Suvaitsevaisuus ei ole määränpää

Kirjoittanut Antti Värtö

"On raskasta olla aina suvaittu"
- Pirkko Saisio.

I.

Monikulttuurisessa koulussa työskentely vaatii opettajalta taitoja, joihin ei monokultturisessa koulussa ole tarvetta. Miten toimia, jos oppilaan huoltajat eivät osaa sanaakaan suomea, mutta oppilaalle pitäisi tehdä pedagoginen suunnitelma? Mitä vastata isälle, joka ei halua tyttärensä esiintyvän joulujuhlassa, vaikka tyttö on innoissaan harjoitellut rooliaan jo kuukauden ajan? Miten puuttua asiaan, jos oppilaat haukkuvat toisiaan rasistisilla ilmauksilla - ja kaikki kyseiset oppilaat ovat maahanmuuttajataustaisia?

Viime tekstissäni kirjoitin monikulttuurisuudesta ja siitä, kuinka me kaikki syyllistymme syrjintään. Yleensä tällaisessa yhteydessä pitäisi jatkoksi kirjoittaa pitkä teksti suvaitsevaisuuden puolesta.

Tämä ei ole se teksti. Suvaitsevaisuuden asettaminen tavoitteeksi on vähän kuin laittaisi peruskoulun tavoitteeksi sen, että jokainen oppilas osaa lukea 9. luokan loppuun mennessä. Ihan hyvä, että edes tuo taitotaso varmistetaan, mutta silti hiipii sellainen tunne mieleen, että tavoitteet asetetaan tässä turhan matalalle.

Suvaitsevaisuus on pahimmillaan sitä, että erilaisuutta siedetään. Parhaimmillaan se tarkoittaa, että erilaisuus hyväksytään. Mutta molemmissa tapauksissa valtakulttuuri vie ja vähemmistö vikisee. Suvaitun ryhmän osaksi jää ilmeisesti vain olla kiitollinen siitä, että heitä armollisesti suvaitaan.

Ongelmana "suvaitsevaisuudessa" on se, että vastakkainasettelun korostaminen vahvistaa vähemmistöryhmien leimaamista valtakulttuurista poikkeaviksi. Mannermainen filosofi mainitsisi tässä yhteydessä termin "toiseus". Korostamalla vastakkainasettelua suvaitsevaiston toiminta ylläpitää ennakkoluuloja.

Suvaitsevaisuuteen sitoutuneet koulut usein järjestävät teemapäiviä tai -viikkoja, joissa tutustutaan esimerkiksi eri kulttuureihin ja vastustetaan syrjintää. Näiden tarkoituksena on yleensä vaikuttaa ihmisten asenteisiin, mutta tulokset eivät ole rohkaisevia. Muutamia esimerkkejä:

• Yritysmaailmassa järjestetään monikulttuurisuusseminaareja, ja näiden tehoa on tutkittu paljonkin. Tyypillisen seminaarin tuloksena vähemmistöjen edustajia palkataan yrityksiin vähemmän kuin ennen. ( Dobbin, Kalev & Kelly 2007 [PDF]).
• Syömishäiriöiden vastaiset kampanjat toisinaan heikentävät syömishäiriöistä kärsivien tilaa entisestään ja voivat jopa lisätä syömishäiriöitä.
• EU:n teemavuosi vuonna 1997 keskittyi rasismin vastaiseen kampanjointiin. Eurobarometrissa kysytään aika ajoin, kokevatko kansalaiset toisiin rotuihin kuuluvien ihmisten läsnäolon "häiritsevänä". Alkuvuodesta 1997 15% EU-kansalaisista vastasi kysymykseen "kyllä". Seuraavan kerran sama kysymys esitettiin vuonna 2000: täsmälleen sama 15% edelleen häiriintyi toisiin rotuihin kuuluvista ihmisistä (EU-barometrit 48 & 53). Kyselyiden välissä oli järjestetty miljoonia euroja maksava suvaitsevaisuuskampanja, jolla ilmeisesti ei ollut mitään vaikutusta - tai parhaassakin tapauksessa vaikutus oli haihtunut parissa vuodessa.
• Suvaitsevaisuuspäivien teemana on usein johonkin kulttuuriin tutustuminen. Voi olla, että sen myötä päästään eroon joistain ennakkoluuloista, mutta ihmisten jakaminen kategorioihin väistämättä vahvistaa ajatusta eri kategorioista (Psychology Today 2012). Jos vietämme koko päivän pohtien, miten muslimikulttuuri eroaa kristitystä kulttuurista, ei liene yllätys, että vastakkainasettely "muslimien" ja "kristittyjen" välillä vain vahvistuu ihmisten mielissä.

