I.
Vaalien jälkeen on puhuttu paljon yhteiskunnan jakautumisesta kahteen leiriin. Konservatiivit luottavat vanhoihin toimiviksi koettuihin malleihin, kun taas liberaalit kokevat vanhat mallit, no, vanhentuneiksi: he haluavat mieluummin kokeilla uudistuksia jotka lisäävät vapautta ja valinnanvaraa.
Jako näkyy siinä, kuinka erilaiset muutosehdotuksia koskevat keskustelut juuttuvat juupas-eipäs -jankutukseksi. Tämä pätee sekä yhteiskuntaan laajemminkin että koulumaailmaan erityisesti. Molemmat osapuolet usein tuntuvat turhautuvan siihen, ettei vastapuoli tunnu edes ymmärtävän, mikä tämänkertaisessa kiistassa on oleellista.
Mistä näkemysero johtuu? Jonathan Haidtin moraaliperustateorian mukaan ihmisillä on kuusi eri perustaa, joiden mukaan asiat koetaan oikeiksi tai vääriksi:
- Haittojen vähentäminen: kivun ja muun epämukavuuden määrää pitää vähentää ja toisista ihmisistä pitää huolehtia.
- Vapaus: ihmisten tulee saada tehdä itse valintansa, ketään ei saa pitää orjana tai vankina.
- Reiluus: maailman pitää olla mahdollisimman tasa-arvoinen.
- Lojaalisuus: täytyy seistä yhdessä rintamassa oman ryhmän (suvun, perheen, kansan...) kanssa.
- Auktoriteetti: tulee kunnioittaa perinteitä ja ylemmässä asemassa olevia.
- Puhtaus/pyhyys: inhottavia asioita tulee välttää eikä niitä saa päästää saastuttamaan puhtaita asioita. Jotkut asiat ovat erityisen puhtaita eli pyhiä.
Liberaalit käyttävät lähinnä vain kolmea ensimmäistä perustaa, kun taas konservatiivit käyttävät kaikkia kuutta. Tästä seuraa, että kun konservatiivit vetoavat perinteisiin, lojaalisuuteen tai puhtauteen, liberaalit eivät ymmärrä konservatiiveja lainkaan. Kuuluisa "punavihreä kupla" on vain kasa ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella perinteiden, lojaalisuuden tai puhtauden olevan kelvollisia perusteita väitteille. Vanhoillisten mielestä "perinteitä pitää säilyttää" on itsessään hyväksyttävä peruste argumentille. Tämä ajatus on täysin vieras liberaalille. Se kuulostaa liberaalin korvaan yhtä järjettömältä kuin jos joku sanoisi, että kaikki koulurakennukset pitää maalata sinisiksi, koska sininen on "paras väri". Väite ei kuulosta pelkästään väärältä vaan aivan tuulesta temmatulta.
Lähde: Jonathan Haidt: The Righteous Mind.
Aina välillä esiin nouseva koulukurikeskustelu on niin hedelmätön, koska siinä nämä moraaliperustat eroavat vahvasti. Liberaali ei tajua lainkaan, miksi luokassa pitäisi olla tiukka kuri. Se tuntuu vähentävän oppilaiden vapautta ja aiheuttaa oppilaille epämukavuutta, joten kuri on lähinnä haitallista. Sillä voi olla välinearvo, mikäli se estää vaikka oppilaita kiusaamasta toisiaan, mutta muuten kuri ei ole tarkoituksenmukaista. Mutta konservatiiville se, että oppilaat kunnioittavat opettajaa, on arvo sinänsä. Kaikki toimet, joilla heikennetään kuria, heikentävät myös auktoriteettia, ja tämä on huono lopputulos.
Mikäli keskustelijat eivät tajua, että heidän arvonsa eroavat toisistaan selvästi, ei keskustelu etene mihinkään. Erityisesti liberaalien pitäisi skarpata ja muistaa, että vaikka he eivät itse juuri käytäkään lojaalisuus-, auktoriteetti- ja puhtausmoraalia, niin konservatiiveille nämä moraaliperustat ovat todella tärkeitä.
II.
Kuukausi sitten Timo Saloviidan vieraskynäkirjoitus Helsingin Sanomissa herätti paljon keskustelua. Saloviita syytti opettajien ajavan liikaa omaa etuaan ja siirtävän oppilaita heppoisin perustein erityisluokille, vaikka eriyttämällä opetusta oppilaat voisivat jatkaa hyvin tavallisella luokalla.
Jos sanoisin, että Saloviidan teesit herättivät hieman vastarintaa opettajien keskuudessa, minua ei varmaan syytettäisi liioittelusta.
Keskustelussa tuli esille monta puolta, mutta minua kiinnosti erityisesti se, kuinka konservatiivien ja liberaalien ero näkyi tässäkin aiheessa. Karkeasti sanottuna liberaalit kannattavat inkluusiota eli sitä, että erityisoppilaat pidetään samassa luokassa muiden oppilaiden kanssa. Konservatiivit taas ovat erillisten erityisluokkien puolella.
Tämä ei ole vaikuttaisi johtuvan Haidtin moraaliperustoiden eroista. Tästä huomaamme, että konservatiivien ja liberaalien välillä on muitakin eroja. Tärkeä ero on myös se, kuinka turvalliseksi he kokevat maailman.
Aivotutkimusten mukaan konservatiivit kokevat maailman selvästi uhkaavampana kuin liberaalit. Scott Alexander havainnollisti eroa "kukoistaminen/selviytyminen"-teoriassaan. Jos liberaali haluaa ymmärtää, miten konservatiivi ajattelee, voi hän kuvitella elävänsä zombi-maailmanlopun aikoina. Post-apokalyptisessa maailmassa jokainen tuntematon ihminen on uhka ja resurssit ovat vähäisiä. Tällöin ihmiset haluavat vahvojen johtajien tekevät koviakin päätöksiä, eikä kenellekään tule mieleen tuhlata voimavaroja pehmoiluun.
Jos taas konservatiivi haluaa ymmärtää liberaaleja, voi hän kuvitella elävänsä scifi-utopiassa, jossa koneet tekevät kaiken työn, jokainen materiaalinen tarve tyydytetään automaattisesti eivätkä ihmiset enää sairastu tai kuole. Tällaisessa tilanteessa voimme käyttää kaiken aikamme taiteisiin ja keskusteluun. Tiukkuus ja ankaruus tuntuvat täysin järjettömiltä, koska elämme keskellä yltäkylläisyyttä, jossa rikollisuuskin on kadonnut.
III.
Arnold Klingin politiikan kielet -teorian mukaan liberaalit ja konservatiivit katsovan yhteiskuntaa eri näkökulmista. Liberaalit ajattelevat maailman olevan aika turvallinen, joten he hahmottavat yhteiskuntaa ensisijaisesti riistäjä-riistetty -akselilla. Konservatiivit taas ajattelevat yhteiskuntamme perustan olevan enemmän tai vähemmän uhattuna, joten heille sivilisaatio-barbaria -akseli tuntuu oleellisimmalta.1
Liberaalien mielessä on siis ennen kaikkea se, keitä sorretaan ja ketkä sortavat. Tässä mielentilassa erityisluokille siirto tuntuu siltä, että opettajat sortavat erityisoppilaita: inkluusio taas tuntuu vähentävän riistoa.
