. Olen itsekin ollut kerran kauan sitten modernisoimassa ohjeistoa. Oppilailta tuli silloinkin tiukempia ehdotuksia yhteisiksi ohjeiksi kuin opettajilta.
PoistaSome näyttää pimeät ajatukset. Juuri on tullut esiin julkkisten ennakkoluuloisia tviittejä eilisillan TV2:n kannabiskeskustelun aikana nuorta ms-potilasta kohtaan, jota olivat pitäneet ilmeisesti elämänsä tuhonneena narkkarina. Mikä kiire siinäkin kommentoinnissa oli enne kuin edes tuli ilmi, kuka ko henkilö on? Tätä menoa koulun tärkeimmäksi aineeksi pitää ilmeisesti kohottaa Ihmiselämän kunnioittaminen!
Marjatta, viimeisestä olen kanssasi täysin samaa mieltä!
PoistaKyse on roolipelistä, joka on rasittavaa, mutta kaiketi kuuluu asiaan:
VastaaPoistaNuoren tulee kävellä luokkaan uhmakkaasti pipo päässä. Opettajan pitää huomauttaa siitä. Nuori ottaa pipon hymähtäen pois. Kaikki ovat esittäneet oman roolinsa oikein ja tutusti. Jos pipo sallitaan, tähän roolipeliin tulee jokin muu asia näytelmän juoneksi.
Ehkä pointti on juuri tässä. Pipo asusteena on tänä päivänä niin arkinen asia, että se voisi jo luovuttaa paikkansa tässä näytelmässä jollekin muulle.
PoistaAnonyymillä on sinänsä hyvä pointti. Pipo on niin vaaraton tapa kapinoida, että mikäli se muuttuukin sallituksi, täytyy oppilaiden kapinoida jollain muulla tavalla. Eikä tämä uusi kapinoinnin tapa välttämättä ole yhtä vaaraton.
PoistaFerrett Steinmetz kirjoitti siitä, miten liian sallivien vanhempien lasten täytyi kapinoida yhä rankemmilla tavoilla:
"Ever wonder why everyone started joining gangs back then and shooting other kids? It wasn't because we wanted to. But by then, that was all we had left to piss you off."
Selvyyden vuoksi: en oikeasti usko, että pipojen sallimisesta seuraisi mitään pahaa. Kunhan vain muistutan, että sosiaaliset roolileikit ovat toisinaan... yllättävän monimutkaisia. Mieleeni tuli G. K. Chestertonin kuuluisa aitavertaus:
"There exists in such a case a certain institution or law; let us say, for the sake of simplicity, a fence or gate erected across a road. The more modern type of reformer goes gaily up to it and says, “I don’t see the use of this; let us clear it away.” To which the more intelligent type of reformer will do well to answer: “If you don’t see the use of it, I certainly won’t let you clear it away. Go away and think. Then, when you can come back and tell me that you do see the use of it, I may allow you to destroy it."
Samaa minäkin tuolla edellä kuvasin: jos opettaja on niin "vapaamielinen" ettei reagoi pipoon, niin pipon päälle tulee huppu. Olen myös nähnyt viritelmän, jossa oli pipo, huppu ja kaiken sen päällä lippis. Tämä muodostelma huusi "Näe nyt jo hitto minut!".
PoistaJuuri näin. Pipo on pikku juttu, mutta rituaalinomaisella näytelmällä selvitetään nopeasti roolijako ja rajalinjat. Vaikka oppilaani paljastavat bad hair dayn mukisematta pienen ohimonsipaisun tai nyökkäyksen jälkeen, on ne eleet toistettava. "Kuulen paremmin, jos sinulla ei ole pipo päässä, toistaistiko uudelleen?" Sääntöjä muuttamalla siirtyy väännetään kättä jostain muusta asiasta. Molemminpuolinen kunnioitus näytelmän vuorosanoille on ehto hyvän työilmapiirin kehittymiselle. Yksityishenkilönä suosisin pipoutta, mutta opettajana en missään nimessä. Saadaan pienellä kangaspalalla rajattua työ ja vapaa-aika, aikuisuus ja nuoruus, sitoutuneisuus ja virran mukana huljuaminen, sopeutumiskyky ja rigiditeetti - sekä oppilaan että opettajan kohdalla. Elämässä kohtaamme monta roolia, monia koodeja. Koodinlukutaito lienee kysytty ominaisuus työelämässä.
PoistaViritelmistä: yläkoululaisemmme ruokailevat ohjeistuksen mukaan ilman päällysvaatteita. Lukiolaisella oli yllään karvakauluksinen untuvatakki, pipo, huivi, huppu ja - vanttuut.
