Kesä kaikilla, palkka toisilla

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Suvivirsi kajahtaa kohta, ja sijaisopettajat ja muut määräaikaiset opettajat siirtyvät kortistoon. Kuten tiedämme, määräaikaiset sijaiset eivät saa palkkaa kesältä, vaikka he ovat tehneet yhtä paljon töitä kuin kaikki muutkin. Virassa oleva opettaja voi siirtyä kesäksi takaisin "töihin" ja nostaa kesän palkan. Sijainen jää lehdelle soittelemaan.

Ongelman taustalla on opettajien palkkauksen omituinen järjestely. Opettajat saavat palkkaa vain kymmeneltä kuukaudelta, mutta summa on jaettu kahdelletoista kuukaudelle. Joka kuukausi siis 20% palkasta siirtyy maksettavaksi kesällä. Nykyisin viranhaltija voi palata "töihin" kesän ajaksi ja nostaa tämän palkan, mutta kaiken oikeuden ja kohtuuden mukaan palkan pitäisi kuulua sille, joka työn on tehnyt.

Tämä on valitettavan kulunut aihe. Sijaisten epäreilusta kohtelusta on kirjoitettu valtakunnan päämedioissakin vuosien ajan. Eikä asialle silti tehdä yhtään mitään.

Saamattomuus ei johdu siitä, että asia olisi jotenkin poikkeuksellisen hankala. Koko ongelman voisi ratkaista hetkessä.

Ratkaisu ei ole vaikea: jos sijaisen määräaikaisuus keskeytyy, ennen kuin hän on ehtinyt nostaa kesäpalkkaansa, pitäisi kaiken "kesälle" siirtyneen rahan siirtyä hänen tililleen määräaikaisuuden päättyessä. Tässä vielä rautalangasta väännetty ohje asian toteuttamiseen vaihe vaiheelta:

• Jokaisella opettajalla on kaksi palkkatiliä: tavallinen ja kesäpalkan säästötili.
• Jokaisen päivän palkasta 20% siirtyy säästötilille.
• Kun määräaikainen sijaisuus keskeytyy, siirretään sijaisen tilille välittömästi koko säästötilillä oleva summa.
• Jos opettaja on töissä kesällä, maksetaan hänen palkkansa säästötililtä. Jos opettaja ei ole ollut töissä koko vuoden aikana, ei hänen säästötilillään ole mitään, eikä hänelle näin ollen makseta mitään kesältä. Jos hän on ollut töissä puoli vuotta, on hänellä säästötilillä yhden kuukauden palkkaa vastaava summa ja niin edespäin.

Hyvin yksinkertaista näin nykyaikaisten ATK-järjestelmien aikana.

Tämä olisi oikeudenmukainen ja - uskaltaisin väittää - aika ilmiselvä tapa ratkaista ongelma. Mutta sen toteuttaminen vaatisi solidaarisuutta, eikä sellaisesta ole näkynyt paljoakaan merkkejä.

II.

Uudessa Opettaja-lehdessä (14/2015) oli juttu "Kesäpalkkaan haetaan ratkaisua". Otsikosta huolimatta oli ilmeistä, että OAJ ei tosissaan hae ongelmaan ratkaisua. Juttu sisälsi paljonpuhuvan lauseen:

"Sekä viranhaltijalla että sijaisella on moraalinen oikeus kesäajan palkkaan, koska koko työvuoden työt on tehty."

Selvästi OAJ:n puhetorvilla on varsin erilainen moraalitaju kuin minulla, jos heidän mielestään koko vuoden kotona olleella ihmisellä on oikeus rahoihin, joiden ansaitsemiseksi he eivät ole laittaneet tikkua ristiin. Mutta lauseen todellinen merkitys ilmeisesti onkin, että OAJ haluaa ensisijaisesti pitää kiinni viranhaltijoiden saavutetuista eduista.

OAJ on samassa jamassa kuin ay-liike yleisestikin: heidän on hyvin vaikea suostua mihinkään ehdotuksiin, jotka voisivat heikentää jonkin jäsenryhmän etuja. Toisin sanoen he voivat suostua vain Pareto-parannuksiin: muutoksiin, jotka parantavat jonkun asioita, mutta eivät heikennä kenenkään tilannetta.¹

Kesäpalkkaan on vain yksi Pareto-parannus: sekä sijainen että viranhaltija saavat palkan kesältä. Tämä on tietenkin työnantajalle aivan mahdoton hyväksyä, joten pattitilanne on valmis. OAJ voi väittää etsivänsä sijaisten kesäpalkkaukseen ratkaisua, mutta liitolle kelpaa vain kaikkien asemaa parantava ratkaisu, jota ei voi saada. Siksi sijaiset saavat jäädä ilman palkkaansa. Paras on hyvän vihollinen.

