Konservatiivi ei ole kirosana

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Vaalien jälkeen on puhuttu paljon yhteiskunnan jakautumisesta kahteen leiriin. Konservatiivit luottavat vanhoihin toimiviksi koettuihin malleihin, kun taas liberaalit kokevat vanhat mallit, no, vanhentuneiksi: he haluavat mieluummin kokeilla uudistuksia jotka lisäävät vapautta ja valinnanvaraa.

Jako näkyy siinä, kuinka erilaiset muutosehdotuksia koskevat keskustelut juuttuvat juupas-eipäs -jankutukseksi. Tämä pätee sekä yhteiskuntaan laajemminkin että koulumaailmaan erityisesti. Molemmat osapuolet usein tuntuvat turhautuvan siihen, ettei vastapuoli tunnu edes ymmärtävän, mikä tämänkertaisessa kiistassa on oleellista.

Mistä näkemysero johtuu? Jonathan Haidtin moraaliperustateorian mukaan ihmisillä on kuusi eri perustaa, joiden mukaan asiat koetaan oikeiksi tai vääriksi:

1. Haittojen vähentäminen: kivun ja muun epämukavuuden määrää pitää vähentää ja toisista ihmisistä pitää huolehtia.
2. Vapaus: ihmisten tulee saada tehdä itse valintansa, ketään ei saa pitää orjana tai vankina.
3. Reiluus: maailman pitää olla mahdollisimman tasa-arvoinen.
4. Lojaalisuus: täytyy seistä yhdessä rintamassa oman ryhmän (suvun, perheen, kansan...) kanssa.
5. Auktoriteetti: tulee kunnioittaa perinteitä ja ylemmässä asemassa olevia.
6. Puhtaus/pyhyys: inhottavia asioita tulee välttää eikä niitä saa päästää saastuttamaan puhtaita asioita. Jotkut asiat ovat erityisen puhtaita eli pyhiä.

Liberaalit käyttävät lähinnä vain kolmea ensimmäistä perustaa, kun taas konservatiivit käyttävät kaikkia kuutta. Tästä seuraa, että kun konservatiivit vetoavat perinteisiin, lojaalisuuteen tai puhtauteen, liberaalit eivät ymmärrä konservatiiveja lainkaan. Kuuluisa "punavihreä kupla" on vain kasa ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella perinteiden, lojaalisuuden tai puhtauden olevan kelvollisia perusteita väitteille. Vanhoillisten mielestä "perinteitä pitää säilyttää" on itsessään hyväksyttävä peruste argumentille. Tämä ajatus on täysin vieras liberaalille. Se kuulostaa liberaalin korvaan yhtä järjettömältä kuin jos joku sanoisi, että kaikki koulurakennukset pitää maalata sinisiksi, koska sininen on "paras väri". Väite ei kuulosta pelkästään väärältä vaan aivan tuulesta temmatulta.

Lähde: Jonathan Haidt: The Righteous Mind.

Aina välillä esiin nouseva koulukurikeskustelu on niin hedelmätön, koska siinä nämä moraaliperustat eroavat vahvasti. Liberaali ei tajua lainkaan, miksi luokassa pitäisi olla tiukka kuri. Se tuntuu vähentävän oppilaiden vapautta ja aiheuttaa oppilaille epämukavuutta, joten kuri on lähinnä haitallista. Sillä voi olla välinearvo, mikäli se estää vaikka oppilaita kiusaamasta toisiaan, mutta muuten kuri ei ole tarkoituksenmukaista. Mutta konservatiiville se, että oppilaat kunnioittavat opettajaa, on arvo sinänsä. Kaikki toimet, joilla heikennetään kuria, heikentävät myös auktoriteettia, ja tämä on huono lopputulos.

Mikäli keskustelijat eivät tajua, että heidän arvonsa eroavat toisistaan selvästi, ei keskustelu etene mihinkään. Erityisesti liberaalien pitäisi skarpata ja muistaa, että vaikka he eivät itse juuri käytäkään lojaalisuus-, auktoriteetti- ja puhtausmoraalia, niin konservatiiveille nämä moraaliperustat ovat todella tärkeitä.

II.

Kuukausi sitten Timo Saloviidan vieraskynäkirjoitus Helsingin Sanomissa herätti paljon keskustelua. Saloviita syytti opettajien ajavan liikaa omaa etuaan ja siirtävän oppilaita heppoisin perustein erityisluokille, vaikka eriyttämällä opetusta oppilaat voisivat jatkaa hyvin tavallisella luokalla.

Jos sanoisin, että Saloviidan teesit herättivät hieman vastarintaa opettajien keskuudessa, minua ei varmaan syytettäisi liioittelusta.

