I.
Edellisessä tekstissäni erotin kolme asiaa, jota voidaan tarkoittaa, kun puhutaan yleissivistyksestä:
- Perustiedot (kohdat 1-3): ne tiedot ja taidot, joita tarvitaan yhteiskunnassa toimimiseen.
- Yhteiskunnallinen kaanon (kohdat 4-5, osin myös 2), jonka avulla luodaan ja ylläpidetään käsityksiä omasta valtiosta, kansasta ja yhteiskunnasta.
- Kulttuurinen hegemonia (kohdat 6 ja 7): sivistystä tarvitaan osoittamaan oma yhteiskunnallinen asema. Tämä toimii erityisen hyvin, mikäli alempaan sosioekonomiseen asemaan liittyy myös lyhyempi yleissivistävä koulutus.
Kulttuurisen hegemonian käsittelin viime kerralla, tällä kertaa on perustietojen vuoro. Olen myös jo jonkin aikaa halunnut käsitellä uuden opetussuunnitelman luonnosta (OPS2016), joten nyt on aika iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Opetussuunnitelma on... järkyttävän pitkä. Kokonaisuudessaan se on yli 500 sivua, ja pelkästään kaikille yhteinen osuus on lähes 100 sivua. Siinä riittää siis lukemista iltapuhteiksi. Martti Hellström kirjoitti blogissaan hyvän yhteenvedon yleisestä osasta, johon suosittelen kaikkia tutustumaan. Yleisestä osasta kirjoitan ehkä joskus lisää: tällä kertaa keskityn kuitenkin ainekohtaisiin opetussuunnitelmiin; tarkemmin ottaen yläkoulun historian OPSiin.
II.
Käsittelin viimeksi historiaa esimerkkinä aiheesta, jota pidetään "yleissivistyksen" mittarina. Historia on myös minulle hyvin tuttu aine, sillä valmistuin alunperin historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Katsotaan siis, mitä OPS2016 sanoo historian opetuksesta.
Yläasteella käsitellään ajanjaksot 1800-luvulta nykyaikaan. Yleensa historiaa opetetaan vain 7. ja 8. luokalla, ja tyypillinen tapa jakaa oppisisällöt on käsitellä "pitkä 1800-luku" (aika Ranskan vallankumouksesta ensimmäiseen maailmansotaan) 7. luokan aikana ja I maailmansodan jälkeiset tapahtumat 8. luokalla.
Sisältöjä siis riittää: pelkästään ensimmäisen maailmansodan jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita, että aika tahtoo aina loppua kesken. Suomen sisällissota, Neuvostoliiton synty, fasismin nousu, II maailmansota ja holokausti, kylmä sota, avaruuskilpailu, siirtomaiden itsenäistyminen, nuorisoliikkeiden synty, Maon Kiina, Lähi-idän kriisi, rautaesiripun romahdus, 9/11 ja terrorisminvastainen sota. Ja paljon muuta tämän lisäksi. Jos opettaja tahtoo, että oppilaille tulee kattava käsitys 1900-luvun tapahtumista, täytyy aiheesta toiseen siirtyä varsin ripeästi.
Mutta tuo oli vanhan opetussuunnitelman mukaista ajattelua. Katsotaanpa, mitä OPS2016 sanoo yläkoulun historian sisällöiksi:
S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys: Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa: Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.
S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan: Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla ja itsenäisen Suomen alkutaipaleeseen.
S4 Suurten sotien aika: Perehdytään maailmansotiin, kylmään sotaan ja sodista selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta. Paneudutaan ihmisoikeusrikoksiin kuten holokaustiin ja muihin kansanvainoihin sekä ihmisoikeuksien edistämiseen.
S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen: Tarkastellaan arkielämän historiaa ja tämän päivän juuria. Kehityksen yksilölle tuomien saavutusten ohella perehdytään elinkeinorakenteen muutokseen ja palveluammattien yleistymiseen sekä kaupungistumiseen.
