Kell' on paikka paikan päällä, sillä on nykyinen koulujärjestelmä

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Mikä on koulun tarkoitus?¹

Koulutusjärjestelmämme ongelma on nähdäkseni siinä, että sen osia on kehitetty eri aikoina, eikä kukaan ole miettinyt kokonaisuutta. Sen vuoksi kouluilla on ristiriitaisia tehtäviä, jotka menevät osin päällekkäin. Osin vanhat tavoitteet muuttuvat mahdottomiksi saavuttaa, kun toisilla kouluasteilla tapahtuu muutoksia. Koko rakennelmaa on korjailtu ja paikkailtu yksi ongelma kerrallaan osittain jo satojen vuosien ajan. Ei liene ihmekään, että koulun tarkoitusta on vaikea hahmottaa.

Tätä kirjoitusta varten pyrin tarkastelemaan koulujärjestelmäämme hyvin kyyniset silmälasit päässä. Tulen tarkoituksella kärjistämään asioita, jotta epäkohdat ja omituisuudet näyttäytyisivät mahdollisimman selvinä.

Mitä siis kyynikko sanoisi koulutusjärjestelmästämme?

II.

Peruskoulu on selvästi ennenkaikkea säilytyslaitos. Teollinen ja jälkiteollinen yhteiskunta on järjestynyt aikuisten palkkatyön ympärille. Työpäivän ajaksi lapset ja nuoret pitää laittaa... johonkin. Lapsille pitää varmistaa turvallinen oleskeluympäristö, jotta vanhempien ei tarvitse stressata heidän tilanteestaan töissä ollessaan. Teini-ikäiset taas halutaan pitää poissa pahanteosta. Nuorisojengit olivat todellinen ongelma ennen peruskoulua: vuosisadan alun "sakilaiset" ja puukkojunkkarit, 1950-luvulle asti Helsingissä käydyt "korttelisodat", 1950-60- luvun "lättähatut" ja niin edespäin (kts. esim. Härmälä 2012 [PDF]).

Peruskoulu on siis jonkinlainen lasten ja nuorten avovankila. Siinä sivussa sitten opetellaan yhtä ja toista, mitä eri tahot ovat katsoneet hyödylliseksi. Näitä opetettavia asioita ei ole mitään tarvetta päivittää tai muuttaa kovinkaan usein, sillä nehän ovat suurelta osin vain puuhastelua päivän täytteeksi. Oppilaatkin tietävät tämän, ja siksi he viihtyvät koulussa niin huonosti.

Peruskoululle on myös annettu kasvatustehtävä: oppilaista pitäisi koulia kunnon kansalaisia. Historiallisesti tämä on tarkoittanut kurin ja nuhteen opettamista oppilaille. Koska työelämässä alaisten pitää totella pomon käskyjä mukisematta, opetetaan kuuliaisuus ja tottelevaisuus jo peruskoulun aikana. Siksi koulu muistuttaa avovankilan sijasta paremmin ehkä armeijaa. Kuten armeijassa, myös koulussa on jatkuva kiire, asiat pitää tehdä juuri määrätyllä tavalla ja käskyjen totteleminen on itsetarkoitus. Päämääräkin on sama: luoda kansalaisia, jotka tottelevat käskyjä mukisematta.

Toki peruskoululla sanotaan olevan muitakin, ylevämpiä tehtäviä, mutta puhe on halpaa. Jos katsoo, mitä kouluissa oikeasti tehdään, niin ylläoleva kuva piirtyy aika selvänä.

III.

Entä peruskoulun jälkeen?

Ammattikoulut opettavat jo ihan oikeita asioita, mutta monella alalla ehdittäisiin asiat opettaa vuodessakin. Esimerkiksi vartijan koulutus kestää aikuisille vain muutaman kuukauden, mutta syystä tai toisesta nuorille se kestää kolme vuotta. Kolmivuotisuus on osin taas sitä säilytystä: alle 18-vuotiaita ei oikein tahdota työelämään, joten heitä täytyy istuttaa vielä muutamia vuosia koulun penkillä.