Keskustelussa tuli esille monta puolta, mutta minua kiinnosti erityisesti se, kuinka konservatiivien ja liberaalien ero näkyi tässäkin aiheessa. Karkeasti sanottuna liberaalit kannattavat inkluusiota eli sitä, että erityisoppilaat pidetään samassa luokassa muiden oppilaiden kanssa. Konservatiivit taas ovat erillisten erityisluokkien puolella.

Tämä ei ole vaikuttaisi johtuvan Haidtin moraaliperustoiden eroista. Tästä huomaamme, että konservatiivien ja liberaalien välillä on muitakin eroja. Tärkeä ero on myös se, kuinka turvalliseksi he kokevat maailman.

Aivotutkimusten mukaan konservatiivit kokevat maailman selvästi uhkaavampana kuin liberaalit. Scott Alexander havainnollisti eroa "kukoistaminen/selviytyminen"-teoriassaan. Jos liberaali haluaa ymmärtää, miten konservatiivi ajattelee, voi hän kuvitella elävänsä zombi-maailmanlopun aikoina. Post-apokalyptisessa maailmassa jokainen tuntematon ihminen on uhka ja resurssit ovat vähäisiä. Tällöin ihmiset haluavat vahvojen johtajien tekevät koviakin päätöksiä, eikä kenellekään tule mieleen tuhlata voimavaroja pehmoiluun.

Jos taas konservatiivi haluaa ymmärtää liberaaleja, voi hän kuvitella elävänsä scifi-utopiassa, jossa koneet tekevät kaiken työn, jokainen materiaalinen tarve tyydytetään automaattisesti eivätkä ihmiset enää sairastu tai kuole. Tällaisessa tilanteessa voimme käyttää kaiken aikamme taiteisiin ja keskusteluun. Tiukkuus ja ankaruus tuntuvat täysin järjettömiltä, koska elämme keskellä yltäkylläisyyttä, jossa rikollisuuskin on kadonnut.

III.

Arnold Klingin politiikan kielet -teorian mukaan liberaalit ja konservatiivit katsovan yhteiskuntaa eri näkökulmista. Liberaalit ajattelevat maailman olevan aika turvallinen, joten he hahmottavat yhteiskuntaa ensisijaisesti riistäjä-riistetty -akselilla. Konservatiivit taas ajattelevat yhteiskuntamme perustan olevan enemmän tai vähemmän uhattuna, joten heille sivilisaatio-barbaria -akseli tuntuu oleellisimmalta.¹

Liberaalien mielessä on siis ennen kaikkea se, keitä sorretaan ja ketkä sortavat. Tässä mielentilassa erityisluokille siirto tuntuu siltä, että opettajat sortavat erityisoppilaita: inkluusio taas tuntuu vähentävän riistoa.

Konservatiiville taas tärkeä on sivilisaatio vastaan barbaria -akseli. Sivilisaatiota edustaa kaikki, mikä on rauhallista ja järjestelmällistä, barbariaa taas kaikki, mikä lisää sekasortoa ja kaoottisuutta. Tästä näkökulmasta inkluusio näyttää barbarian edistämiseltä: erityisoppilaat, jotka usein aiheuttavat häiriötä luokassa, pitäisi siirtää omaan luokkaansa. Tällöin normaali, rauhallinen oppitunti ei vaarannu.

IV.

Lähde: Flickr / Jeff Kubina. CC BY-ND

Kaikki konservatiivit eivät tietenkään ole samanlaisia, eivätkä kaikki liberaalitkaan. On kuitenkin hedelmällistä pitää mielessä yllä mainitut erot moraaliperustoissa ja politiikan kielissä. Silloin keskustelu voi ehkä edetä juupas-eipäs -väittelyä pidemmälle.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että konservatiivit eivät ole tyhmiä. Erilainen näkökulma voi vähintäänkin auttaa näkemään oman ajattelun virheet. Kun kerran kuplan olemassaolosta on nyt toitotettu näin paljon, voisi olla korkea aika kurkistaa sen ulkopuolelle. Ehkä sitä jopa oppisi ymmärtämään toisten näkökulmia.

Toinen vaihtoehto on kaivautua entistä syvemmälle poteroihin ja jatkaa estoitta erimielisten haukkumista ja lyttäämistä. Ja se tietysti on paljon hauskempaa, joten luultavasti se pysyy vastaisuudessakin suositumpana vaihtoehtona.