S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret: Syvennytään kehittyneiden ja kehittyvien maiden yhteiseen historiaan sekä uudenlaisten poliittisten jännitteiden syntyyn ja ratkaisuihin maailmassa.
Ja siinä se! Tämä on aikamoinen muutos nykyiseen opetussuunnitelmaan, jossa luetellaan monia tapahtumia, jotka pitää opettaa. Uskomatonta kyllä uuden OPSin mukaisesti opettaja voisi periaatteessa olla kertomatta vaikka talvi- ja jatkosodasta sanaakaan, eikä hän olisi rikkonut opetussuunnitelmaa!
Jos jäi epäselväksi, niin kannatan tällaista kehitystä sataprosenttisesti. Kerrankin opetussuunnitelma on uskallettu tehdä niin kevyeksi, että oppilailla on oikeasti mahdollisuus oppia sen sisältö kokonaan.1
III.
On olemassa perustiedot, jotka kaikkien oppilaiden tulee osata, mutta nopeammin eteneville pitää antaa mahdollisuus opetella paljon enemmän kuin vain perustiedot. Kun suunnittelin yseille yksilöllisen opetuksen mallin mukaiset opotunnit, jaoin sisällöt seuraavasti:
Kurssilla on yhdeksän aihetta. Joka aiheesta löytyy kolmenlaisia tehtäviä:
- PERUSASIAT, jotka jokaisen täytyy osata. Sinun pitää siis kurssin lopuksi hallita jokaisen yhdeksän aiheen perusasiat ja tehdä tehtävät, jotka niihin liittyvät.
- SYVENTÄVÄT ASIAT. Aiheesta enemmänkin kiinnostuneet voivat tehdä näitä. Jos aihe ei erityisemmin kiinnosta, ei syventäviä asioita tarvitse tutkia.
- EDISTYNEET ASIAT: jos on tehnyt kaikki syventävät tehtävät ja vieläkin kiinnostaisi tutkia asiaa enemmän, voit tehdä näitä.
- Ja lisäksi: jos löydät jonkin aiheisiin liittyvän asian, joka kiinnostaa sinua, mutta jota ei ole mainittu minkään tehtävän kohdalla, tutki sitä aivan vapaasti. Tarkoitus on saada tietoa omaa valintaa varten.
Perusasioita täytyy olla tarpeeksi vähän, jotta niiden oppimista voi vaatia kaikilta oppilailta: myös niiltä, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita oppimista haittaavia esteitä. Useimmat oppilaat perehtyvät paljon myös syventäviin asioihin ja aiheesta erityisesti kiinnostuneille löytyy vielä edistyneempiä aiheita.
Otetaan taas konkreettinen esimerkki. Uuden OPSin historian sisältöosuus 3 oli "Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan". Minä jakaisin sen sisällöt nopeasti mietittynä vaikka seuraavasti:
- PERUSASIAT: Suomi siirtyi Venäjän vallan alle Ruotsin vallan jälkeen. Venäjän vallan aikaa kesti noin sata vuotta. Sinä aikana Suomi kehittyi paljon. Suomi itsenäistyi noin sata vuotta sitten. Pian itsenäisyyden jälkeen käytiin sisällissota, joka oli hyvin verinen.
- SYVENTÄVÄT ASIAT: Suomi sai autonomian. Suomi teollistui. Suomi sai oman rahan ja postilaitoksen. Kansallisromantiikka ja Kalevala. Sortokaudet. Torpparikysymys. Suojeluskunnat ja punakaartit. Vankileirit.
- EDISTYNEET ASIAT: Porvoon valtiopäivät. Tampere esimerkkinä Suomen teollistumisesta. Suomi keisarikunnan uskollisena osana. Aleksanteri II. Fennomania ja Snellman. Kielikiistat. Eugen Schaumann. Jääkäriliike. Kuningassuunnitelmat. Tasavallan synty. Kommunistivainot.
IV.
Jotta oppilaat eivät laiskottelisi ja lukisi aina vain ehdotonta minimimäärää kokonaisuuksista, pitää opettajan todella uuden opetussuunnitelman mukaisesti olla oppimisen ohjaaja. Opettajan tehtävä on kannustaa ja ohjata oppilaita haastamaan itsensä.