Suvaitsevaisuuden apostoli on siis pirullisen dilemman äärellä: Jos kulttuurien välisistä eroista ei puhuta mitään, toimivat ihmiset vain aiempien ennakkoluulojensa mukaan. Muiden kulttuurien edustajien tavat tuntuvat oudoilta ja vierailta, mikä kasvattaa epäluuloa. Mutta jos kulttuurien välisistä eroista taas puhutaan, vahvistaa se ajatusta, että tietyt ihmiset kuuluvat tiettyyn kulttuuriin. Sen jälkeen ihmiset nähdään ennemminkin kulttuurinsa stereotyyppisinä edustajina ja vähemmän yksilöinä.

II.

Lauran edellinen kirjoitus käsitteli ilmiötä, jossa kaikki kielletään varmuuden vuoksi. Valitettavasti samalla tavalla jotkut tuntuvat ajattelevan, että suvaitsevaisuuden nimissä pitää kieltää kaikki, mikä voisi loukata jonkun tunteita. Surullisenkuuluisa esimerkki tästä oli vuodelta 2001, kun Espoon kaupunki päätti poistaa sianmuotoiset betoniporsaat katukuvasta, jottei kaupunki tulisi loukanneeksi muslimiasukkaitaan. Kukaan ei kuitenkaan muistanut kysyä muslimien itsensä mielipidettä asiasta.

Tästä asenteesta kuulee koulumaailmassakin. Suvivirsikeskustelu alkaa nykyisin olla kevään merkki siinä kuin valkovuokot tai koiranjätösten haju. Huhut joulujuhlan kieltämisestä jossain koulussa nousevat säännöllisesti esiin kuin väärä raha.

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa nousi esiin ilmiö, jota voisi kutsua "rasistikortiksi". Lyhyesti sanottuna kyse on ilmiöstä, jossa esimerkiksi maahanmuuton vastustajaa syytetään automaattisesti rasismista, vaikka tämä ei millään tavalla lietsoisi vihaa eri rotuja vastaan tai kannattaisi syrjintää etnisen alkuperän perusteella.

Rasistikortin liiallinen heiluttelu voi saada ihmiset ylivarovaisiksi tilanteissa, joissa voi tulla syytetyksi rasistiksi. Jos puutun oppilaiden nahisteluun ja sen tuloksena minua syytetään rasistiksi, voin olla pulassa, mikäli rehtori ottaa oppilaiden syytökset vakavasti. Varovaisempi luonne voi siis jättää kokonaan puuttumatta oppilaiden tappeluihin, mikäli osapuolet ovat mamutaustaisia.

Tämä ei ole mikään teoreettinen riski. Britanniassa paljastui loppukesällä karmea tapaus, jossa sosiaalityöntekijät ja poliisit eivät puuttuneet epäiltyihin lasten hyväksikäyttötapauksiin, koska pelkäsivät tulevansa leimatuiksi rasisteiksi.

Maahanmuuttovastaisessa keskustelussa käytetään usein Fundamentti-blogin lanseeraamaa termiä "suvakki" kuvaamaan ihmisiä, jotka ovat monikulttuurisuuteen vedoten kieltämässä asioita kaikilta. En ole aivan varma, kuinka paljon näitä "suvakkeja" oikeasti on olemassa, mutta joka tapauksessa mielestäni Fundamentti ja muut maahanmuuttovastaiset ovat tulkinneet heidän motiivinsa väärin. Eivät "suvakit" ole pahoja tai naiiveja; he vain pelkäävät rasistiksi leimautumista, ja siksi he tekevät yli-tai alilyöntejä.

III.

Suvaitsevaisuus on siis hyvä ensimmäinen askel, mutta se ei ole määränpää. Määränpäistä ollaan jonkin verran eri mieltä, mutta minä heilutan avoimesti lippua integraation puolesta.¹ Integraatiossa enemmistö- ja vähemmistökulttuurit katsotaan samanarvoisiksi ja ne molemmat vaikuttavat toisiinsa. Suomen sosiaalipsykologit ry:n sivuilla sanotaan integraatiosta seuraavasti: Molemminpuolinen mukautuminen ja erilaisuuden arvostaminen vuorovaikutuksessa on välttämätöntä, jotta integraatio on mahdollista saavuttaa.

Kulttuurien vuorovaikutuksessa kulttuurit eivät sulaudu keskenään, mutta ne muuttuvat, eikä tässä muutoksessa ole mitään vikaa. Molemmat kulttuurit mukautuvat jonkin verran, kunnes rauhanomainen rinnakkainelo on mahdollista. Erilaisuutta ei vain suvaita, vaan arvostetaan.

Tämä ei ole sama asia kuin se, että kantasuomalainen kulttuuri joutuisi ahtaalle vieraitten kulttuurien puristuksessa. Integraation ideaan kuuluu se, että jokainen arvostaa sekä omaa kulttuuriaan että muiden kulttuureita. Se ei myöskään tarkoita, että muita kulttuureita tulisi aina kohdella varovaisen kunnioittavasti: päinvastoin todellinen integraatio saavutetaan vasta sitten, kun vieraisiin kulttuureihin suhtaudutaan yhtä luontevasti kuin omaankin. Jos oppilaat haukkuvat toisiaan rasistisilla sanoilla, suhtaudutaan tilanteeseen ihan yhtä vakavasti, olivat haukkujat sitten kantasuomalaisia tai mamuja.