Konservatiiville taas tärkeä on sivilisaatio vastaan barbaria -akseli. Sivilisaatiota edustaa kaikki, mikä on rauhallista ja järjestelmällistä, barbariaa taas kaikki, mikä lisää sekasortoa ja kaoottisuutta. Tästä näkökulmasta inkluusio näyttää barbarian edistämiseltä: erityisoppilaat, jotka usein aiheuttavat häiriötä luokassa, pitäisi siirtää omaan luokkaansa. Tällöin normaali, rauhallinen oppitunti ei vaarannu.
IV.
Lähde: Flickr / Jeff Kubina. CC BY-ND
Kaikki konservatiivit eivät tietenkään ole samanlaisia, eivätkä kaikki liberaalitkaan. On kuitenkin hedelmällistä pitää mielessä yllä mainitut erot moraaliperustoissa ja politiikan kielissä. Silloin keskustelu voi ehkä edetä juupas-eipäs -väittelyä pidemmälle.
Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että konservatiivit eivät ole tyhmiä. Erilainen näkökulma voi vähintäänkin auttaa näkemään oman ajattelun virheet. Kun kerran kuplan olemassaolosta on nyt toitotettu näin paljon, voisi olla korkea aika kurkistaa sen ulkopuolelle. Ehkä sitä jopa oppisi ymmärtämään toisten näkökulmia.
Toinen vaihtoehto on kaivautua entistä syvemmälle poteroihin ja jatkaa estoitta erimielisten haukkumista ja lyttäämistä. Ja se tietysti on paljon hauskempaa, joten luultavasti se pysyy vastaisuudessakin suositumpana vaihtoehtona.
1 Tarkasti ottaen Klingin teoriassa oli vielä kolmaskin ryhmä mukana: libertaarit hahmottavat maailman "vapaus-pakottaminen" -akselilla. Mutta koska libertaarit ovat Suomessa suhteellisen tuntematon poliittinen ryhmä, tuntui selkeämmältä keskittyä vain liberaaleihin ja konservatiiveihin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa libertaarien näkemys vieläpä olisi aika sama kuin liberaaleillakin: inkluusio tuntuisi lisäävän vapautta, erityisluokille siirtäminen tuntuisi pakolta. Libertaari ehkä ehdottaisi, että erityisluokkia olisi olemassa, mutta oppilas voisi siirtyä sellaiselle vain omasta toiveestaan.
Paljon hyviä pointteja, ja tietenkin, yksinkertaistuksia. Asia on niin moniulotteinen että pakko niitä on varmaan tehdä. Minulla ei ole taaskaan tähän hätään linkkejä, mutta on tutkittu myös että vasemmistolaisuuteen liittyy perustunteena suru, kun oikeistolaisuuteen toivo. Tosin vasemmistolaisuuuta ei voi pitää tietenkään ensi sijaisesti liberaalina eikä oikeistolaisuutta konservatiivisuutena tänä päivänä. Vaalituloksesta huolimatta yhteiskuntatieteessä tiedetään, että liberaalius on kasvava megatrendi ja valtavirran paradigma lähes kaikissa länsimaissa nykyaikana, parhaiten se näkyy ihmisten media- ja kulutustottumuksista. Liberaalius on siitä hyvä asema, että liberaali on varmasti ja valmiiksi jo voittajan puolella.
VastaaPoistaItse en tunne paljoakaan yhteistä monien konservatiivien kanssa, päinvastoin tunnen sukulaissieluisuutta ja arjen keskustelun tasolla enemmänkin liberaalien. Konservatiivisuuksiakin on olemassa useita lajeja. Itselleni konservativisuus on ehdottomasti oma, vapaa, valintani. En halua olla edistämässä maailman muutosta (joka tapahtuu muutenkin), vaan hidastamassa sitä, vaikka tiedän valinneeni häviäjän osan. Miksi? En pelkää esim. tiedettä, uskon että tiede tulee ratkaisemaan suurimman osan maailmanlaajuisista ongelmistamme. Konservatiivisuuteni taustalla vaikuttaa arvioni ihmislajin sopeutumisesta villinä laukkaavaan ihmiskuvalliseen muutokseen. En kannata globalismia enkä internationalismia, oikeiston ja vasemmiston liberaalien lempilapsia, vaan paikallisia kullttuureja. En soisi ihmispopulaatioiden erojen tasoittuvan, vaan pysyvän eriytyneenä. Liberaali globalismi johtaa vähitellen eräänlaiseen kulttuuris-filosofiseen macdonalsoitumiseen.
Vasemmistoliberalismi nielee tämän suurpääoman ja elinkeinoelämän syötin tuosta vaan, ja muodostaa esim. vapaa liikkuvuus -ideologiasta jopa humanistisen hyveen (!), minkä vastakohta se itse asiassa juuri on. En halua olla idioottina Yhteen Yhteiseen Maailmaan. Luonnossa on monimuotoisuutensa jota meidän tulee suojella, sama monimuotoisuus tulisi säilyttää myös ihmiskunnan piirissä.
Siinä on jo hyvä syy kuulua meihin outsidereihin konservatiiveihin.
Oma konservatiivisuuteni onkin siis lähinnä kulttuuri-konservatiivisuutta. Uskon että meidän kokemaamme ja luomaamme historiaa, taidetta, tapoja, arvoja ei tule vähentää vaan varjella. Ihmisyhteisöllä tulee olla liittosuhde menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä. Liberalismi rakastaa usein muutosta muutoksen vuoksi motiviinaan puhdas kyllästyminen = mukavuudenhalu. Haistan siinä Kiinan kulttuurivallankumouksen hybristä. Monet kultuuritutkijat ovat sitä mieltä, että elämme kulutusyhteiskunnan tuottamassa kult.vallankumouksen keskellä itse asiassa juuri nyt. Side menneeseen katkaistaan, systeemejä ollaan luomassa uusiksi. Mikrotasolla se tapahtuu myös kouluissa. Opettajat toteuttavat pian tätä muutosta - jos saan nyt kärjistää - samalla innolla kuin 30-luvun kosolaiset kansakoulun opettajat. Nyt Suur-Suomen kartan tilalla on tabletti, liikkuvan ja kaikkea koko ajan (muka)prosessoivan pedagogian symboli.
Minulle konservatiivisuus edustaa hitautta. Se on hyve, minulle. Nykyisyteen ja myös menneisyyteen pysähtymistä, paneutumista. Pahe on kaikkeen uuteen suin päin ryntääminen perusteella "se nyt vaan on tätä päivää." Konservatiivisuutta on vaikea määritellä. Itse koen esim. fasismin ja kommunismin ehdottomasti liberaaleiksi, jopa avantgardistisen liberaaleiksi aatteiksi, niissähän rikottiin mennyt, valittiin typerimmät mytologiat, sovellettiin niitä ja luotiin koko ajan uudeksi prosessoituvaa uutta maailmaa... En silti tietenkään pidä tämän ajan liberaalia sellaisena. Pikemminkin mukavuudenhaluisena ja lievästi opportunistisena. Ja kuten tiedät, ihan alkuperäisessä merkityksessään liberalismi oli (nykykatsonnassa ainakin) varsinkin konservatiivista. No, liberaali tai konservatiivi - pääasia että jokainen yrittää rakentaa tai vähän parempaa maailmaa omilla teoillaan.
t. vihreä varavaltuutettu, ja ehdottomasti konservatiivi
(vielä vähän jatkoa kirj.virheitä vilisseeseen "julistukseeni.")
VastaaPoista...Ehkä on myös niin, että kehittyvä ja samalla tasapainoaan menneisyyden kanssa säilyttävä ihmispopulaatio tarvitsee sekä konservatiivinsa että liberaalinsa. Systeemi tarvitsee molemmat säilyttääkseen hyvät toimivat meeminsä ja luodakseen samalla myös uusia.