Osittain ammattikoulu taas on kolmivuotinen, koska lukiokin on kolmivuotinen. Jonkinlainen sekava tasapuolisuuden ajatus ilmeisesti vaatii, että kun ammattikoulusta saa samat jatko-opiskelumahdollisuudet kuin lukiosta, niin sen on sitten pakko olla yhtä pitkä. Toisaalta aikuislukio on vain kaksivuotinen, ja siitäkin saa yleisen jatko-opiskelukelpoisuuden, mutta se on ilmeisesti eri asia - syystä tai toisesta.

Lukio on selvästi alunperin suunniteltu yhdistetyksi älykkyys/persoonallisuustestiksi. Jos onnistui pääsemään lukioon ja kykeni läpäisemään sen, oli osoittanut omaavansa tarpeelliset määrät sekä älliä että itsekuria noustakseen kansakunnan johtotehtäviin tai tieteelliselle uralle. Tämä lukion erottelutehtävä ei enää toimi, sillä nykyisin jo puolet väestöstä käy lukion. Näinollen lukio ei enää anna pätevyyttä oikeastaan mihinkään. Nykyinen lukio onkin muuttunut omituiseksi ja melko turhaksi välivaiheeksi peruskoulun ja korkeakoulun välille.

Yliopistot puolestaan tuottavat nykyisin väkeä johtoporras- tai asiantuntijatehtäviin. Valitettavasti yliopistot kuvittelevat yhä, että niiden päätarkoitus on tieteellisen tiedon tuottaminen. Tämän takia opiskelijat saavat tarpeisiinsa sopimatonta koulutusta. Merkittävä osa yliopiston opetuksesta on suunnattu koulimaan opiskelijoista tutkijoita. Hyvin harva kuitenkaan ryhtyy tutkijaksi.

Ammattikorkeakoulut täyttävät ilmeisesti aika hyvin tarkoituksensa. Ne ovatkin uusin lisäys koulutusjärjestelmäämme, eivätkä ole vielä ehtineet kerätä itselleen yhteensopimattomia tavoitteita. Eiköhän sama prosessi saavuta AMK:tkin piakkoin.

IV.

Tämä teksti oli kirjoitettu kyynisten silmälasien läpi katsottuna, mutta lievemmässä muodossa allekirjoitan kaikki ylläolevat väitteet. Koulujärjestelmämme on vähän samassa tilanteessa kuin sosiaaliturva tai terveydenhuolto: järjestelmä on niin sekava, että koko hökötys pitäisi oikeastaan rakentaa alusta lähtien uusiksi, mutta kenelläkään ei riitä uskallusta tai poliittista pääomaa kokonaisuudistuksen tekoon. Siksi oletettavasti ongelmiin vastataan jatkossakin paikka kerrallaan, ja sekavuus tulee vain lisääntymään.

---

Tämän hilpeän ajatuksen myötä Peruskoulupesula siirtyy kesälomalle. Emme kuitenkaan keskity pelkkään auringon ottamiseen: elokuussa blogi avautuu jälleen, mutta entistä ehompana ja uudessa osoitteessa. Viimeistään koulujen aloittaessa uusi osoitteemme on www.peruskoulupesula.fi.

Hyvää kesää kaikille kommentoijille ja lukijoille!

---

¹Tämä kirjoitus alkoi kommenttina Martti Hellströmin avaukseen Suomen opettajien ja kasvattajien foorumilla.

Dialogi nuorison opettamisesta

Kirjoittanut Antti Värtö

MEGILLOS SPARTALAINEN: Olen seurannut päätäni pudistellen koulun nykytilaa. Peruskoulu on hienoimpia yhteiskuntamme saavutuksia, mutta nyt se tuntuu olevan mennyt aivan surkeaan jamaan. Oppilaat eivät opi edes perusasioita. Kurssia olisi pitänyt kääntää jo ajat sitten, mutta viimeistään nyt on aika ryhtyä töihin.

SOKRATES¹: Olemme siis samaa mieltä: koulun on uudistuttava.