---

¹ Tarkasti ottaen Klingin teoriassa oli vielä kolmaskin ryhmä mukana: libertaarit hahmottavat maailman "vapaus-pakottaminen" -akselilla. Mutta koska libertaarit ovat Suomessa suhteellisen tuntematon poliittinen ryhmä, tuntui selkeämmältä keskittyä vain liberaaleihin ja konservatiiveihin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa libertaarien näkemys vieläpä olisi aika sama kuin liberaaleillakin: inkluusio tuntuisi lisäävän vapautta, erityisluokille siirtäminen tuntuisi pakolta. Libertaari ehkä ehdottaisi, että erityisluokkia olisi olemassa, mutta oppilas voisi siirtyä sellaiselle vain omasta toiveestaan.

Varo palloa!

Kirjoittanut Laura Tuohilampi

Arvoisa opettaja! Onko luokassasi piano? Vanha nojatuoli? Ikkunat verhoissa? Huonekasveja? Katsohan, ovatko kaikki luokkasi asiat (kyllä, aivan joka ainoa vanha legopalikka, kukkaruukku, koristekartta sekä pöydän laatikossa lojuvat kirjat) turvalliseksi varmistettuja?

Kun kirjoitan tätä tekstiä, eräs luokkansa yhteishenkeä ja viihtyisyyttä pitkään rakentanut opettaja purkaa tilannetta, joka on saanut alkunsa jumppapalloista ja päättynyt rehtorin sekä sivistystoimenjohtajan puhuttelun kautta vanhempien ihmetteleviin Wilma-viesteihin jälkikasvun kotiutuessa pahoilla mielin: jumppapallot ovat nyt poissa, ja kärjistynyt tilanne on aiheuttanut oppilaissa hämmennystä jopa niin, että osa on palannut koulusta kotiin itkun kanssa.

Kyse on siitä, että jokin taho on katsonut jumppapallot luokassa epäsopivaksi asiaksi. Tilannetta on käsitelty kokouksessa, jossa on todettu, että ”palloista haihtuvat yhdisteet aiheuttavat oireita”. Yhdisteiden haihtumista tai niiden haitallisuutta ei kuitenkaan ole todennettu. Palloissa ei ole CE-merkintää, ja tämä on ilmeisesti ollut yksi peruste sille, että ne eivät voi olla turvallisia (sillä, että merkintä takaa turvallisuuden, mutta sen puuttuminen ei takaa päinvastaista ei mitä ilmeisimmin ole ollut merkitystä).

Onko kyse aidosta huolesta oppilaiden terveydentilan suhteen? Jos on, miksei yhdisteiden haihtumista ole asianmukaisesti tutkittu? Entä kuka vielä tänä päivänä uskoo hyvinvoinnin typistyvän tiettyihin pitoisuuksiin positiivisen ilmapiirin, kivan opiskeluympäristön, yhteishengen, ongelmien yhdessä ratkomisen ynnä muun sijasta? 

Onko kyseessä ajojahti? Opettajan, joka toimii innovatiivisesti konservatiivisessa koulussa saa ennen pitkää luopumaan ajatuksistaan väsytystaistelulla. Kenen hyvinvointia tällainen ajaisi takaa?

Mitä opettaja voi tehdä, mikäli pyrkii vilpittömästi ja muita rasittamattomin resurssein parantamaan omaa ja oppilaidensa viihtyvyyttä, ja kohtaa mielivaltaa hallinnon taholta? Eikö hallinnolla ole todistusvelvoitetta haitallisuuden osoittamiseksi? Millä perusteella opettajaa voidaan puhutella jumppapallojen käyttämisestä luokassaan? Onko opettajan ainoa keino väsyttää itsensä vääntämällä kättä henkilöiden kanssa, jotka vallankahvaa käyttäen saavat taistoon tarpeetonta ylivoimaa? Vai tuleeko opettajan nöyrtyä suorittamaan työtään lähihallinnon hyväksymällä tavalla silloinkin, kun se sotii kokonaissuosituksia vastaan? Uusi OPS nimittäin vaatii liikettä luokkiin, oppilaiden osallistamista sekä oppimisympäristön viihtyisyyden parantamista. 

Liikkuva koulu suosittelee!

Lopuksi: Mikä on koulun rooli kriitiisen ajattelun opettamisessa, jos "oireita" uskotaan sen enempiä miettimättä tulevan asioista, joita kotimme on usein sullottu komeroita myöten täyteen?

http://yle.fi/uutiset/koulun_kokeilu_sisailman_parantamiseksi_jumppapallot_poistoon/7946857

Koulun käyt, tyhmänä kuolet

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Joitain vuosia sitten puhuin erityisopetuksesta erään vanhemman henkilön kanssa. Jossain vaiheessa keskustelua hän totesi suunnilleen näin:
"Kaikilla tuntuu nykyisin olevan jokin oppimishäiriö tai -vaikeus. Eikö kukaan enää ole vain yksinkertaisesti tyhmä?"