Mutta ketään ei voi pakottaa kiinnostumaan asioista. Kuten kaikki tiedämme, on joka luokassa niitä oppilaita, jotka eivät ole kovinkaan innostuneita aineesta tai toisesta. Sanotaan, että nämä epäkiinnostuneet oppilaat opettelevat vain kolmasosan aineen sisällöistä.
Kumpi on parempi tulos: että oppilas lukee 10 aihetta ja oppii ne kokonaan, vai että hän lukee 30 aihetta ja ymmärtää jokaisesta vain kolmasosan? Mastery learning perustuu ensimmäiseen ajatukseen: oppilas ei opettele mitään asiaa vain osittain, vaan hän ei etene aiheesta toiseen, ennen kuin on oppinut ensimmäisen aiheen kunnolla.
Jos oppilas todella oppii perusasiat, on hänellä hallussaan tiedot, joita ehdottomasti tarvitaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Jos oppilas tajuaa vain kolmasosan kaikista oppisisällöistä, ei hän saa minkäänlaista kokonaiskuvaa mistään aiheesta.
Ozy Franz kirjoitti samasta aiheesta Thing of Things -blogissaan, ja siinä hän mainitsi perusasioiden opettamisen tiellä olevan esteen: "Oppilaiden pitäisi oppia myös tärkeä asia X!" kuulostaa sivistyneeltä, kun taas "Meidän pitäisi ottaa aihe Y pois pakollisista oppisisällöistä" kuulostaa opetuksen tyhmentämiseltä. Mutta jos pakotamme oppilaat lukemaan asioita, joita he eivät oikeasti tarvitse, eivät he välttämättä opi kunnolla niitä asioita, joita he todella tarvitsisivat.
Lopuksi kysynkin eri aineiden ja kouluasteiden opettajilta: Mitkä ovat sinun mielestäsi oman alasi "perusasiat"? Uskallatko tehdä tarpeeksi lyhyen listan, jotta voit olla varma, että kaikki oppilaat voivat oppia ne kiitettävästi?
Seuraavaksi: Pohjantähden alla.
1 Valitettavasti tilanne ei ole ihan yhtä hyvä kaikkien aineiden kohdalla: esimerkiksi vaikka biologiassa on edelleen mielestäni aivan liian yksityiskohtaisesti kuvattuja tavoitteita ja sisältöjä. Silti biologiankin tapauksessa sisältöjä on vähemmän kuin nykyisessä opetussuunnitelmassa, joten suunta on oikeanlainen.
Niinpä niin. "Perusasioiden" typistäminen vielä perusasioiden tyngän päästä kertoo jo aika paljon. Ollaan matkalla takaisin sinne mistä on tultukin: minimaalisen eliitin tiedon valtaan ja kansan valtaosan metsäläisyyteen. En kannata.
VastaaPoistaKoska olin itse pienessä määrin tämän yleissivistys vs. oppilaan tyytyväisyystakuu -keskustelun aloittaja, sanon vielä nyt mahdollisimman suoraan ja koukeroimatta näkemykseni :
Koululaitos joka luopuu yleisivistävyyden ihanteesta jonkinlaisen selkokielisen pedagogiikan hyväksi ja alkaa pitää parhaassa oppimisiässä olevaa tervettä nuorta juuri ja juuri kyvykkäänä ottamaan haltuun korkeintaan eräänlaisen tiivistelmän tiivistelmän ihmiskunnan kulttuurin (johon luen kaikki koulussa opittavat aineet paljon muun ohella) peruspiirteistä, on kyllä menettämässä omaa mandaattiaan kouluna ja kansalaisen kasvun instituutiona.