MEGILLOS: Saatamme molemmat kaivata muutosta kouluun, mutta meillä tuskin on sama tavoite! Sinun haaveesi koulun muuttamisesta tunnetaan: tahtoisit vain antaa oppilaille lisää vapautta ja yksilöllistä etemistä sekä poistaa yhteiset oppimistavoitteet. Jokaista oppilasta tulisi kohdella kuin haurasta mimosaa eikä keneltäkään enää saisi vaatia kovaa työtä. Sinun uudistuksesi muuttaisivat koulun lastentarhaksi. Leikkejä ja pelejä opiskelun sijaan! Ohjenuorasi tuntuu olevan, että oppimisen pitää olla "mielekästä" ja "hauskaa"; mutta eikö koulun tavoite ole opettaa?

SOKRATES: Mikä siis on sinun ratkaisusi koulun ongelmiin?

MEGILLOS: Ratkaisuni on yksinkertainen ja toimivaksi testattu: palataan takaisin kouluun, jossa oppilailta vaadittiin paljon työtä ja oppimistavoitteet olivat korkealla. Opettajan tulisi jälleen olla kunnioitettu hahmo, jonka käskyjä myös noudatetaan. Kova kuri ja rauhallinen työympäristö: siinä yksinkertaisuudessaan minun ratkaisuni. Kun oppilaat laitetaan töihin pänttäämään asioita, eivät he voi olla oppimatta. Ehkä ratkaisuni ei kuulosta kovin mukavalta, mutta pitäisikö koulun olla vain oppilaiden huvittamista varten?

SOKRATES: Eikö suuri työtaakka saa oppilaat uupumaan? Ja eikö tällaisessa tilanteessa osa oppilaista lopeta opiskelemisen kokonaan?

MEGILLOS: Jos joku on niin laiska eikä arvosta opiskelua, en tajua miksi meidän tulisi kannatella häntä kultatuolissa eteenpäin. Oppilaalle pitäisikin tulla seurauksia siitä, ettei hän opiskele: kokeiden tulisi olla vaikeita ja niissä reputtaminen johtaisi vuoden kertaamiseen.

SOKRATES: Entä jos kertausvuosikaan ei auta?

MEGILLOS: Sitten hän kertaa uudelleen, ja jos hän ei vieläkään opi, hän kertaa neljännen kerran.

SOKRATES: Kertaako hän pahimmillaan samaa luokkaa koko loppuelämänsä ajan?

MEGILLOS: Täysi-ikäisenä hänen oppivelvollisuutensa päättyy: jos hän ei ole suorittanut peruskoulua siihen mennessä loppuun, on hän itse valintansa tehnyt, enkä minä ainakaan sääli häntä lainkaan. Jos ei ole valmis tekemään töitä, saa sitten itse kantaa seuraukset.

SOKRATES: Eikö tässä tapauksessa oppilas joudu kärsimään mahdollisesti koko loppuikänsä siitä, että hän ei kyennyt nuoruudessaan opiskelemaan?

MEGILLOS: "Syrjäytymisen ehkäisystä" puhutaan paljon, mutta millaiset seuraukset kannammekaan siitä, että opetamme nuorille, ettei mistään heidän valinnoistaan tule koskaan mitään seurauksia? Olemme kasvattamassa täysin vastuutonta sukupolvea. "Curling-vanhemmista" varoitetaan, mutta meillä on myös curling-koulujärjestelmä, eikä siitäkään voi seurata mitään hyvää. Kyllä, osa oppilasta ehkä joutuu kärsimään, mutta kuten sanoin aiemmin: niin makaa kuin petaa.

SOKRATES: Mutta entä jos oppilas ei kykene suoriutumaan rankasta opiskelutahdista ilman omaa syytään? Oppimisvaikeudet kuten luki- tai hahmotushäiriö ovat synnynnäisiä ja hidastavat selvästi joidenkin asioiden oppimisvauhtia. Onko oikeudenmukaista, että oppilas joutuu elämään syrjäytyneenä, vaikka hän ei ole itse voinut vaikuttaa kohtaloonsa lainkaan?

MEGILLOS: Tietenkään en sano, että oppilaan tulisi kärsiä synnynnäisestä oppimishäiriöstään; en ole hirviö! Oppimisvaikeuksiin voisi saada tukea erityisluokissa.