Muistaakseni vastasin silloin jokseenkin siihen suuntaan, että oppimisvaikeuden diagnostisen määritelmän mukaan se on ero tietyn kapeamman taitoalueen ja muiden yleisempien ajattelutaitojen välillä: oppilaalla on oppimisvaikeus, mikäli hän pärjää jossain koulussa vaadittavassa taidossa heikommin kuin muissa. Oppimisvaikeudet eivät näin ollen riipu älykkyydestä: huippunerollakin voi olla lukihäiriö tai hahmotuksen vaikeuksia.

Nykyisin vastaisin vähän eri tavalla. Jos minulle esitettäisiin nyt tuo sama kysymys uudelleen, vastaisin kysyjän tajunneen asian aivan oikein: kukaan ei ole yksinkertaisesti tyhmä: asia on huomattavasti monimutkaisempi.

II.

Sarah Constantine kirjoitti aikanaan tästä aiheesta erinomaisen tekstin Errors vs. Bugs and the End of Stupidity. Suosittelen lukemaan koko kirjoituksen, mutta tekstin olennaisin kohta oli:

Tags like "stupid" are ways of saying "You're performing badly and I don't know why."

Monet oppimishäiriöt voivat aiheuttaa oppimistulosten heikkenemistä. Joskus meille selviää oppilaan huonojen tulosten syy helposti: hänellä saattaa olla esimerkiksi hahmotushäiriö. Joskus taas syy ei ole selvä, ja silloin meitä voi houkuttaa vain kuitata oppilas vähän vähemmän älykkääksi. Mutta mitä se tarkoittaa?

Kyllä, tyhmyyden voi ajatella tarkoittavan sitä, että saa alhaisen tuloksen älykkyystesteissä. Mutta edelleenkään tämä ei ole vastaus: MIKSI oppilas ei pärjää älykkyystesteissä? Mitä hänen päässään tapahtuu, ettei hän saa kovin korkeaa tulosta? Kestääkö hänellä liian kauan vastata jokaisen yksittäisen tehtävän kohdalla? Eikö hän kykene hahmottamaan geometrisen kuvion käännöksiä? Eikö hän osaa ajatella abstraktisti?

Kaikkia näitä asioita voisi yhtä hyvin kutsua oppimisvaikeuksiksi.

Tämä ei ole pelkkää kielipeliä, vaan siinä on tärkeä näkökulmaero. Jos ajattelemme oppilaan olevan tyhmä, hyväksymme hänen huonon menestyksensä väistämättömänä tosiasiana. Jos taas ajattelemme oppilaalla olevan ongelmia, yritämme keksiä näihin ongelmiin ratkaisuja.

Vähän aikaa sitten kuulin vammaisuuden sosiaalisesta mallista, ja se naksautti viimeiset ajatukseni tästä aiheesta kohdalleen. Sosiaalinen malli erottelee kaksi asiaa toisistaan: "vajavaisuuden" ja "vammaisuuden".

Vajavaisuuksia ovat kaikenlaiset yksilön ominaisuudet, jotka voivat jollain tavalla rajoittaa elämää. Huono näkö on vajavaisuus. Samoin halvaantuneet jalat. Myös henkiset ominaisuudet, kuten abstraktin ajattelun vaikeus, tarkkaavaisuushäiriö tai Aspergerin oireyhtymä ovat vajavaisuuksia.

Vajavaisuus ei välttämättä rajoita elämää juuri lainkaan. Huono näkö on hyvä esimerkki: koska silmälaseja ja piilolinssejä on helposti saatavilla, ei huononäköisen elämä juurikaan ole erilaista kuin virheettömällä näöllä siunattujenkaan. Sitä vastoin pyörätuolia käyttävän elämä on merkittävästi hankaloitunut, erityisesti sellaisissa kaupungeissa, joissa esteettömyyteen ei ole kiinnitetty huomiota.

Vammaisuus ei sosiaalisessa mallissa ole yksilön ominaisuus, vaan yhteiskunnan. Jos kaupungit rakennettaisiin täysin esteettömiksi, ei pyörätuolilla kulkeminen enää olisikaan suuri ongelma, eivätkä halvaantuneet jalat enää aiheuttaisikaan varsinaista vammaa. Jos taas silmälaseja ei olisi olemassa tai niiden käyttöön liittyisi suuri sosiaalinen stigma, voisi huononäköisyys olla vamma. Abstraktin ajattelun heikkous on vajavaisuus, mutta jos kaikkiin töihin vaaditaan differentiaaliyhtälöiden hallintaa, muuttuu se vammaksi. Se, tuleeko vajavaisuudesta vamma, riippuu täysin siitä, miten yhteiskunta on rakentunut. Ottamalla vajavaiset ihmiset huomioon paremmin voimme vähentää vammaisuutta, puuttumatta itse vajavaisuuksiin.