Tässä mielessä viime viikolla kuultu päivittely "pelottavan konservatiivisesta vaalituloksesta" on aikamoista ideapääoman haskaavaa poisheittämistä. Konservatiivin on opittava, että maailmaa ei voi jäädyttää ja jähmettää menneeseen. Liberaalin, että hei, pyörä on jo keksitty!
Itse koen, sanon suoraan, aikamoista älyllistä (väärää) ylemmyyttä/isyyttä suhteessa liberaaliin valtavirta-ajatteluun. Minulle konservativismi on nimenomaan se älyllinen valinta, liberalismi hiekkalaatikkoleikkiä. Tämä jo siksi, että klassinen humanismi ja konservativismi edellyttää jo alkeellisen tietopääoman hallitsemista - liberaaliksi voi ryhtyä ( ja ryhdytäänkin usein) tuosta vaan, fiilispohjalta. Mutta näin ei välttämättä tarvitse olla. Herra Kons. ja Rouva Lib. ovat liikkeellä molemmat rajatulla näkökentällä. Yhdessäkin muodostuu vain rajattu näkökenttä. Jotakin, isompaa, merkittävämpää on todennäköisesti molempien näkökenttien ulkopuolella, mitä heistä ei kumpikaan täysin hahmota. Ehkäpä ne peruslainalaisuudet jotka vievät elämää meistä riippumatta eteenpäin. Saatan tarkoittaa esim. evoluution eri energioita. Evoluutiopsykologia ja evoluutisosiologia ovat toistaiseksi kielletyn tutkimusalan hedelmiä, mutta niiden vaikutus tulee kasvamaan. Niiden katsannosta konservatiiveissa ja liberaaleissa ei ole juurikaan eroa, tehtävissämme vain on hiuksenhieno semanttinen ero. Silti seison paikalliskulttuurien puolustamisen kannalla. Kulttuurien monimuotoisuus- meidän konservatiivien lempilapsi - on hieno juttu. Evoluutio tukee ajatusta myös. Ihminen eikä ihmiskunta voi poistaa päätöksellä reviiri-ajattelun vuosimiljoonaisia variaatioita. Sen vuoksi me konservatiivit haluaisimme hidastella, kun traditioita vaihdetaan uusiin ja hylätään. Vähän sama kuin mitä Pentti Linkola tekee luonnossa! ( Hassu paradoksi muuten. Pääkaupunkiseutulainen liberaalisto arvostaa yli kaiken Linkolaa, Suomen ehdottomasti äärimmäisintä ja tiukinta konservatiivia, mitä tulee myös hänen ajatuksiinsa ihmisyhteisöistä- ja traditioista, mukaan lukien vapaan liikkuvuuden -ideologian. )
Säilyttävyys yleensäkään ei mielestäni perustu pelkoon. Vaan arvostukseen. Pelkokin on nykyään muuten eräänlainen hallintasana. Nimitä poliittinen tai filosofinen vastustajasi foobikoksi niin todennäköisesti hän jo siitä säikähtää. Jos on heikkoa tekoa. Konservatiivina tunnen itseni hyvin, hyvin vapaaksi. Tunteeni ei perustu tunteeseeni, vaan tuhansien ja tuhansien minua ennen eläneiden viisauteen, ja... tyhmyyksiin.
t. v.v.v
Kiitos kommenteista! Näissä oli paljon hyviä ajatuksia.
PoistaOlin ennen suorastaan kiihkeän liberaali, mutta nyt olen ennemminkin raivokkaan maltillinen: olen täysin samaa mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee sekä liberaaleja vetämään uudistuksia eteenpäin ja konservatiiveja hidastamaan niitä. Yhteiskunta on vähän kuin ydinreaktori: ilman hidasteita reaktio karkaa käsistä ja koko homma pamahtaa käsiin; jos hidasteita on liian paljon, ei sähköä synny lainkaan.
"Säilyttävyys yleensäkään ei mielestäni perustu pelkoon. Vaan arvostukseen."
Mielestäni vanhoillinen arvostaa mennyttä viisautta, mutta samalla kokee sen olevan uhattuna. Kuten mainitsin, on tämä ero näkyvissä ihan magneettikuvissakin. Ne ihmiset, jotka reagoivat voimakkaammin pelottaviin tai inhottaviin asioihin, tuntevat konservatismin itselleen sopivammaksi aatteeksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelossa olisi mitään vikaa! Monet suuresti arvostamani ajattelijat ovat huolissaan erilaisista muutoksista ja haluaisivat hillitä niitä. Ja kuten itsekin mainitsit, ovat vihervasemmistolaiset suorastaan kauhuissaan ilmastonmuutoksen aiheuttamasta uhasta. Pelko voi toimia kimmokkeena tarttua toimeen.
Luen juuri G. K. Chestertonin kirjaa "Oikea oppi", ja siinä on paljon loistavia ajatuksia konservatiiveista ja muutoksesta. Hän sanoo, että todellisen uudistajan täytyy olla konservatiivi, koska uudistajalla pitää olla jotkin pysyvät arvot, joiden mukaan hän yhteiskuntaa tahtoo uudistaa:
"Jos [uudistaja] muuttaisi joka päivä yhden ruohonkorren lempivärinsä mukaiseksi, hän edistyisi hitaasti. Mutta jos hän muuttaisi joka päivä lempivärinsä, hän ei edistyisi lainkaan" ja
"Kaikenlaiset vallankumoukset vaativat pysyvää ja tutuksi tullutta ihannetta".
Toisaalta Chesterton myös sanoo, että konservatiivin pitää olla uudistaja:
"Jos jättää valkoisen paalun rauhaan, se on pian musta paalu. Jos sinulla on halu säilyttää se valkoisena, sinun on maalattava se uudelleen kerta toisensa jälkeen. Toisin sanoen sinun on pidettävä yllä ainaista vallankumousta."
Lopuksi: jos et ole koskaan lukenut blogia "Education Realist", suosittelen tutustumaan. Sitä pitää matikanopettaja, jolla on varsin... kiistanalaisia näkemyksiä, mutta joka on selvästi innostava ja oppilaistaan välittävä.
Mielenkiintoista - mutta: Suurin osa ihmisistä valitsee puolensa taloudellisten realiteettien perusteella. Ne pienituloiset mutta jotain omistavat, jotka tarvitsevat autoa arjessaan ja joutuisivat ottamaan vuosiksi velkaa luonnolle turhan jätevesiasetuksen toimeenpanon myötä ja ovat joka tapauksessa erilaisten tukien ulottumattomissa, ne eivät voi äänestää taivaanrannanmaalareita, jotka maksattavat unelmansa heillä.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Uskoisin, että tässä kuitenkin menevät vähän sekaisin akselit oikeisto - vasemmisto ja liberaali - konservatiivi. Talouteen liittyvät kysymykset ovat useimmin ennemminkin oikeisto-vasemmisto-jakoon liittyviä: oikeistolaiset haluavat keventää veroja, antaa yrityksille enemmän toimintavapauksia jne, vasemmistolaiset haluavat enemmän tulonsiirtoja, valtion sääntelyä yritysmaailmaan jne.
PoistaOikeistolainen voi olla yhtä hyvin liberaali tai konservatiivi, samoin vasemmistolainen.
Siinäpä se, nykyään pienituloinen, mutta jotain omistava, ei voi äänestää vasemmistoa tai vihreitä. Hän joutuu valitsemaan ehdokkaansa toisin.