Ruotsin olen usein ottanut esiin. Siellä tuo em. tie on menty alusta loppuun saakka ja tien päässä siellä on nyt tuhansia peruskoulun päättötodistuksen saaneita (tietyillä alueilla) ilman edes kunnollista luku- ja kirjoitustaitoa. Koululaitos on muutenkin yksi vähiten halutuimpia työpaikkoja Ruotsissa. Vaatimustasoa laskettiin reippaasti ja huomattiin, että ihminen menee ilman muuta ali sieltä missä rima on matalin. Tämän helppouden ohella käsittääkseni nuoret eivät edes viihdy järjestyshäiriöiden leimaamissa kouluissa Ruotsissa.
En siis lähtisi Suomessa peruskoulun yleissivistävyyttä yhtään karsimaan. Jos lähtisimme, antaisimme naiviuttamme selvän mandaatin yksityiskouluille. Ne tulisivat ja ottaisivat "luovutetut alueet" haltuunsa.
Antti ja Laura, olette hienosti pitäneet esillä oppilaan sisäistä motivaatiota omaan opiskeluunsa. Se onkin ohittamaton rasti. Sen olen oppinut, lopullisesti, kiitos.
Itse en sen ohella voi millään kuitenkaan pitää hyvänä ja vuorovaikutteellisena oppilaskeskeisyytenä mallia, jossa oppilaan opettajan arvioima oppimiskyky/motivaatio esim. vähentäisi sisältövaatimuksia.
Yhteinen yleissivistävä oppiaines on demokratian tae. Eri asia on sitten se, kuinka oppilaat selviytyvät. Se näkyy sitten arvioinnissa. Se ei tapa ketään. Onneksi Suomessa meillä on monia mahdollisuuksia parantaa numeroita, jatkaa opintoja esim. iltalukioissa, jos oppilas haluaakin tehdä omasta motivaatiostaan käsin "tasokorotuksen." Mikään ovi ei mene lopullisesti kiinni esim. ysinkään jälkeen.
Mutta en siis lähtisi sisältöjä karsimaan Anttin sinunkaan esittämilläsi perusteilla, vaikka analyyttisyydessäsi olet ihan mestariluokkaa verrattuna kaltaiseeni tavallisen innokkaaseen kansalaisaktiiviin.
(Edelleen minua kiinnostaa, mitä mieltä muut tämän blogin lukijat ovat tästä aihepiiristä...)
t. v.v.v
Kiitos kommentista!
PoistaVaikuttaa siltä kuin olisimme käyttämässä sanoja eri tavoilla. Kuten tekstistä ehkä huomasit, en ole varsinaisesti karsimassa sisältöjä: esimerkkini edistyneissä asioissa oli tavaraa, jota normaalisti opetetaan vasta lukiossa. Olisin siis suorastaan lisäämässä sisältöjä - en vain vaatisi kaikilta kaikkien sisältöjen osaamista.
Kirjoitit: "Eri asia on sitten se, kuinka oppilaat selviytyvät. Se näkyy sitten arvioinnissa."
Korjaa, jos olen väärässä, mutta sinun visiosi tuntuu olevan, että kaikille opetetaan kaikki aiheet perustiedoista edistyneisiin asti. Oppilaita sitten testataan osaamisen hallinnasta ja arvosanat jaetaan sen mukaan, kuinka hyvin asiat on oppinut. Jos ei opi kaikkea, saa huonon arvosanan.
Saat ehkä kiinni minun ajatuksestani paremmin, jos ajattelet minun esittämiäni "perustietoja" vaatimuksena numeron 5 saamiseen. Kuvittele, että muutaman ison kokeen sijasta opettaja pitääkin useita pieniä kokeita, mutta kokeissa pitää aina saada täydet pisteet, muuten ei läpäise koetta. Kokeen saa kuitenkin uusia niin usein kuin tahtoo. Ensimmäisen kokeen läpäisystä (siinä testataan perustiedot) saisi arvosanan 5. Jos tätä ei läpäise, niin jatkaa perustaitojen opiskelua, kunnes onnistuu läpäisemään kokeen. Perustietokokeen jälkeen voi edetä syventäviin aiheisiin, ja tehdä niistä kokeen. Sen läpäisystä saisi numeron 7. Kolmas koe testaisi edistyneet asiat, ja sen läpäisystä saisi arvosanan 9.