III.

Constantine kuvaa tekstissään omaa kokemustaan oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden kanssa. Hän kertoo, kuinka erityisopetuksessa jokaista oppilasta ohjattiin työskentelemään mahdollisimman hyvin omissa rajoissaan, erilaisia apuvälineitä käyttäen. Hyperaktiivisia opetettiin tunnistamaan oma energiatasonsa ja sen hallinta. Kun jollain oli vaikeuksia, opettajat pyrkivät tunnistamaan vaikeuden syyn ja keksimään keinon opiskella vaikeuksista huolimatta. Lainaan taas hänen kirjoitustaan:

And I have to wonder: is that "special education" or is it just education?

Maybe nobody's actually stupid. Maybe the distinction between "He's got a learning disability" and "He's just lousy at math" is a false one. Maybe everybody should think of themselves as having learning disabilities, in the sense that our areas of weakness need to be acknowledged, investigated, paid special attention, and debugged.

Meillä kaikilla on jotain vajavaisuutta oppimisen suhteen. Toisten on vaikea keskittyä melussa, toisten on vaikea muistaa numerosarjoja ulkoa. Verrattuna vaikka John von Neumanniin olemme kaikki aika hitaita ja taukkeja. Osa näistä vajavuuksista ei aiheuta koulussa suurtakaan haittaa, toiset taas tekevät opiskelun lähes mahdottomaksi: se, mikä vajavuus on vakava ja mikä ei, riippuu siitä, miten olemme järjestäneet koulun ja opetuksen.

Jos tunneilla vaaditaan aina hiljaisuutta, ei melusta häiriintyjillä ole ongelmia mutta keskittymishäiriöisillä on. Jos taas tunnilla saa vapaasti liikkua ja keskustella, kääntyvät ongelmat päinvastaisiksi. Ja jos koulussa vaadittaisiin kykyä laskea äärettömien sarjojen raja-arvoja päässään, olisivat käytännössä kaikki pulassa. Sosiaalisen mallin mukaisesti se, kenen oppimisvaikeudet aiheuttavat ongelmia, johtuu koulun rakenteista, ei itse vaikeuksista.

Emme voi tietenkään korjata kaikkia ongelmia rakenteita muuttamalla. Suuri este on luonnollisesti raha: esteettömyys maksaa ja paljon. Oppimishäiriöiden kompensointi vaatii enemmän tai vähemmän erikoisjärjestelyitä, eikä kouluissa ole varsinaisesti mitenkään hirveän paljon ylimääräistä rahaa tai aikaa. Kaikkiin muutoksiin ei kuitenkaan aina tarvita penniäkään rahaa. Yksilöllinen eteneminen, jossa oppilaat saavat perustietojen oppimisen jälkeen keskittyä tarkemmin niihin aiheisiin, jotka erityisesti heitä kiinnostavat, on ilmaista. Samoin itsearvioinnin lisääminen. Oppitunnin siirtäminen jonnekin oman luokan ulkopuolelle auttaa monia hahmottamaan opitun asian merkityksen käytännössä. Pelkästään oppilaiden oman ryhmädynamiikan parantaminen voi auttaa monia oppilaita huomattavasti. Ja niin edespäin. Tärkeintä on, että opettaja kokeilee uusia asioita ja pitää koko ajan mielessään oppilaiden tarpeet.

IV.

Jos vain kutsumme oppilaita "tyhmiksi", emme pyri keksimään keinoja, joilla he voisivat saavuttaa täyden potentiaalinsa. Lisäksi haittaamme heidän kehitystään muutenkin.

Olemme kirjoittaneet aiemminkin tässä blogissa Carol Dweckin mindset-mallista. Sen mukaan oppilaat, joilla on muuttumattomuuden asenne (fixed mindset) uskovat omien tulostensa johtuvan heidän pysyvistä ominaisuuksistaan kuten lahjakkuudesta tai älykkyydestä. Kasvun asenne (growth mindset) puolestaan tarkoittaa oppilaan uskoa siihen, että tekemällä tarpeeksi töitä hän voi oppia tarvittavat asiat. Oppilaat, joiden asenne on muuttumaton, luovuttavat nopeammin kuin ne, joilla on kasvun asenne: esimerkiksi Stanfordin yliopiston tutkimuksessa puolen tunnin mittainen mindset-kurssi paransi oppilaiden tuloksia 12-14%.

Tämä ei tarkoita, että kuka tahansa voi oppia mitä vain, jos vain yrittää tarpeeksi. Vaikka harjoittelisin kuinka paljon tahansa, en koskaan olisi olympiatasoinen pikajuoksija. Mutta jos uskon, että jotkut ihmiset vain ovat "juoksijoita" ja jotkut "sohvaperunoita", en koskaan edes käy lenkillä.