PoistaKoko jako arvoliberaaleihin ja arvokonservatiiviin on osittain ihan järjetön. Onhan arvoliberaaleilla omassa pakissaan suuria määriä pysyviä arvoja, joista he hyvin konservatiivisesti, säilyttävästi, pitävät kiinni. Luovuttamattomia liberaaleja arvoja. Niistä ei tingitä. Hyvä niin. Mutta samalla kovin konservatiivinen lähtökohta. Pelkoakin on ilmassa, että joku uhkaa saavutettuja liberaaleja etuja. Ja eikös se pelko ollut motivaattori?
VastaaPoistaTietyssä mielessä liberaali voi siis olla omassa liberaaliudessaan hyvinkin arvokonservatiivinen ja konservatiivi liberaaleja uskomuksia purkaessaan hyvinkin liberaali. Itsekin puran, liberaalisti?, mielelläni hyvinkin vakiintuneita käsityksiä esim. kaikkien kulttuurien ehdottamasta ja objektiivisesta tasavertaisuudesta. Mielestäni puu tunnetaan myös hedelmistään. Se näkökulma tekee nopeasti miehestä kuin miehestä konservatiivisen kulttuurikriitikon - vai sittenkin liberaalin, ajattelehaan hän toisin?
Kaikki taitaakin olla osittain sumeilamatonta ja röyhkeää reviirisotaa ajatuksista ja ideoista: ei niin, että paras ajatus voittakoon, vaan niin, että vahvin ja voimakkain ja äänekkäin voittakoon. Ja tässä kisassa (vaalituloksesta huolimatta) paradigmojen megatrendi on se, että liberaalit ovat valmiiksi ja varmasti voittajan puolella kuten jo aiemmin sanoin. Hollywood, tarkoitan metaforallisesti liberaalia obamalaista "edistyksellistä" disneylandia, voittaa media- ja kulutustottumuskisan ihan selvästi. Siitä yksi todiste on maailman digitalisoitumisen lähes kritiikitön eteneminen, liberaali antaa-mennä -asenne on tämän salamasodan voittaja. Klassinen konservatiivinen humanismi on säälittävä jäänne, vanhat muutosvastarintaiset ukot....jne.
Nuoriso, alakulttuurit ja vähemmistöiksi uhriutetut ja statusoidut ryhmät määrittelevät muodin ja uudet arvot. Kysykää, vaikka niiltä jotka tätä maailmaa pyörittävät, mainosmiehiltä ja markkinamiehiltä. Saman näette televisiosta itsekin. No, pelkäänkö tätä. En. Olen Spenglerini lukenut: länsimaiden, Euroopan ainakin, kukoistus on ohi. Edessä on...hah ha....muutoksia.
Itse yritän kuitenkin ohittaa koko tyhmän dikotomian liberaaleihin ja konservatiiveihin, vaikka media sitä ruokkii. Olemme kaikki ihmisiä yrittämässä perustella kantojamme ja olemassaoloamme. Ja aina kun avaa suun, yleensä pieleen menee. Olenko liberaali vai konservatiivi, vaikka koen itseni konservatiiviksi, en tiedä. Asia ja tapaus harkintaan yksi kerrallaan voisi olla paras vaihtoehto ilman polarisoitumista noihin alleviivaaviin rintamiin, joissa kai kukaan ei kai halua tulla 100 prosenttisesti identifioiduksi, vaikka some-maailmassa on kuulemma ihan toisin: me ja ne.
t. v.v.v.
Käytät yllä "liberaalia" kuvaamaan myös sellaista, joka haluaa muutoksia, ja "konservatiivia" kuvaamaan muutosvastaista. Selvyyden vuoksi erottaisin nämä asenteet vastinpariksi "radikaali - maltillinen". Radikaali voi olla yhtä hyvin liberaali kuin konservatiivikin: esim. kokoomusnuoret tai halla-aholaiset persut ovat radikaalikonservatiiveja: he haluavat tehdä isoja muutoksia yhteiskuntaan, jotta se vastaisi paremmin konservatiivisia arvoja. Tätä ajoin takaa ylläolevilla Chesterton-lainauksilla.
PoistaMielestäni jako liberaaleihin ja konservatiiveihin vastaavan oikein hyvin todellisuutta. Kuvaat itsekin liberalismia hyvinkin yksityiskohtaisesti, joten tiedät kyllä sen olevan erillinen asia konservatiivisuudesta. Haidt osui mielestäni napakymppiin: erottavat tekijät ovat suhtautuminen traditioihin, auktoriteetteihin, puhtauteen, pyhyyteen ja lojaalisuuteen isänmaalle. Nämä ovat konservatiiveille tärkeitä, mutta radikaaleimmat liberaalit tuntuvat suorastaan pitävät tuota listana asioista, joista pitää hankkiutua eroon mahdollisimman nopeasti.
Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ole radikaaleja vaan aika maltillisia, eivätkä useimmat ole tiukan liberaaleja eivätkä tiukan konservatiiveja vaan jotain siltä väliltä. Vastakkainasettelu on tietysti medialle hedelmällistä, niinkuin tästä "kuplagatesta" saimme huomata.
No, joo. Olet oikeassa. Tosin kaikkiin konservatiiveihin tuo lista ei uppoa. Esim.
VastaaPoistaTraditiot - mulle ok.
Puhtaus- en hahmota lainkaan.
Pyhyys- mulle totta. Juutalais-kristillinen kulttuuri, uskonto ja filosfia jatkumo ja Se Jokin sen yläpuolella.
Lojaalisuus isänmaalle - ei uppoa. En ole kovinkaan lojaali tälle isänmaalle mikä nyt on vuonna 2015 isänmaamme ja minkä olemme luoneet. Too much globalism, too much EU. Liikaa nuolemista joka paikkaan. Liikaa oman reviirin häpeää, kulttuurista itseinhoa.
Sen sijaan olen lojaali konservatiiviselle (alunperin liberaaliksi kutsutulle) idealle eurooppalaisuudesta, humanismille (ihan eri asia kuin suvaitsevaiston "kaiken hyvän puolella" poukkoileminen), tieteelle, taiteelle, klassiselle kristinuskolle, vapaudelle ja tasa-arvon alkuperäiselle idealle - en tälle nykyiselle, jossa ajatellaan että kaikki on yhtä hyvää. Paradoksaalista on todellakin että em. määreillä olet nykyään radikaali, et maltillinen, vaikka koen itseni hyvin maltilliseksi, ja konservatiivina, hyvin hyvin vapaaksi.
Mutta olit Antti ihan oikeassa. Jonkinlainen ei-kenenkään maa on kyllä eri käsitysten välissä, vaikka sitä ei haluaisikaan nähdään ja vaikka tuolla maalla onkin kaikkein mielenkiintoisinta liikkua.
t. v.v.v
Juuri näin!
Poista"olen lojaali konservatiiviselle (alunperin liberaaliksi kutsutulle) idealle"
Lisään tähän ainoastaan maininnan "Overtonin ikkunasta". Joseph Overton havaitsi, että meillä on tietty rajallinen tila mielipiteille, joita julkisessa keskustelussa hyväksytään. Jos mielipide menee liian pitkälle tästä ikkunasta kumpaan tahansa suuntaan, ei sitä enää voi esittää.
Overtonin ikkuna liikkuu ajassa, joten ajatukset, jotka 50 vuotta sitten olivat valtavirtaa voivat nyt olla niin radikaaleja, ettei niitä voi edes julkisesti esittää.
Samalla tavalla ajatukset, jotka aikanaan olivat hyvinkin liberaaleja, voivat nyt olla umpikonservatiivisia. Overtonin ikkuna liikkuu siinäkin.