Homoseksuaalisten tv-hahmojen historia toimii erinomaisena esimerkkinä siirtymästä suvaitsevaisuudesta integraatioon. Kun ensimmäiset homohahmot ilmestyivät TV-ohjelmiin, käsiteltiin heitä aluksi silkkihansikkain: hahmot esiintyivät jaksoissa harvoin, heidät esitettiin tylsyyteen asti hyvinä ihmisinä eivätkä he tehneet mitään paheksuttavaa. Pikkuhiljaa hahmoihin alkoi ilmestyä särmää: homohahmot saattoivat myös olla ilkeitä tai tehdä epäilyttäviä tekoja. Nyt 2010-luvulla TV-sarjan päähenkilö tai pääpahis voi olla homo siinä missä heterokin.

Tieto vähentää tuskaa. Mitä paremmin opettaja tuntee oppilaittensa kulttuuritaustan, sitä todennäköisemmin hän osaa luovia kulttuurien välisessä kivikossa. Koraanin lukemiseen käyttämäni tunnit ovat ehkä työelämäni kannalta parhaiten sijoittamaani aikaa. En enää edes muista, kuinka monta kertaa oppilas on yrittänyt saada erivapauksia vedoten siihen, että "Koraani kieltää sen-ja-sen". On aina yhtä herkullista voida sanoa varmalla äänenpainolla, ettei Koraanissa lue mitään sen tapaistakaan, mutta kyseinen teos kieltää kyllä väärän valan tekemisen.

Jos kaikesta huolimatta ongelmia edelleen riittää, on yleensä aika keskustella huoltajien kanssa. Jos huoltajat eivät osaa suomea, pitää luonnollisesti tilata tulkki. Tulkin kautta keskustelu vaatii oman taitonsa, mutta kunhan on miettinyt etukäteen, mitä haluaa sanoa ja pitää lauseet lyhyinä, ei tulkki ole minkäänlainen este. Koulujen usein käyttämät tulkit osaavat selittää sellaisetkin termit kuin "pedagoginen selvitys". Isommissa kaupungeissa löytyy usein myös kulttuuritulkkeja, jotka osaavat auttaa kompromissien etsimisessä: jos tyttö haluaa joulujuhlaan mutta isä kieltää, voi kulttuuritulkki olla suurena apuna sen selittämisessä, ettei joulujuhlassa ole lainkaan uskonnollista sisältöä.

Välillä kulttuurit oikeasti törmäävät. Opettajan on hyvä miettiä etukäteen, mitkä asiat ovat neuvoteltavissa ja mitkä eivät. Integraatioon ei kuulu se, että kulttuuritaustaan vedoten voi saada etuoikeuksia niin paljon kuin keksii pyytää. Nyrkkisääntönä voi miettiä vanhojen vähemmistöjemme asemaa: jos vaikka suomenruotsalainen pyytäisi jotain vastaavaa, mitä vastaisit? Jos saamelainen sanoisi, ettei hän voi opiskella Suomen historiaa, sillä se on täynnä imperialistista propagandaa ja loukkaa hänen kulttuuriaan, antaisitko hänen jättää historian opiskelun väliin? Vai vaatisitko häntä opiskelemaan aiheen, mutta antaisit mahdollisuuden pitää esitelmän saamelaisten historiasta, jonka aikana hän voi kertoa koko luokalle suomalaisten harjoittamasta sorrosta alkuperäisväestöä kohtaan?

Yhteenvetona:

• Suvaitsevaisuutta on se, että muslimioppilaille annetaan vapaata koulusta Id al-Fitr -juhlan ajaksi.
• "Suvakkiutta" on se, että rasismikortin pelossa suunnitellaan joulujuhlan perumista.
• Integraatiota olisi se, jos koulussa järjestettäisiin Id-juhla auditoriossa samaan tapaan kuin joulujuhla.

---

¹ Muita päämääriä, joilla on merkittävästi kannattajia, ovat ennenkaikkea assimilaatio ja pluralismi. Assimilaatio tarkoittaa prosessia, jossa vähemmistökulttuuri sulautuu osaksi valtakulttuuria. Pluralismi (jota hämäävästi kutsutaan joskus myös "monikulttuurisuudeksi") viittaa tilanteeseen, jossa eri kulttuurit elävät rinnakkain, mutta kaikki säilyttävät omat ominaispiirteensä, eikä valtakulttuurin anneta muokata vähemmistökulttuureita. Integraatio on näiden kahden välimuoto; vähemmistökulttuurin jonkinasteinen muuttuminen katsotaan väistämättömäksi tai jopa toivottavaksi lopputulokseksi, mutta sen ei toivota sulautuvan valtakulttuuriin. Lisää termejä voi tarkistaa monikulttuurisuuden sanastosta (PDF).