(En erityisesti kannusta ketään toteuttamaan juuri yllä mainittua koejärjestelyä, sillä olisi parempi tehdä antaa oppilaiden edetä itsearvioinnin perusteella, mutta tämä esimerkki toivon mukaan auttaa käsitteellisen etäisyyden ylittämisessä).
Tämän järjestelyn etu perinteiseen nähden on siinä, että tällöin varmistetaan aivan ehdottomasti, että JOKAINEN oppilas varmasti myös oppii ne perustaidot, sillä ilman niiden hallintaa ei pääse etenemään. Siten kukaan ei voi päästä ysiltä oppimatta lukemaan ja kirjoittamaan, sillä ne ovat jo alakoulun perustaitoja.
Ja kun perustaidot ovat varmasti hyvin hallussa, on myöhemmin helpompi rakentaa syventäviä tietoja niiden päälle. Nykyisessä systeemissä luokalta toiselle voi päästä armovitosilla, vaikkei koskaan olisi oikein oppinut mitään asioita kunnolla, edes noita perusasioiden tynkiä.
(Suosittelen myös katsomaan Lauran alla linkittämän Opetus.tv:n videon, jossa yksilöllisen oppimisen metodin selitetään nopeasti ja selkeästi. Tuo kyseinen video vakuutti minut aikanaan menetelmän järkevyydestä.)
(Kommenteista muuten: Jos kirjoitatte kommentteja, kannattaa ainakin Bloggerissa AINA kopioida teksti leikepöydälle ennen "julkaise"-napin painallusta. Ainakin minun kohdallani Blogger aina välillä päättää raivostuttavasti pyyhkäistä koko tekstin pois kirjautumisen jälkeen, varsinkin jos kirjaudun joltain koneelta ensimmäistä kertaa sisään.)
Olen kuullut kaikista Antin luettelemistä historian opetuksen perusasioista, syventävistä asioista ja edistyneistä asioista. Minulle on sanottu kaikki nuo sanat peruskoulussa ja olen ne kopioinut liitutaululta vihkooni ...
PoistaTästä uutteruudesta huolimatta minulla on vaikeuksia perusasioiden kanssa. Suomen itsenäistymisvuoden muistan edelleen usein väärin. Enkä tänäkään päivänä osaa sanoa edes vuosikymmentä, milloin Suomi siirtyi Venäjän vallan alle... ja miksi.
On naurettavaa puhua suomalaisesta peruskoulusta jonkinlaisena tasa-arvoistavana mekanismina. Kärjistetysti sanottuna, peruskoulu on "ulkoalukuakateemisuudessaan" ennen kaikkiea nykyisen muodollisesti pätevän kulttuurieliitin käsikassara, jolla se varmistaa kaltaisiensa menestyksen yhteiskunnassa.
Omalla kohdallani perunkoulun ongelma on, että se tuhosi itsetuntoni oppijana, koska peruskoulun pohjalta kuvittelin oppimisen olevan massiivisten tietomassojen "absorboimista" - eikä minusta ollut siihen... Työelämässä oleminen on ollut silmiä avaavaa. Korkeasti koulutetut ihmiset pystyvät sisäistämään sujuvasti hurjia tekstimääriä, ja noudattamaan ohjeita, mutta useimmilta puuttuu kyky hahmottaa asioita kokonaisvaltaisesti ja toimia luovasti ... hupaisa yksityiskohta on, että myöskin selkeän tekstin tuottaminen tuntuu olevan mahdotonta, vaikka olisi yliopisto käytynä.
Ulkoaluku akateemisuuden voittokululla on lukuisia vaikutuksia, eivätkä todellakaan ole positiivisia:
- Demokraattisesti valitut päättäjät antavat yksinkertaisissakin asioissa vallan muodollisesti päteville akateemisille "asiantuntijoille".