Mutta - liberaali tai konservatiivi - ajattelun taitoja vastaan käydään loppumatonta kamppailua myös koulujen sisällä omasta mielestä hyvän tarkoituksen puolesta.
VastaaPoistaTässä Radio Suomeen oppilaiden ja opettajan voimin tehty keskustelu, jossa oppilaiden kriittisyys ohjattiin pakkoruotsiliturgian uomiin:
miksi valitsit A-ruotsin?
vanhemmat sano
ikinähän kieli ei oo pahasta
mikset valinnut A-ruotsia?
pienen lapsen ajattelua
pääsee aikaisemmin kotiin, kun ei ole lisätunteja
en osannut ajatella, että ruotsista voisi olla hyötyä
Miksi ruotsia on hyvä osata?
- mehän ollaan kaksikielinen maa, on paljon kuntii, missä on enemmän ruotsalaisii kuin suomalaisii
- kesätöitä hakiessa katotaan, mikä sun ruotsintaito on
- palveluammatit
- kyllä sitä ruotsia on hyvä osata
- mitä enemmän osaat kielii, sitä paremman kuvan annat itsestäsi
Mitä mahdollisesti pakkoruotsin tilalle?
- muita lukuaineita
- miksei venäjä
Pitäisikö ruotsin jatkua valinnaisaineena?
- kyllä, jos nuori pakotetaan...
- ei, ruotsi on portti muihin kieliin (saksa, hollanti)
- kieltenopiskelua pitäisi lisätä
Entä jos ruotsin pakollisuudesta luovutaan
- (ope:) olisi tosi iso muutos ja tosi hämmentävää
- vähentäis yläkouluikäisten valitusta
- olis tosi outoo, parempi että pysyy pakollisena - jälkeenpäin moni on katunut, ettei opetellut ruotsia paremmin esim. mun isä
- jälkeenpäin kiitos seisoo
- jos annetaan viitosluokkalaisen päättää...
- (ope:) kehittämispaikka, että ruotsista tietoiskuja ja maistiaisia jo alaluokille
- lapsille kieltenopetus mieluisaksi
- karsit itteltäs pois työpaikkoja etukäteen (jos et valitsisi ruotsia)
- (ope:) opiskelupaikoissa on edelleen virkamiesruotsi
http://areena.yle.fi/1-2784130
Silloinkaan kun joku intoutui puhumaan ranskan, saksan ja espanjan osaamisen puolesta, tämä ei ollut pakkoruotsin kritiikkiä, vaan pakkoruotsin puolesta yleistä kielihehkuttelua.
Pakkovenäjä olisi vähintään yhtä vihattu kuin pakkoruotsi, vaikka venäjä onkin valtakieli laajoilla alueilla. Pakkovenäjän nostaminen pakkoruotsin rinnalle hämärtää koko kielivapauden ajatuksen. Siksi se lanseerattiiinkin aikanaan (Vihreiden Hautala ja prof. Meinander).
Oppilaita ei autettu lainkaan sanoittamaan kritiikkiään vaan ohjattiin takaisin liturgian pariin. Opettajan roolina oli koko ajan vahvistaa pakon puolustusta ja oppilaiden kommenttien käydessä yhä tyypillisemmiksi saattoi miltei kuulla opettajan hymyn ja nyökytyksen.
Tää on niin tätä!
Onko tälle vaihtoehtoa?
1) On näemmä aika tehdä kommentointilinjaus.
PoistaMinulla ei ole mitään pakkoruotsikeskustelua vastaan, mutta sille on aikansa ja paikkansa. Tämä kommenttiketju EI ole oikea paikka, sillä pakkoruotsi ei mitenkään liity tämänkertaiseen aiheeseen. En pidä toivottavana, että joka ikinen kommenttiketju tästä ikuisuuteen käsittelee aina samaa asiaa, kirjoituksen teemasta riippumatta. Se alkaa mennä trollauksen puolelle.
Ruotsin kielen valinnaisuudesta tai pakollisuudesta voi keskustella edelleen kirjoituksen Härlig är Norden kommenteissa. Älkää jatkako täällä.
2) Valitsemastasi esimerkistä piittaamatta haluan kuitenkin käsitellä esille nostamaasi yleistä ongelmaa: koulussa voidaan puhua "kriittisen ajattelun opettamisesta" tai vastaavaa, mutta varsin usein oppilaita palkitaan vain oikeanlaisten kysymysten esittämisestä.
Lainaan jälleen kerran Scott Alexanderia: Stalinistisessa Neuvostoliitossakin sai olla kriittinen ajattelija. Sait täysin vapaasti sanoa: "Ihmiset eivät kunnioita toveri Stalinia tarpeeksi. Tämän maan ongelma on siinä, ettei meillä ole enemmän stalinismia! Tarvitsisimme kaksi Stalinia! Ei, vaan viisikymmentä Stalinia!"
Meillä on mielestäni kaksi rehellistä vaihtoehtoa:
- Voimme oikeasti opettaa kriittistä ajattelua ja kannustaa oppilaita ilmaisemaan myös epäkorrekteja ajatuksia. Koska teini-ikäiset ovat aika äärimmäisiä ajatuksissaan, saamme seurauksena varmasti ainekirjoituksia, joissa ihaillaan Natsi-Saksaa, kannustetaan kansanmurhiin ja vastaavaa. Mutta ainakin oppilaat ovat kriittisiä myös vallitsevia ajatusmalleja kohtaan.
- Voimme myös rehellisesti myöntää, ettemme halua oppilaiden olevan kriittisiä vallitsevaa konsensusta kohtaan: haluamme opettaa kritiikkiä niitä ajatuksia kohtaan, jotka ovat virallisen dogman vastaisia.
En ole itse asiassa ihan varma, kumpi näistä olisi parempi.
Minusta kyse on ajattelun taidoista. Jos käsitellään vaikka ydinvoimaa, on kohtuullisen varmaa, että opettajalla on kohtuullisen hyvää materiaalia sekä ydinvoiman kannattajilta että vastustajilta. Sitten on aiheita, joissa oppilaille ei esitetä vaihtoehtoisia ajattelutapoja ja niiden lähtökohtia. Näissä tilanteissa AINA estetään ajattelun taitojen kehittymistä ja opetetaan, että tietyissä aiheissa ei saa ajatella vaan tulee keskittyä olemaan "korrekti", "asiallinen", "sivistynyt" - että nuo sanat tarkoittavatkin ajattelusta luopumista. Mielenkiintoinen lähtökohta. Liittyisikö jotenkin tuohon Overtonin ikkunaan. Pitäisikö oppilaat tehdä siitä tietoisiksi?
Poista"Koska teini-ikäiset ovat aika äärimmäisiä ajatuksissaan, saamme seurauksena varmasti ainekirjoituksia, joissa ihaillaan Natsi-Saksaa, kannustetaan kansanmurhiin ja vastaavaa."
PoistaTällaisten käsittely kuuluu kai sitten etiikan piiriin. Ehkäpä pitää vain luottaa siihen että suurin osa ihmisistä ajattelee järkevästi. Ja toisaalta eettisen ajattelun piirissä varmasti tekisi hyvää oppilaillekin joutua oikeasti perustelemaan ja syvällisesti ajattelemaan miksi kansanmurha on väärin.
Sitten on toinen asia, nimittäin kriittisyyden opettaminen kriittisyyden vuoksi, ja sitten suhtaudutaan kriittisesti luonnontieteellisiin tutkimustuloksiin tai vakiintuneisiin syöpähoitoihin.