PoistaMuutamat kouluammuskelijatkin ovat pelanneet videopelejä, mutta kukaan ei ole saanut osoitettua ammuskelun johtuneen pelaamisesta, tai ainakaan saanut osoitettua, että pelaaminen aina johtaisi ammuskeluun. Jos joku ryhtyy rikolliseksi, kun ei ole tullut riittävästi komennetuksi, on taustalla todennäköisesti muitakin tekijöitä. Toisaalta poikkeuksettoman kieltämisen voi korvata muullakin kuin höyrypäisellä vapaamielisyydellä, eli esimerkiksi läsnäololla, keskustelulla ja tilannekohtaisuudella.
xxx
Tässä keskustelussa käsitellään kahta asiaa: sääntöjen tarpeellisuutta sekä sitä, onko pipo tässä tarpeellinen objekti. Olen mielestäni (nyt entistäkin paremmin) ymmärtänyt, mikä on pipoväännön tarkoitus, ja kyllä, itse olen kuitenkin valmis luopumaan siitä. Kaikki säännöt eivät ole ikuisesti tarpeellisia, eikä kaikki kyseenalaistaminen ole merkki ymmärtämättömyydestä.
Onko "kapinointi" todella, vuorenvarmasti, näin yksioikoista ja ikiaikaista? Esitetyllä logiikalla kun voitaisiin yhtä hyvin sopia kielletyksi vaikka Adidaksen lenkkarit tai vihreät alleviivaustussit. Tunnolliset oppilaat täyttäisivät penaalinsa keltaisilla kynillä, huomionhakuiset vihreään taittavilla ja kovikset tunkisivat taskunsa täyteen vihreän eri sävyjä. Sitten opettaja jämäkästi määräisi vihreät kynät pois, ja oppilaiden huomionhakuisuus ja kapina olisi käsitelty.
VastaaPoistaItse olin koulussa käytökseltäni kiltti oppilas, mutta kyseenalaistin opetuksen sisältöjä. Halusin vastauksia ja perusteluja. Kerran jouduin ulos fysiikan luokasta, koska en hyväksynyt opettajan vastausta "näin se nyt vaan on". Ymmärrän toki, että jotkut asiat voidaan mielivaltaisesti sopia eikä kaikkeen ole vastausta, mutta silloin on tarpeetonta väittää kyseessä olevan jonkin jumalallisen säännön, jota emme vain voi rajallisina ymmärtää tai edes mitenkään käsitellä ja yhdessä ihmetellä. Juuri yhdessä ihmettelemistä kaipasin, todella paljon! Lisäksi kaipasin, ja tarvitsin, malleja siihen, kuinka ajatella ja toimia monimutkaisessa maailmassa. Jos nukuin pommiin ja myöhästyin, en hyötynyt mitään siitä, että kuulin 10 000. kerran myöhästelyn olevan kiellettyä. Olisin kaivannut dialogia siitä, miten maailmassa toimitaan silloin, kun asiat eivät sittenkään mene siten kuin me kaikki toivoisimme.
Jos joku vetää luokassa pipon päälle vielä hupun ja lippiksen, tulisi kyllä mieleen selvittää vähän tarkemmin mistä on kyse. On mielestäni nuoren aliarviointia uskoa, ettei hän muuta tarvitse kuin opettajan reippaana lausumaan: "pipo pois, sanon minä!" Itse en uskaltaisi luottaa jokaisen "kapinointitapauksen" olevan ihan noin suoraviivaisesti ratkaistavissa.
Monesti nämä pipohommat ja hupun kuristaminen naaman eteen ovat vain pelleilyä. Jos on jostain vakavasta kyse, niin oireet ovat muunlaisia. Amerikkalaisessa piirrossarjassahan (nimeä en nyt muista) on tällainen hahmo. Halutaan saada naurua aikaan. Ja kyllä murrosikäisten kanssa onkin monesti todella hauskaa. Sitä tilannekomiikkaa voisivat stand up -tyypit mennä seuraamaan ja omaksumaan. Mutta ajoitus on tässä komiikassa tärkeää. On aina tyyppejä, jotka eivät tajua lopettaa, vaan haluaisivat ola keskipisteenä koko tunnin. Oppilaiden kärsivällisyys tällaisten rasittavien tyyppien suhteen on yleensä vielä lyhyempi kuin opettajan.