Tämänkään vuoksi ei ole järkevää kutsua ihmisiä tyhmiksi tai fiksuiksi. Älyyn liittyvät ilmaukset vain vahvistavat muuttumattomuuden asennetta ja estävät ihmisiä saavuttamasta täyden potentiaalinsa.

Mikä on FLUSH?

FLUSH2015 TOTEUTUI PERJANTAINA NURMIJÄRVEN YHTEISKOULUSSA!

Yhteensä 500 seiskaa, kasia ja ysiä sekä yläkoulun opettajat ja rehtori tekivät ensimmäisestä FLUSH-tapahtumasta mielettömän! Kävi jälleen kerran niin, että vastuuta oppilaille jaettaessa he kantoivat sen 100-prosenttisesti ja antoivat itsestään vielä reilusti yli. Työskentely oli läpi päivän innostunutta, asianmukaista ja erityisesti kilpailijoilla myös hyvin keskittynyttä. Lopun yhteinen äänestys oli täynnä jännitystä ja iloa oppilaiden rohkaistuessa esittämään toisilleen ideoitaan kukin itselleen ominaisimmalla tavalla.

FLUSH on pelillistetty teemapäivä, joka alkaa kaikkien koulun oppilaiden yhteisellä työskentelyllä. Esipesun aikana työskennellään ryhmissä kehityskohteita pohtien (tässä korostuvat yhteistyötaidot, kriittisyys ja tiedonhankinta), kehitetään ideoita paremmiksi (taitojen syventäminen, luovuus, toisten ajatusten kuuntelu ja tukeminen) ja äänestetään varsinaiseen kilpailuun osallistujat.

Pyörityksen aikana kilpailuryhmät vahvistavat kokoonpanojaan, ja ne oppilaat, jotka eivät halua osallistua kilpailusarjaan tai ovat kiinnostuneita päivän toisesta vaihtoehdosta, osallistuvat toiminnalliseen yhteistyötaitoja vahvistavaan työpajaan.

Huuhteluvaiheessa kilpailijat tekevät pitkäjänteisen kehitystyön ideoidensa parantamiseksi. He saavat työskentelyyn ohjeet, kohdennetun sparrauksen, valmiin formaatin idean kehittämisen raameiksi sekä runsaasti rauhallista työskentelyaikaa (opiskelutaidot, keskittymiskyvyn vahvistaminen, ajattelun syventäminen, tiedon hankinta, asioiden esittelytaitojen vahvistaminen, teknologian käyttö). Samaan aikaan toista vaihtoehtoa kulkevat oppilaat kiertävät bingopisteitä, joissa suoritetaan OPSin mukaisia kokemukselliseksi suunniteltuja oppimistehtäviä. Kaikkia oppilaita motivoi tieto siitä, että erilaisten tehtävien suorittamisesta voi voittaa pieniä palkintoja, mutta ennen kaikkea oppilaat motivoituvat siksi, että koko tapahtuma perustuu vapaaehtoisuuteen. Oppilaalla on siis mahdollisuus valittaa koulun kurjuudesta ja jättää tämäkin kädenojennus hyödyntämättä - mutta kuten eilen nähtiin, suuri enemmistö oppilaista koki päinvastoin, että he olisivat jääneet paitsi todella hienosta tilaisuudesta, jolleivat olisi tapahtumaan osallistuneet.

Bingopiste: Lue Johanna Sinisalon mainio kolumni ja kirjoita Kuolinsanat vanhalle koulukulttuurille Terry Pratchettin luoman Kuoleman suulla. Kuvassa voittajateksti.

Viimeisessä linkousvaiheessa kilpailijat esittelevät ideansa koko koululle. Myös bingovaihtoehdon valinneet osallistuvat parhaan idean valitsemiseen ja pääsevät osalliseksi ideoiden kehittellijöiden työn hedelmistä. Esittelyt rajoitettiin tasan yhteen minuttiin, ja kilpailuryhmiä oli autettu ajan vähäisyyden hahmottamisessa ja sen hyödyntämisessä. Ryhmät pysyivät loistavasti oikeassa tahdissa edeten asiaan ripeästi ja kaiken olennaisen läpikäyden. Tunnelma salissa (lähes kaksi tuntia kestäneen!) esittely-äänestysosion aikana oli kuin urheilutapahtumassa. Oppilaat kuuntelivat hiiskumatta toistensa esitykset, kannustivat, iloitsivat, äänestivät, hurrasivat ja nostattivat tunnelmaa. Oli perjantai-iltapäivä, täysi koulupäivä takana, satoja yläkouluikäisiä, ja vaikutti siltä ettei ihmisiä olisi saanut salista ulos edes kiskomalla. Tuntuipa taas erikoiselta, että joissakin keskusteluissa vielä peräänkuulutetaan ikävyyden kouluihin palauttamista yhteisöllisyyttä ja mielekkyyttä kauhukuvana pitäen!