Ehkäpä pitäisi opettaa mikä on vallitseva konsensus järkevästä kriittisestä metodista. Tällä voidaan toki päätyä vallitsevaa konsensustakin vastaan (pakkoruotsin vastustamiseen, erityisesti muutamien suosittujen puoltavien argumenttien suhteen, on ihan asiallisia, rationaalisia perusteita, joilla ei ole kovinkaan paljon tekemistä nationalistisen öyhöttämisen kanssa).
Vallitsevan konsensuksen ja Overtonin ikkunan rajojen osoittaminen kuulostaa juuri siltä, mitä koulun pitäisi tehdä. Samalla tulisi osoittaa, mikä ero on vaikka politiikalla ja tieteellisellä tiedolla - jälkimmäisessä on olemassa oikea vastaus, edellisessä ei.
PoistaOppilaiden pitäisi antaa kritisoida, jos haluamme opettaa kriittisyyttä. Mutta ovatko opettajat valmiit sellaisiin eettisiin ja poliittisiin keskusteluihin, joihin tämän takia voi joutua jopa aika usein?
Edelliselle anolle ( 10: 24) - täsmälleen noin!
VastaaPoistaAjatteluun oppilaita kannustetaan, kriittisyys on lähes pyhitetty sana, mutta joissakin asioissa (esim. tietyt ympäristöasiat, tuo ydinvoima hyvä esimerkki ja uskomuksessa kulttuurien tasavertaisuuteen) esitetään vain se korrekti, siis ennalta jo oppilaille valmiiksi korrektiksi valittu näkökulma.
Pienten koululaisten kanssa ei pidä tietenkään kaikkea liikaa problematisoida, ikätaso tulee ottaa huomioon, lapsuuden viattomuutta tulee varjella, mutta tiedän että jo lukioissa on paljon tabuja opetuksessa. Hyvä esimerkki on ilmastonmuutos. Ilmasto lämpenee se on selvä, ja on selvää että ihminen aiheuttaa siitä osan, mutta kovin heppoisesti ohitetaan maapallon kymmenet ( ! ) aiemmat ja paljon voimakkaammat ilmastonmuutokset, joilla ihmiskunnalla ei ole ollut osaa eikä arpaa. Pääasia että koululaitos tuottaa kritiikittömiä ilmastosotilaita, koska se on yhteiskunnan valmiiksi valitsema korrekti perusoletus. (On muitakin esimerkkejä, mutta pol. korrekteista syistä, hah ha, jätän ne mainitsematta).
Voi siis väittää että on liberaaleja ajattelun taitoja (joihin olemme aina kannustamassa) ja on olemassa konservatiivisia ajattelun taitoja (joita olemme liian usein hyssyttelemässä hiljaisiksi).
t. vihreä varavaltuutettu
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKommenttisi tuli ilmeisesti vahingossa kahteen kertaan: poistin duplikaatin.
VastaaPoistaKoulu todella opettaa suhtautumaan toisiin ajatuksiin kriittisemmin kuin toisiin. Toisaalta voisi sanoa, että tämä on oppilaille hyödyksi: oppilaiden on varmaankin hyvä tietää, että tiettyjen asioiden julkisesta kyseenalaistamisesta saa helposti kahjon ja/tai höyrypään maineen. Tämä liittyy juuri siihen Overtonin ikkunaan. Jos joku puhuu vaikka ilmastonmuutoksesta epäilevästi, pitävät useimmat kuulijat puhujaa tietämättömänä, kajahtaneena tai jonkinlaisena fanaatikkona. Siksi emme välttämättä tekisi oppilaille palvelusta, jos antaisimme heille kuvan, että kaikkia asioita voi julkisesti kyseenalaistaa.
Tähän liittyy tietysti suuri periaatteellinen kysymys: pitääkö koulun opettaa oppilaille, miten maailmassa toimitaan? Vai pitääkö koulun yrittää muokata maailmaa paremmaksi? Pitäisikö koulun olla reaktiivinen vai proaktiivinen?
- "oppilaiden on varmaankin hyvä tietää, että tiettyjen asioiden julkisesta kyseenalaistamisesta saa helposti kahjon ja/tai höyrypään maineen"
VastaaPoistaTietysti, mutta...
Esimerkiksi kiistelty Magneettimedia jakeli Pohjanmaalla satoja tuhansia järkyttäviä ilmaislehtiä koteihin, lehdissä mm. kiistettiin holokausti. Toivon, että koulu antaisi eväitä kritisoida noita tekstejä asiatasolla. Pelkkä "tästä saa kahjon maineen" ei riitä - vaikka vaarallisina kahjoina tuollaisia kirjoittavia pidänkin.
Pitääkö koulun, median, tieteen ja politiikan ensi sijassa olla valtapopulismin takaajia ja siksi välttää joidenkin arkisten kiistakysymysten asiallista ja argumentteihin perustuvaa käsittelyä?
Tuossa pakkoruotsiesimerkissä nuoret sekä olivat koulussa ETTÄ olivat tekemässä ohjelmaa mediaan, jolloin he opiskelivat myös sitä, miten mediassa toimitaan. Heitä ohjasi tieteellisen koulutuksen saanut ammattilainen, jolloin he opiskelivat myös sitä, miten tieteellisen taustan omaava asiantuntija toimii. Heidät oli koottu keskustelemaan poliittisesti ajankohtaisesta aiheesta, jolloin he opiskelivat myös sitä, miten politiikassa toimitaan. Ja tulos oli yksipuolista propagandaa.
Kyse tässä on minusta siitä, opettaako koulu tuottamaan ja hyväksymään koulutuksen, median, tieteen ja politiikan nimissä asia-argumentit ohittavaa propagandaa. Propaganda voi toki olla hyvääkin (esim. monet tietoiskut), mutta senkin tulisi vedota ajattelun taitoihin ja auttaa katsomaan maailmaa avoimin silmin.
Maailma koulii muutenkin meistä helposti opportunisteja. Eikö koulua ohjaavien arvojen taustalla koettu humanistinen ihmiskäsitys (toisten kunnioitus ja järkiperäisyys) vaatisi toimimaan tässä vastavoimana?
Opettajien kesken käydään mielestäni korostetun vähän keskustelua koulua koskevien päätösten takana olevista arvoista. Siihen ei myöskään kouluja ylläpitävät tahot halua opettajia usuttaa. Rehtori saattaa muotoilla asian siten, että opettaja astuessaan sisään koulun ovista riisuu omat arvonsa ja pukee päälleen koulun arvot. Ammatillisuus on sitä, ettei tämä tuota ongelmia.
VastaaPoistaOlisiko opettajanhuoneessa liian repivä tunnelma, jos opettajat olisivat kiinnostuneempia yhteikunnallisesta päätöksenteosta? Kasvaisiko oppilaista silloin myös yhteiskunnallisesti tietoisempia, nythän iso osa oppilaista ei tunne sen paremmin puolueita, kansalaisliikkeitä kuin poliittista vaikuttamistakaan?
Blogisti: "Vanhoillisten mielestä "perinteitä pitää säilyttää" on itsessään hyväksyttävä peruste argumentille. Tämä ajatus on täysin vieras liberaalille. Se kuulostaa liberaalin korvaan yhtä järjettömältä kuin jos joku sanoisi, että kaikki koulurakennukset pitää maalata sinisiksi, koska sininen on "paras väri". Väite ei kuulosta pelkästään väärältä vaan aivan tuulesta temmatulta."