- Suomalainen työelämä kärsii korkeasti koulutetuista keskinkertaisuuksista. Hyvä esimerkki tästä ovat suomalaisyritysten lukuisat lakimiestaustaiset johtajat (... ja tässä kohtaa on hyvä muistaa Nokia tuho).
- Julkishallinto hukkuu byrokratiaan ja tietojärjestelmähankkeet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, kun "asiantuntijat" huseeraavat teorioidensa ja periaatteidensa kanssa ilman pienintäkään käryä todellisuudesta ... ja sitten tulee kauhea huuto kun työkkäri löytää väärällä tavallla työttömille töitä.
Tässä mainio video sopivasti aiheeseen liittyen: https://m.youtube.com/watch?v=dEp6McnbH_c&feature=youtu.be
VastaaPoistaAntin aina osuviin ja edellisen anon hyviin pointteihin seuraavaa:
VastaaPoista1. Yleissivistys ei ole yleisisivistystä, jos se on ulkolukua. Se on ulkolukua.
Perustaitojen tiedollista/taidollista hankkimista ei voida syyllistää ulkoluvuksi. Täytyyhän puusepänkin osata höylätä ennen kuin hän alkaa tehdä kirjoituspöytää. Yleissivistystä ei voida opettaa. Mutta projektin voi aloittaa esim. lukemalla, katsomalla, ajattelemalla, havaitsemalla...
2. Peruskoulussa ei käydä läpi "massiivisia" tietomassoja. Ei Suomessa. Hyvä niin.
3. Jos oppilas ei hallitse asiaa x, saa hän tietenkin arvosanan, joka kuvaa tilannetta.
Kuten sanoin, se ei tapa ketään. Tunnen numeron 5 oikein hyvin, omakohtaisesti. Opettajana ja pehmeänä ihmisenä käytän kuitenkin numeroa 5 äärimmäisen harvoin. Erityisoppijat ovat myös aina eri asia. Heitä pitää tukea riittävästi ja osin arvioidakin eri tavalla. Tarvitaan joustavuutta, kekseliäisyyttä (juuri niitä mitä Antti ja Laura ajavat!) mutta ei luovuttamista perustaitojen suhteen.
4. Meitä, kaltaisiani, keskinkertaisuuksia tulee aina. Neroja ja luovia ihmisä ei voida tehtailla millään opetusmenetelmillä peruskoulussa. Maailma on meidän keskinkertaisuuksien. Se on jo ihan matemaattinen totuus.
5. Sen sijaan alisuorittajia, alitietoisia, alitaitoisia saadaan kyllä aikaiseksi karsimalla sisältöjä ja kasvatuksen perusvaateita.
(Käytän järisyttävän usein etuliitettä perus-, olenkos sellainen kauhea perussuomalainen :)
6. No, takaisin asiaan...Koko heppoinen filosofiani perustuu siihen tietoisuuteen, että myytti siitä, että nykyään on "enemmän tietoa kuin koskaan ennen" on mielestäni väärä. On ihan sama paljonko tietoa, bittejä, tekstejä on kirjoissa, kovalevyillä, hakukoneissa, cloud-palveluissa etc. koska tiedolla ei voi olla kuin yksi ainoa säilytyspaikka: ihmisen aivot. Ja vieläpä: yhden ihmisen aivot kerrallaan.
Muualla sitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ja tässä mielessä ei tiedon määrä ole lisääntynyt lainkaan. Vuonna 1968 eläneellä kuvitteellisella kaksoisolennollani ei varmastikaan ollut merkittävästi vähemmän tietoa kuin minulla, joka olen "kaikkien tietolähteiden äärellä koko ajan" - todennäköisesti, ja kenttäkokemukseen viitaten, tietoa oli enemmän.
Tästä nousee pelkoni siitä, että jos alamme ajattelemaan elävämme massiivisen tiedon keskellä, ja kuvittelemme että potentiaali tieto sijaitsee aivoissamme nyt kun olemme vähän wikipediaa plaranneet, me alamme kuvitella myös hallitsevamme sen. Olen epämoderni, uskon että ihmisen on kasvatettava tietomääräänsä koko ajan kaikessa (kaiken muun paljon, paljon tärkeämmän ohella).