III.

Aihe koskettaa minua henkilökohtaisesti, sillä minulla on virka, josta olen ollut tammikuusta lähtien hoitovapaalla. Reiluuden nimessä sijaiselleni pitäisi kuulua puolet kesäpalkasta, mutta hänen työsopimuksensa loppuu huomenna, eikä hänelle ei ole tulossa penniäkään.

Miksi en sitten vapaaehtoisesti anna puolta kesäpalkastani sijaiselleni?

Ensinnäkin on myönnettävä, että olen yksinkertaisesti ahne. Vaikka sijaisellani onkin moraalinen oikeus rahoihin, minulla on niihin laillinen oikeus, joten inhimillisessä heikkoudessani tulen ottamaan rahat. Tilanne on samanlainen kuin verosuunnittelua harrastavilla yrityksillä: ne voisivat olla kiertämättä veroja, mutta jos verosuunnittelu on laillista, ei yrityksillä ole mitään syytä olla hyödyntämättä porsaanreikiä. Se ei ehkä ole ongelmatonta eettisestä katsantokannasta, mutta se on laillista ja täysin tavallista - maan tapa, niin sanoakseni.

Mutta tässä on laajempikin konteksti. Jos ratkaisumme olisi syyllistää viranhaltijoita ja vaatia heitä luopumaan rahoistaan vapaaehtoisesti, niin jotkut antaisivat rahat sijaisille, mutta toiset eivät. Silloin kaikkein sosiopaattisimmat viranhaltijat saisivat enemmän rahaa kuin moraalisesti toimivat. Yleisesti ottaen on suuri virhe luoda kannustinjärjestelmä, joka palkitsee sosiopaatteja.

Siksi todellinen ratkaisu ei voi olla vapaaehtoisuuteen perustuva, vaan sen pitää olla kaikkia koskeva. Tiedän, että monet virassa olevat opettajat tuntevat huonoa omatuntoa palatessaan kesäksi töihin, ja he olisivat onnellisia, mikäli kesäpalkka menisi automaattisesti sijaiselle. Heidän moraalinen dilemmansa katoaisi.

Minä haluaisin vahvasti, että sijaiset saisivat kesäpalkkansa. Siksi päätin jo opettajaksi alkaessani, että ellei kesäpalkkaongelmaa ole ratkaistu siihen mennessä kun saan viran, niin eroan OAJ:sta. Tämä ei ollut minulle helppo päätös, mutta toteutin sen siitä huolimatta.

Tämä ei ole manifesti. En ole perustamassa eroaoajstä.fi -sivustoa. Mutta en halua hyötyä epäreilusta järjestelmästä, enkä ainakaan halua pitää syrjivää järjestelmää yllä.

Sijaiset ja määräaikaiset ovat yhtä arvokkaita kuin viranhaltijatkin, ja heille kuuluu sama palkka. Tämän pitäisi olla OAJ:n ensisijainen tavoite: kaikki muu on toissijaista, kunnes kesäpalkka on ratkaistu. Jos ratkaisu vaatii viranhaltijoiden etujen vähentämistä, se sopii minulle hyvin. Uskon tässä puhuvani monien viranhaltijoiden puolesta

Jos sijaisten kesäpalkkaongelma ratkaistaan, palaan liiton jäseneksi ilomielin. Mutta jos liitto ei ole tasapuolinen ja solidaarinen omia jäseniään kohtaan, ei se ole liitto, johon haluan kuulua.

---

¹Esimerkki Pareto-parannuksista: Miljonääri ja keppikerjäläinen kulkevat kadulla. He näkevät satasen lojuvan maassa, ja kerjäläinen nappaa sen itselleen. Tämä on Pareto-parannus: kerjäläisen asema parani, mutta miljonäärin aseman ei heikentynyt. Jos taas miljonääri olisi antanut omasta taskustaan satasen kerjäläiselle, kyseessä ei olisi Pareto-parannus, sillä miljonäärin tilanne olisi (marginaalisesti) heikentynyt.