Liberaalille ei sen sijaan kuulosta järjettömältä argumentti, että "koska minulle näiden perinteiden säilyttäminen on arvokasta, haluan voida työskennellä niiden puolesta ja varmistaa, että lapseni kasvavat niistä tietoisina ja niitä vahvistavaa opetusta nauttien". Tai ylläolevaa vertausta jatkaen "minun lapseni täytyy saada käydä sinistä koulua". Järjetöntä tai ei, niin jollei sininen koulu aiheuta myrkytysoireita tai ole käsittämättömän kallis, vaatimus on ok.
Ainoastaan argumentti "koska tämä ja tämä perinne on minulle arvokas, katson, että kaikkien lasten on kasvettava ei ainoastaan niistä tietoisina vaan myös niitä vahvistavaa opetusta nauttien" - siis "kaikki lapset on koulutettava sinisissä kouluissa".
Onko tässä niinkään kyse liberaalin ja konservatiivin välisestä kuilusta kuin siitä, kenellä on valta päättää siitä, millainen on se kulttuuri, jota koulu lapsille siirtää, ja saavatko lapset muodostaa ihan arkiseen päättelyyn perustuvia omia näkemyksiään koulun väristä?
Vielä tilanteista, joissa sininen koetaan myrkylliseksi.
VastaaPoistaTuttavapiirissäni on esimerkiksi evoluutiokriittinen biologianopettaja. Hän joutuu tietysti työstämään erityisesti tätä evoluutio-osuutta kertoen sekä evoluutioteoriasta että nostamalla esiin sen kritiikkiä, jota myös tieteen piirissä on. Hänen on oltava erityisen tarkka siinä, että opsin vaatimukset tulee täytettyä mutta samalla hän kokee olevansa rehellinen kriittisyyden suhteen.
Tuttavapiirissäni on ilmastomuutoskriittinen matemaattisten aineiden opettaja, joka kyllä käsittelee esim. energiateknologiaan liittyviä uhkia ja uhkien kritiikkiä myös tunneillaan. Oman tieteellisen maailmankuvansa puitteissa ja vain arvovaltaisiin lähteisiin nojaten. Ei tästäkään ole muodostunut ongelmaa.
Ympärilläni on myös paljon nuoria, jotka eivät tule koskaan käyttämään ehkäisyvälineitä. Silti he istuvat läpi ja tenttivät koulun lukuisat ehkäisyvalistukset, koska ops edellyttää, että nuorille annetaan tietoa näistäkin asioista. Suuret intohimot näitten teemojen puitteissa ovat madaltuneet ja uskonnollinen yhteisö pystyy sisäisen kulttuurinsiirron ja kurin keinoin pitämään omat perinteet voimissaan.
Näitä teemoja (evoluutiokriittisyys, ehkäisynvastaisuus, abortti, teknologian uhat, utopiat/dystopiat,...) käsitellään useimmissa kouluissa ainakin äidinkielen, katsomusaineiden ja lukiossa filosofian oppitunneilla varsin monipuolisesti. Tulevatko kaikkein konservatiivisimmat/liberaaleimmat mielestään oikein kohdelluiksi, en tiedä, mutta ainakin pyrkimys hakea eri näkökulmia on esillä.
Antti, tuomalla esiin ilmastomuutos-kriittisiäkin näkökulmia, opettaja ei kyllä mielestäni ole johtamassa ketään friikkiyteen. Vaan asioiden katsomiseen eri puolilta. Ei maailma sentään noin valmis ole, ettei ajatella saisi. Ilmasto-opetukseen todellakin tulisi kuulua aiempien kymmenien lämpenemisten ja kylmenemisten historia. Oppilas osaa ajatella siitä jotakin ihan itsekin.
VastaaPoistaEdellinen anonyymi toi hyvin esiin muitakin vältettyjä aiheita. Tietenkin jos olemme itse opportunisteja ja tehtävämme on kasvattaa lisää aikaan joustavasti solahtavia opportunisteja niin mennään sitten niin. Sitä henkeä on jo nyt kouluissa, jos rehellisiä ollaan. Olen in. Hoidan yhteiskunnan minulle antaman varmojen ja haluttujen poliittisesti korrektien asenteiden, arvojen ja tietojen välityksen mallikkaasti ilman epäilyksen häivää. Opettaja ei ole oppilaittensa keskellä toteuttamassa itseään, vaan hoitamassa tehtäväänsä. Jos se on ammatillisuutta niin sitten niin. Mutta kriittistä ajattelua en ole kaikessa edistämässä, sen ymmärrän kyllä, ja usein naurattaakin kun itseään kriittisinä pitävät opettajat eivät oikeastaan ole muuta kuin yhteiskunnan "mallisotilaita" esim. noissa edellä käsitellyissä aiheissa.
Se Overtonin ikkuna oli muuten loistava malli ymmärtää tilannetta. Mutta tuo ikkuna ei tarkoita tietenkään että se roikkuu ilmassa samassa kohdassa, missä ovat tosiasiat. Opettajana katsonkin ulos ikkunasta niin kuin seinää ei olisikaan, yksityisenä ihmisenä lyön mieluummin päätäni seinään karmien ulkopuolella, siellä nimittäin kun kovin usein tuntuu olevan se reaalimaailma.
t. v.v.v.
Tämä keskustelu siitä, minkä rajojen sisällä opettaja saa tuoda omat näkemyksensä esiin ja kuinka tiukasti koulussa pitää pysyä Overtonin ikkunan sisällä on niin kiinnostava, että kirjoitan tästä seuraavan blogitekstin. Kiitos Anonyymille ja VVV:lle loistavista esimerkeistä ja ideoista!
PoistaSanat "liberaali" ja "konservatiivi" (ja sitten erikseen "libertaarien" erottaminen) tuntuu välillä varsinaiselta käsitehötöltä ja mikä, erityisesti amerikkalaisen kielenkäytössä jossa käytännössä vasemmisto=demokraattipuolue=liberaalit, konservatiivit ja libertaarit sitten vastaavasti. Tämä tuottaa kaikenlaisia outouksia, sillä esimerkiksi "riistäjä - riistetty" -akseli kuulosta hyvin paljon sosialismin perinnöstä nousevalta kysymyksenasettelulta (ei, Marx ei ole kirosana), ja alkuperäinen ("klassinen") liberalismi puolestaan pohti hyvin paljon nimenomaan "vapaus-pakottaminen" -akselilla; tuolloin konservatismi oli usein (absolutista).
VastaaPoista(Klassinen ei tietysti ole sama kuin ainoa oikea liberalismi; nk. sosiaaliliberalismi nousi aivan syystä.)
Konservatismin vastapoolina voi myös pitää nk. edistysajattelua (progressivism), joka myös läheisesti liittyy toki kaikenlainen liberalismi, mutta sekin on hieman eri käsite. Tai sitten vain kaikenlaista uudistusta yleensä (reformi).
Radikaalikonservatismin sijasta kuvaavampi sana saattaisi olla reaktionäärisyys (suoraan määritelmästä, reformisten uudistusten peruuttaminen ja yhteiskunnan muuttaminen johonkin entisaikaisten arvojen mukaiseen muotoon) mutta sanalla on kaikenlaisen kommunismin jälkeen ikävä kaiku. Radikaalikonservatiivi kuulostaa oikeastaan oksymoronilta.
Toisaalta ylipäätään konservatiivi - liberaali -jaon sijaan nyky-yhteiskunnassa olisi luultavasti parempi kertoa tarkemmin mitä oikeastaan mistäkin ajattelee, sen sijaan että identifioituu itseään vain kahden termin perusteella.