Koko kisan voittajat: Voittosumma 400 e menee välituntiaktiviteetteihin ja liikunta- ja musakamojen kovempaan käyttöön laittamiseen!

Kiitos NYK! Kiitos kilpailijat, jotka panitte sykähdyttävästi itsenne likoon! Kiitos hengenluonnista jokaiselle tapahtumaan osallistuneelle oppilaalle! Kiitos Mikko Jordman, joka mahdollistit omalla tsemppaamisellasi sekä kaikinpuolisella avullasi ja luottamuksellasi tapahtuman onnistumisen yli odotusten! Kiitos opettajat, kuvaajatiimi ja koko muu henkilökunta! Kiitos KEHU ry sekä Nurmijärven yrittäjät! Kiitos kehittäjäkollegani sekä päivän toteutuskumppanini Iida-Maria Peltomaa, Aki Luostarinen, Pirita Ruokonen ja Kaisa Tuohilampi!

Ensi lukuvuoden aikana FLUSH pyritään toteuttamaan 10-20 yläkoulussa samalla konseptilla. Koulukohtaiset voittajat kokoontuvat keväällä 2016 kilpailemaan toisiaan vastaan päätapahtumaan, johon voidaan osallistaa etäverkkoyhteydellä kaikki kilpailuun osallistuneet koulut. Asian yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin, mutta mikäli haluat olla varma, että saat FLUSHin kouluusi ensi vuonna, voit tehdä alustavan varauksen yhteydenottolomakkeella sivulla http://proedugo.fi/ota-yhteytta/ (kirjoita vapaamuotoisesti kiinnostuksestasi tapahtumaan sekä kerro koulusi nimi ja anna yhteystietosi). FLUSHin järjestämiseen haetaan rahoitusta sillä tarkoituksella, että se olisi kaikille siihen osallistuville (kouluille sekä kokoavaan tapahtumaan matkustaville kilpailuryhmille) ilmainen.

Varaamalla FLUSHin kouluusi saat oppilaille mielekkäällä ja heille kättä ojentavalla tavalla kouluusi ainutlaatuisen paketin. FLUSH on sosiaalipedagoginen kokonaisuus, johon osallistumalla saavutetaan seuraavat uuden OPSin tavoitteet:

Oppilaat oppivat tekemään havaintoja ja hakemaan, arvioimaan, muokkaamaan, tuottamaan sekä jakamaan tietoa ja ideoita tutkivalla ja luovalla työskentelyotteella, yhdessä tekemällä sekä antamalla mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseen. Oppilaat ohjataan käyttämään tietoa itsenäisesti ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Innovatiivisten ratkaisujen löytäminen edellyttää, että oppilaat oppivat näkemään vaihtoehtoja ja yhdistelemään näkökulmia ennakkoluulottomasti ja voivat käyttää kuvittelukykyään olemassa olevien rajojen ylittämiseen. Leikit, pelillisyys, fyysinen aktiivisuus, kokeellisuus ja muut toiminnalliset työtavat sekä taiteen eri muodot edistävät oppimisen iloa ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen. 

Opettajat rohkaisevat oppilaita luottamaan itseensä ja näkemyksiinsä ja olemaan samalla avoimia uusille ratkaisuille, pohtimaan asioita eri näkökulmista, hakemaan uutta tietoa ja siltä pohjalta tarkastelemaan ajattelutapojaan. Oppilaiden kysymyksille annetaan tilaa ja heitä innostetaan etsimään vastauksia, kuuntelemaan toisten näkemyksiä sekä samalla pohtimaan myös omaa sisäistä tietoaan. Heitä rohkaistaan rakentamaan uutta tietoa ja näkemystä. Toimijuuden vahvistamiseksi oppilaiden ideoille ja aloitteille annetaan tukea ja kannustusta.  

Oppilaat harjoittavat taitojaan sekä perinteisissä että monimediaisissa, teknologiaa eri tavoin hyödyntävissä oppimisympäristöissä. Oppilaiden monilukutaitoa kehitetään kaikissa oppiaineissa arkikielestä kohti eri tiedonalojen kielen ja esitystapojen hallintaa. Osaamisen kehittyminen edellyttää rikasta tekstiympäristöä, sitä hyödyntävää pedagogiikkaa sekä oppiaineiden välistä ja muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä.  