PoistaOlitko sinä Laura pikkuisen tosikko koulutyttö? Tai diiva? ;) Suo anteeksi, mutta tuo kuvauksesi tyttö näyttää sellaiselta. Ajattele nyt tilannetta, jossa opettajalla on hallittava isoa joukkoa oppilaita ja joku tulee taas kerran myöhässä alkaen vaatia filosofista pohdiskelua itsestäänselvistä rutiineista kuten ajoissa kouluun tulemisesta.
Minulla oli ruotsin tunneilla oppilaita, joiden kanssa olisi pitänyt vähän väliä jauhaa kysymystä "miksi ruotsia on opiskeltava,kerta sitä ei tartte mihinkään". Olin keskusteleva opettaja, mutta rajansa kaikella. Minä kutsun tuollaista vedätykseksi ja narsismiksi.
Oli myös poika, joka pompahteli ylös ja alkoi vängätä jonkin sanan merkitystä - aina väärin - mutta tarkistaa piti. Kerran eräs vilpitön kaveri sitten loihe lausumaan sydämensä pohjasta kyllästyneenä:"Ole nyt jo hiljaa ja pysy paikallas, kyllä opettaja sen paremmin tietää!"
Kyllä, tuollaista kapinointi on, uhmakäisillä, murrosikäisillä, joskus jopa väsyneillä aikuisilla. Eivät ihmiset ole niin kovin yksilöllisiäkään.
Marjatta, en ollut diiva, en käsittääkseni myöskään tosikko. En kyseenalaistanut myöhässä tulemisen ongelmallisuutta tai vaatinut asiasta (silloin) filosofista pohdintaa. Ohjausta moneen olisin kyllä tarvinnut, ja erityisesti jonkun, jonka kanssa ymmärtää maailman epäoikeudenmukaisuutta.
PoistaOlin varsin tunnollinen ja kiltti. Otin pipot ym ilman muuta pois, viittasin, tein läksyt jne. Olin erittäin koulukiusattu. Kiusaaminen alkoi silmälaseista ja jatkui milloin mistäkin syystä. Yläasteella alkoi helpottaa vähän, mutta muutin kuitenkin pois kotikaupungistani 16 täytettyäni, heti peruskoulun päätyttyä.
Jotkut opettajistani reagoivat yksinkertaisimpiinkin "Anteeksi, en ymmärtänyt miksi tässä piti jakaa yhtälö molemmin puolin, voisitko selittää?" -kysymyksiin kuin ne olisivat olleet henkilökohtainen loukkaus opettajan työtä kohtaan. "Näin nää nyt menee, koita nyt itekin ymmärtää ja lakkaa kyselemästä!"
Fysiikan tunti -episodi oli tämänkaltainen tilanne. Kotikaupungissani kaikki opettajat eivät todellakaan, ainakaan tuolloin 80-90 -luvuilla, olleet mitään kasvatusguruja tai pedagogiikan ihmeaikuisia. Eräskin miesopettaja kävi "katselemassa" tyttöjen töitä kädet taskuissa vehkeensä pulpetille nostaen, housuissa toki mutta kuitenkin. Vieläkin yököttää. Toinen opettaja leikkasi varpaankynsiään suurilla Fiskarsin keittiösaksilla jalkaansa opettajan pöydällä pitäen. Meidän oppilaiden piti tietenkin istua hiljaa ja totella.
Ja olen minä kaikenlaista tänäkin päivänä nähnyt. Eivät kaikki opettajat kaikkialla näitä sääntöjä ja auktoriteettiasemaansa kovin kauniisti hyödynnä.
Sääntöjen pyhänä pitäminen on myös siinä mielessä valheellista, että se luo uskomuksen kaiken toimivuudesta, kunhan näitä sääntöjä vain totellaan. Kun tunnollinen oppilas tottelee, sääntöjen hyvinvoivaan vaikutukseen uskoen, eikä sittenkään voi hyvin tai elämä vain pettää, herättää se epäilyksen sääntöjä kohtaan. Olisi paljon hyödyllisempää tällöin myöntää minkä tahansa sääntöjen olevan epätäydellisiä, ja käsitellä sitä tuskaa, jonka nuori kokee huomatessaan kenties ensimmäistä kertaa ettei maailmaa todella saada täydelliseksi tai välttämättä edes toimivaksi. Edes aikuisten toimesta. Tämän huolen kuittaaminen kapinana ja vaatien edelleen yksioikoisesti jatkamaan sääntöjen käyttöä, uskotellen vielä niiden olevan kerrassaan mainioita, ei ainakaan vähennä nuoren hämillään oloa. Ei nuorta voi jättää yksin todeten, että meillä on tämä sääntö ja sitä on noudatettava, mutta enpäs kerro miksi. Että kun olet niin ymmärtämätön, niin menepäs yksin miettimään tätä asiaa, palataan asiaan sitten, kun olet kanssani samaa mieltä.