--
Sitten erityisesti Saloviita ja inkluusioajattelu -kiistan (en tiedä koulumaailmasta yhtään mitään) kuulostaa jotenkin hyvin hämmentävältä kysymykseltä ajatellen liberalismin ideologiaa. Konservatismi toki varmaan on sinänsä pätevä käsite, jos erityisluokka on nykyinen perinteinen tapa ja siten konservatiivinen asenne olisi "nykyinen tapa on parempi kuin uudistus", mutta mun on vaikea nähdä inkluusio-opetuksen mitenkään asiasisällöllisellä tasolla liittyvän mihinkään liberaliin ideologiaan, ellei sitten jossain sellaisessa mielessä että se on jokin uusi kasvatustieteellinen tulos (saavutetaan parempia opetustuloksia). (Luin tosin sen Saloviidan mielipidekirjoituksen, ja siinä keskityttiin lähinnä nk. konservatiivisten moraaliseen syyllistämiseen). Tälläiseen vastakkainasetteluun ryhtyminen kuulostaa joltain "meidän puolellamme tai vastaan" -heimoajattelulta (tai signaloinnilta).
Hups:
Poista*(absolutista) monarkiaa
--
Lisäys: nyt kun muistelen jotain vanhempaa koulumaailmaan sijoittuvaa nuorisokirjallisuutta, eikö nykyisenkaltainen erityisopetus erityisluokkineen ole joskus ollut aikoinaan uusi (luultavammin "liberaali" / edistyksellinen?) malli.
Kiitos erittäin hyvästä kommentista!
Poista"Liberaali" on tosiaan eri aikoina (ja eri paikoissa) tarkoittanut aika eri asioita, joten sekaannuksen vaara on olemassa. Se on kuitenkin vakiintunut termi Suomessakin lähiaikoina paljon käytetyssä politiikan nelikentässä, joten sillä mennään. "Progressiivi" on ennemminkin "reaktionäärin" vastakohta - ehkä näitä termejä pitäisikin käyttää radikaaleista liberaaleista ja konservatiiveista? Vai vaikuttavatko ne liian arvolatautuneilta?
Erityisopetus oli todellakin aikanaan hyvin edistyksellistä, mutta Overtonin ikkuna liikkuu ajassa. Inkluusion kannattajat ovat sitä mieltä, että se auttaa erityisoppilaita pärjäämään paremmin elämässään, kun taas vastustajien mielestä se heikentää muiden oppilaiden opiskelua. Yksilön hyvinvointiin keskittyminen on liberaaleille ominaista; utilitaristinen laskelma, jossa monille koituva lievä haitta voi painaa enemmän kuin yhdelle koituva hyöty ei oikein sovi ainakaan progressiiviseen ajatteluun.
Päin vastoin, tuollainen laskelma olisi oikein puhdasta J. S. Mill / Jeremy Betham -etiikkaa.
Poista--
Vaikka terminologia onkin vakiintunut, on aivan perusteltua kysyä onko se mitenkään koherentti. Vaalien alla näkyy paljon nelikenttiä, jotka kuvaavat pääasiassa miten puolueet jakautuvat yhdessä suunnassa akselille "perussuomalainen - vihervasemmisto", ja siihen annetaan nimilätkät liberaali ja konservatiivi, mutta en ole varma onko tuo perusteltua vaikka onkin kuinka vakiintunutta. (Pakkoruotsi on yksi tällainen kysymys, ja tässäkin siitä blogissa on jo keskustelu aivan tarpeeksi jottei siitä enempää.)
Punavihreät liberaalit ovat hylänneet Benthamin ja Millin perinnön: heidän yhteiskunnallisessa moraalissaan tärkeintä on huolehtia yksilön oikeuksien toteutumisesta, erityisesti heikommassa asemassa ("riistettyjen" Klingin jaottelussa) olevien oikeuksista. Punavihreät liberaalit kutsuvat häkellyttävän monia aiheita "ihmisoikeuskysymyksiksi". Heidän moraalinsa on lähinnä sääntöetiikkaa sekoittuneen hyve-etiikkaan.
Poista"Liberaali" ei kuitenkaan tarkoita vain vihervasemmistolaista: esimerkiksi Alexander Stubb on pesunkestävä liberaali.
Monien inkluusion vastustajien mielestä, inkluusio heikentää myös erityisoppilaan opiskelemista.
VastaaPoistaHelposti juttu tarjoillaan niin mustavalkoisesti (en sano Antti että sinä niin toimit), että inkluusion vastustajat ovat "opettajan puolella" ja kannattajat "oppilaan puolella." Mutta ei se maailma taaskaan noin helppo ole.
Inkluusioon osittain kriittisesti suhtautuvana koen olevani nimenomaan oppilaan, ja varsinkin sen erityisoppilaan puolella.
Olen joskus määritellyt erityisluokan erityisen hyvän tuen luokaksi. Ei sellaisesta pitäisi olla kiire pois, ainakaan minkään pedagogisen ideologian toteutumisen vuoksi.
Tuo mainio Overtonin ikkuna. Pohdi Antti myös sitä kuka sen paikan määrittelee ja kenellä on siihen määrittelyyn oikeus ja kenellä ei.
Esimerkki (otetaan taas tuo ilmastojuttu): Lukiossa X todetaan että kyllä se ihmiskunta on kavala ja ahne kun se saastuttamisellaan ja keskakulutuksellaan aiheuttaa meneillään olevan ilmastonmuutoksen, mutta kunhan vain päästöt saadaan minimimiin niin lämmön nousu pysähtyy ja tilanne helpottaa.
Lukiossa X tämä käsitys solahtaa Overtonin ikkunasta sisään soveliaasti ja kaikilla on hyvä mieli ja vahva kokemus varmuudesta tässä asiassa.
Sitten samoja perusteita ja em. lauseita käytetään esim. ilmastohistorioitsijoiden kokouksessa. Johan tärähtää nyt ikkunankarmiin tuo ultimaatumi kovaa ja myötähäpeä tai toivoaksemme lempeämpi isällinen hymy ympäröi nyt noiden lukiosssa X varmoina pidettyjä ja esitettyjä lauseita. Ilmasto lämpenee, kyllä, totta, mutta mikä osa siitä on ihmisen, mikä Auringon tuottamaa, on epäselvää samoin kuin päästöjen (sinänsä tietenkin kannatettava) vähentämisen vaikutus, ainakaan noin suurena.
Ei siis olekaan yhtä Overtonin ikkunapaikkaa. Se riippuu myös siitä keiden kanssa keskustellaan, onko meillä lupa yksinkertaistaa asioita vai uskaltaa olla kriittinen.
Minun Overtonin ikkunani ei ole aina sama kuin Helsingin Sanomien akkuna, tai YLE:n.
Eli niitä ikkunoita taitaa olla ilmassa useampi kerrallaan. Kollektiivisen korrektin Overtonin määrittelee banaaleimmillaan median yksinkertaistus asioiden tilasta. Tai kovimmalla äänellä puhuva jengi. Suomessa se taitaaa nykyään olla, anteeksi vaan, helsinkiläinen ankarasti somettava hyvien siskojen ja veljien -suvaitsevaisto/oikeassaolijosto, viittaan tällä nyt pilke silmäkulmassa kupla-keskusteluun.
Overtonin ikkunoiden paikastahan me sitten tavallaan myös kiistelemme esim. liberaali-konservatiivi -keskusteluissa (vaikka ne nyt todettu varsin kompleksisiksi) toisiamme enenemmän tai yleensä vähemmän ymmärtäen.
t. v.v.v.