Oppilaat saavat perusopetuksessa yleisiä valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan, sekä kokemuksia, jotka auttavat oivaltamaan työn ja yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet sekä oman vastuun yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Koulutyössä opitaan ryhmätoimintaa, projektityöskentelyä ja verkostoitumista. Oppilaita rohkaistaan suhtautumaan uusiin mahdollisuuksiin avoimesti ja toimimaan muutostilanteissa joustavasti ja luovasti. Heitä ohjataan tarttumaan asioihin aloitteellisesti ja etsimään erilaisia vaihtoehtoja. 

Koulussa harjaannutaan työskentelemään itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa sekä toimimaan järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti. Yhteisessä työssä jokainen oppilas voi hahmottaa oman tehtävänsä osana kokonaisuutta. Siinä opitaan myös vastavuoroisuutta ja ponnistelua yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Toiminnallisissa opiskelutilanteissa oppilaat voivat oppia suunnittelemaan työprosesseja, asettamaan hypoteeseja, kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja ja tekemään johtopäätöksiä. He harjoittelevat työhön tarvittavan ajan arviointia ja muita työn edellytyksiä sekä uusia ratkaisujen löytämistä olosuhteiden muuttuessa. Samalla on tilaisuus oppia ennakoimaan työskentelyn mahdollisia vaikeuksia ja kohtaamaan myös epäonnistumisia ja pettymyksiä. Oppilaita kannustetaan sisukkuuteen työn loppuunsaattamisessa sekä työn ja sen tulosten arvostamiseen. 

Kuten uudessa OPSissa todetaan, osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä vastuullista suhtautumista tulevaisuuteen voi oppia vain harjoittelemalla, ja perusopetuksessa luodaan edellytykset oppilaiden kiinnostukselle kouluyhteisön ja yhteiskunnan asioita kohtaan. OPSin mukaan kouluissa tulee kunnioittaa oppilaan oikeutta osallistua päätöksentekoon ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti: oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Näin oppilaat oppivat vaikuttamista, päätöksentekoa ja vastuullisuutta sekä oppivat hahmottamaan sääntöjen ja sopimusten sekä luottamuksen merkityksen. Tämä kaikki on olennaisen tärkeää, sillä hyväkin oppisisältö jää yhdentekeväksi, jollei sitä halua käyttää tai ole oppinut sitä hyödyntämään. OPSissa muistutetaankin, että siihen, miten oppilaat käyttävät tietojaan ja taitojaan, vaikuttavat oppilaiden omaksumat arvot ja asenteet sekä tahto toimia. 

Ensi vuoden FLUSHia odotellessa!

FLUSH!

Huomenna 10.4.2015 koulukulttuurimme astuu uuteen aikakauteen. Nurmijärvellä 500 oppilaan yläkoulussa järjestetään FLUSH-teemapäivä, jonka myötä oppilaiden aito aktivointi ja mukaan ottaminen koulukulttuurin kehittämisessä ensi kertaa aidosti tapahtuu.

Oppilaiden aktivointia ja heidän vaikuttamismahdollisuuksiensa kasvattamista on peräänkuulutettu kaikkialla viime vuosina, ja uudessa OPS:ssa asia nostetaan esiin lukuisin tavoin. Kuitenkin todelliset muutokset ovat toistaiseksi olleet harvassa. Esimerkiksi Sitran hiljattain päättyneessä ideakilpailussa eniten kannatusta ja lopulta myös rahoitusta saivat ideat, jotka tähtäsivät opettajien verkostoitumiseen, materiaalin jakoon ja muuhun työn helpottamiseen (tärkeä asia sinänsä), mutta ideakuulutuksessa peräänkuulutetut oppilaiden aktivointi-ideat olivat vähissä.

Asia korjaantuu nyt. FLUSH-teemapäivä on pelillistetty aktivoiva teemapäivä, jonka aikana koulun tulevaisuuden suuntaviivat vedetään oppilaiden itsensä toimesta. Oppilaat itse ideoivat, kehittävät ja lopulta valitsevat parhaat ehdotukset. Opettajien rooliksi jää tapahtuman ohjaaminen, kannustaminen ja mahtavan hengen luominen.

Tapahtuma kasvatetaan jatkossa kansalliseksi tapahtumaksi siten, että kaikki halukkaat koulut saavat mahdollisuuden osallistua. Tämä tapahtuu niin, että  tulevan lukuvuoden aikana osallistuneiden koulujen kesken järjestetään ensi keväänä kansallinen FLUSH. Sinäkin haluat FLUSHin varmasti kouluusi - seuraa tapahtuman Facebook-sivua sekä tätä blogia pysyäksesi kartalla siinä, miten asia ensi vuoden osalta etenee!

Huomenna tapahtuma ottaa ensimmäisen askelensa. Mahtavaa NYK!