Joillakin voi tietysti olla ihan vaan pelleilystä kysymys. Mistä lie tuokin tarve tulee.
Voi ei, Laura! Nyt ymmärrän kipakkuutesi ja kiihkeytesi koulun korjaamisessa. Siis kyseenalaistit mielessäsi silloin, mutta ääneen ei saanut paljon sanoa.
VastaaPoistaItselläni sattui niin hyvin, että sain käydä kouluni todella edistyksellisessä pienessä koulussa maalla. Se koulu, Pomarkun Yhteiskoulu, oli niin uusikin, että minä kuuluin koulun kolmansiin ylioppilaisiin. Opettajina meillä oli vastavalmistuneita tai vielä opintojaan suorittavia. He vaihtuivat usein, mutta olivat kaikki virkeitä ja innostavia. Kun olen verrannut samaan aikaan isoissa tyttölyseoissa lukion suorittaneiden kokemuksia, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Meillä oli ainerajoja ylittäviä projekteja, siis 60-luvulla !, mm. keskitysleiriteema historiassa, äidinkielessä ja kuvaamataidossa. Valmistimme esityksen. Oli siinä musiikkikin mukana. Muistan koko kouluajalta yhden ainoan välinpitämättömän opettajan, jota haukuin päiväkirjassani. Me kävimme luokanvalvojan luona kylässä illanvietossa. Nyt kun asiaa ajattelen, niin eihän meillä ollut monen opettajan kanssa ikäeroakaan kovin monta vuotta. Englannin opettajani toi opiskelumateriaaliksi ulkomaisia lehtiä, ja me jopa keskustelimme niiden pohjalta. Ei ole vaikea kuvitella, mikä antoi minulle sysäyksen englannin opintoihin.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi siinä, että nuorille pitäisi olla aikaa. Monissa kouluissa on viety välitunnit ihan minimiin. Varttitunnissa ehtii istua oppilaan kanssa ja kuunnella hänen murheitaan, mutta viidessä minuutissa ei ehdi kuin käydä vessassa ja rynnätä seuraavalle tunnille. Siinä on pakko huudella lyhyitä ohjeita.
Kuulostaa mahtavalta! Nyt minäkin ymmärrän paremmin sitä, miksi sinä Marjatta näet koulun niin positiivisesti! :) Täytyy muistaa, että molempien kokemukset ovat totta. Koulu ei ole yksiselitteinen, kaikkialla samanlainen laitos. Eivätkä kaikkien kokemukset, tulkinnat tai fiilikset asioista ole samanlaisia. Tässäkin nähdään, että näkemyksiin on syynsä - niin myös oppilailla.
PoistaTe keskusteluun osallistuneet opettajat kuvailette pipovääntöä omalta osaltanne melko harmittomaksi, ja kuulostatte muutenkin kivoilta ja fiksuilta. Yksittäisten pelleilyjen tuskin tarvitsee sen kummempaan johtaakaan, varsinkin jos asia on pienellä "näyttelemisellä" hoidettu. Haluaisin kuitenkin kysyä keskusteluun osallistuneiden mielipidettä Pääkkölän alkuperäisestä aiheen esiin nostamisesta. Mitä olette mieltä Pääkkölän perusteluista ja pyynnöstä ylipäänsä? Onko se syytä kuitata pelkäksi kapinaksi ja pipoa ohimeneväksi ilmiöksi? Onko todella niin, että tässä kohtaa käytäntöä ei voisi edes pyydettäessä päivittää (joitakin käytäntöjä on kuitenkin joskus päivitettävä)? Jos kyseessä olisi oma oppilaani, olisin todella ilahtunut moisesta aktiivisuudesta ja haastaisin kouluni ilman muuta pohtimaan, kannattaako asiaa muuttaa.
Tämä Julia Pääkkölän kolumni on maltillisesti ja miellyttävästi muotoiltu.
PoistaPerusteluista en ole samaa mieltä siinä, että pipo pitäisi laittaa peittämään pesemätöntä sotkupäätä. Kyllä sen verran pitää olla aikaa, että pesee hiukset. Jos ei pese, niin olo on kaikinpuolin nuhjuinen ja silloinhan se pipokin likaantuu.