Mutta Antti totta, on ehkä niin että puhumme ihan saman asian puolesta koko ajan.
t. v.v.v
Kiitos jälleen kommenteista!
VastaaPoistaAnonyymi: "Ulkoalukuakateemisuus" on hyvä ilmaus, ja se pahimmillaan saa tapettua ihmisten luovuuden. Onneksi ulkoaluvun korostaminen on koko ajan siirtynyt vähäisemmäksi, tämän uuden opetussuunnitelman myötä sen merkitys entisestään vähenee (historian tavoitteissa erikseen mainitaan, ettei tavoitteena ole opetella vuosilukuja tai tapahtumapaikkoja, vaan historiallista ajattelua ja ymmärrystä kehityksistä ja prosesseista).
V.v.v: Väittäisin itse hallitsevani merkittävästi suurempia tietomääriä kuin vuoden 1968 kakksoisolentoni. Hänellä ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia saada milloin vain tietoa mistä tahansa häntä kiinnostavasta aiheesta, joten väistämättä aikuisiässä hän olisi oppinut vähemmän uusia asioita. Kun minä törmään jossain blogissa kiinnostavaan uuteen tietoon, voin heti perhehtyä aiheeseen syvällisemmin. Vm68-Antti ei tällaiseen olisi pystynyt, joten hän luultavasti olisi vain saman tien unohtanut koko asian.
Mieleeni tulee Aisopokselta lähtenyt tapa jakaa ihmiset "kettuihin" ja "siileihin": ketut tietävät monesta asiasta vähän, siilit yhdestä asiasta paljon. Juuri kettuna eläminen on mielestäni paljon helpompaa näin Wikipedian aikakautena. Philip Tetlockin tutkimusten mukaan ketut ovat paljon parempia veikkaamaan tulevia tapahtumia ja kehityksiä kuin siilit.
Minun argumenttini:
VastaaPoista" Vuonna 1968 eläneellä kuvitteellisella kaksoisolennollani ei varmastikaan ollut merkittävästi vähemmän tietoa kuin minulla, joka olen "kaikkien tietolähteiden äärellä koko ajan" - todennäköisesti, ja kenttäkokemukseen viitaten, tietoa oli enemmän. Tästä nousee pelkoni siitä, että jos alamme ajattelemaan elävämme massiivisen tiedon keskellä, ja kuvittelemme että potentiaali tieto sijaitsee aivoissamme nyt kun olemme vähän wikipediaa plaranneet, me alamme kuvitella myös hallitsevamme sen"
Antin argumentti:
"Väittäisin itse hallitsevani merkittävästi suurempia tietomääriä kuin vuoden 1968 kakksoisolentoni. Hänellä ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia saada milloin vain tietoa mistä tahansa häntä kiinnostavasta aiheesta, joten väistämättä aikuisiässä hän olisi oppinut vähemmän uusia asioita. Kun minä törmään jossain blogissa kiinnostavaan uuteen tietoon, voin heti perhehtyä aiheeseen syvällisemmin. Vm68-Antti ei tällaiseen olisi pystynyt, joten hän luultavasti olisi vain saman tien unohtanut koko asian. "
Niin, kaksi koulukuntaa, jotka taitavat olla kahden eri ajatusmaailman konkretisoitumia. En arvota niitä, mutta mitään tiedon suurta evoluutiohyppyä maailmassa en kyllä havaitse tapahtuneen kehittyneissäkään tietoyhteiskunnissa. Edelleen painitaan perustiedon hankkimisen, omaksumisen ja soveltamisen parissa. Kuten sanoin lukutaidottomuus on tulossa takaisin. Media hallitsee (ja ne netin tarjoamat "hakutulokset") ihmisten ajatuksia ja kuvaa maailmasta, omaa ajattelua, toisinajattelua on vähän. Hyvin yleinen perustelu melkein mille tahansa on: "Se nyt vaan on tätä päivää...".
v.v.v