Toinen asia, mistä en ole samaa mieltä on kirkkokäyttäytyminen. En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta haluan noudattaa kaikissa uskonnollisissa pyhätöissä niiden sääntöjä, esim. moskeijoissa käsivarret ja polvet peitettyinä. Se on kulttuuria. Ei ole mukavaa, jos kaikki muuttuu samanlaiseksi ja joka paikkaan painetaan lippispäänä.
Myssyt päässä -tyyli tulee Amerikasta, rap-piirien katutyylistä. Kouluissa sielläkin on tiukat säännöt, monesti tiukemmat kuin meillä esim. tytöillä saattaa olla meikki kielletty.
Tiedän, että tulkintakysymyksiä tulee. Yhteen aikaan tytöt käyttivät pientä kolmiohuivia ja pojat huusivat "epistä", heillä oli siihen aihetta. Uskonnolliset päähineet ovat mielestäni ok, koska ne kuuluvat syvemmin kulttuuriin kuin jonkin idolin mukaan päähän taiteiltu myssy.
Myssytyyli vapaa-aikaan! Kouluissa, virastoissa, ravintolapöydissä ja kirkoissa ilman lakkia kuten ennenkin. Se on eurooppalaista, se on kauniimpaa ja se on käytännöllisempää.
Kouluissa kannattaa keskustella tästä asiasta ja päivittää koulusäännöt muutenkin ajoittain, opppilaskunta tietenkin mukana ohjeiden laadinnassa.
No voi Jeesus... Tietääkseni kukaan oppilas ei kapinoi sillä että pitää pipoa päässä tunnilla tai hattua, minusta se on imago asia ja se että miten oppilas haluaa näyttäytyä muille ihmisille maailmassa. En näe mitään väärää päähineen pidossa oppitunneilla, sillä itse pidän sitä koska 1. Se on minusta hieno 2. Se kuvaa omalla tapaa persoonani ihmisille 3. Sen alle voi piilottaa vaikka hiukset joita en vain tietty aamu jaksanut laittaa... Ei ole mistään kapinoinnista kyse jos on päähine luokassa, se vain on osa minua ihmisenä millaisena haluan näyttäytyä muille... Jos opettaja komentaa ottamaan hatun pois päästä vetoan siihen että se on osa imagoani ja jos opettaja ottaa sen väkisillä... Hän kajoaa toisen omaisuuden ottamiseen väkisillä. Piste.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Pipon vaatiminen pois on minusta yhtä absurdia kuin päättää, minkäväriset paidat ovat luokassa sallittuja. Onneksi maailma muuttuu.
PoistaKoulupuvut käyttöön, siinä on oikea lääke tähänkin ongelmaan. yhteiskuntamme on täynnä eri sääntöjä, ja ne on tehty nimenomaan helpottamaan elämää eikä vaikeuttamaan sitä. Oletettavasti suurin osa oppilaista jossain vaiheessa siirtyy työelämään. työpaikoilla, rakennustyömailla, sairaaloissa, erilaisissa viroissa yms on erilaisia työasuja. Ja näin pitää ollakin. Liikuntatunneilla käytetään liikuntavaatteita, uimahallisauima-asuja. Samoin koulussa voidaan käyttää koulupukua. Käytöstapoihin kuulu, että sisällä lakki pois päästä. Piste. Kun opettaja kysyy, noustaan vastaamaan, kun on kysyttävää, viitataan. Tämä helpottaa koulutyötä.
VastaaPoistaTähän vielä muisto omalta kouluajaltani. Pikkuhiljaa huomasin että opettajista suurin osa, ennekaikkea naisopettajat, alkoivat löysäilemään näissiä asioissa, ei tarvinnut viitata, ei nousta seisomaan, luokassa alettiin olla takit ja pipot päällä, pulpetit missä sattuu jne. Ja poikien keskuudessa alkoi muodostumaan "oma koulupuku", leviksen farkut ja takit. Ja jolla ei niitä ollut joutui kiusatuksi. yhdessä vaiheessa poikien keskuudessa oli muotia että pipoa EI saanut olla päässä edes ulkona, pipot revittiin päistä ja nakeltiin lumihankeen. Oppilaat luovat omia sääntöjään silloin kun koulu löysäilee ja kuria ei ole. Lopulta pari miesopettajaa sai vain huutamalla, tönimällä ja raivoamalla kurinpalautusta aikaan. Koulu ilman kuria on koulu ilman opetusta. Joillain tunneilla ei opetuksesta tullut juuri mitään kaikkien vain melutessa, muistan kaksi kertaa että naisopettaja itki. En kyllä kaipaa niitä aikoja.
VastaaPoista