SOKRATES: Erityisluokkien oppilaalla oletettavasti olisi kevennetty opetussuunnitelma?

MEGILLOS: Mikäli hän ei tuettunakaan kykene opiskelemaan samaan tahtiin muiden kanssa, niin opetussuunnitelmaa voisi tarpeen vaatiessa jonkin verran keventää: vakavista oppimisvaikeuksista kärsivät voisivat saada enemmän kevennyksiä, lievistä vaikeuksista kärsivät vastaavasti vähemmän.

SOKRATES: Entä jos oppilas ei kykene keskittymään tunnilla tarkkaavaisuushäiriön vuoksi? ADHD on synnynnäinen häiriö, jota oppilas ei myöskään ole missään tapauksessa valinnut omaksi taakakseen.

MEGILLOS: Olen valmis hyväksymään, että myös tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivät voivat saada tukea ja tarvittaessa kevennystä opetukseensa, häiriön vakavuuden mukaan. Mutta muilta oppilailta vaaditaan täyttä itsekuria ja korkeisiin saavutuksiin pyrkimistä.

SOKRATES: "Itsekuri" ja "saavutuksiin pyrkiminen" kuulostavat tutuilta sanoilta. Persoonallisuuspsykologian ns. viiden faktorin mallissa (five-factor model) "tunnollisuus" on yksi viidestä ihmisen persoonallisuuden piirteistä: "[T]unnollisuutta kuvaavat mm. kompetenssi, itsekuri, velvollisuudentuntoisuus ja saavutuksiin pyrkiminen". Kuvaamasi koulujärjestelmä tuntuu vaativan ihmisiltä korkeaa tunnollisuutta?

MEGILLOS: Myönnän tämän ylpeänä ja pidän tosiaan korkeaa tunnollisuutta ihanteellisena tavoitteena kouluopetukselle.

SOKRATES: Entä jos oppilas ei kykene tunnollisuuteen ilman omaa syytään? Joidenkin sairauksien oireisiin kuuluu uupumus ja kykenemättömyys tunnollisuuteen. Mitä tapahtuu, jos oppilaalla on vaikka krooninen väsymysoireyhtymä, lisämunuaisen vajaatoiminta tai masennus?

MEGILLOS: Kuten jo aiemmin olen todennut, en ole kohtuuton: jos oppilas ei kykene täyteen suoritukseen, voi hän saada helpotusta, oireiden vakavuuden mukaan.

SOKRATES: Mutta terveellä ihmisellä tunnollisuus, kuten muutkin persoonallisuuspiirteet, on merkittäviltä osiltaan synnynnäistä; sen vaihtelusta yli 40% on geneettistä (Jang, Livesley & Vernon 1996, Bergeman et al 1993, Boucherd & McGue 2003)). Miten synnynnäisen alhaisen tunnollisuuden oppilas voisi pärjätä kovaa työtä vaativassa koulujärjestelmässäsi?

MEGILLOS: Nyt alat puhua outoja. Ei laiskuus ole mikään oppimisvaikeus!

SOKRATES: Miksei? Oppimisvaikeudet ovat pitkälti määritelmäkysymyksiä: tiukan diagnostisen määritelmän mukaan oppimisvaikeus on ero tietyn kapeamman taitoalueen ja muiden yleisempien ajattelutaitojen välillä. Keskittymisen vaikeus sopii tuohon kuvaukseen, mutta niin myös tunnollisuuden vaikeus. Ja myös: jos oppilas saa helpotusta, koska hänen on mahdoton tehdä tunnollisesti töitä sairauden vuoksi, miksi hän ei sitä saa, mikäli hän ei voi tehdä ahkerasti töitä synnynnäisen persoonallisuuspiirteensä vuoksi? Kysynkin uudelleen: onko oikein rangaista oppilasta laiskuudesta, jos hänen "laiskuutensa" on synnynnäinen ominaisuus, johon ei voi vaikuttaa?

MEGILLOS: Hmm. Tunnollisuudesta on toki yli 40% perinnöllistä, mutta yli 50% johtuu siis muista syistä. Vaatimalla oppilailta kovia saavutuksia voivat he silti kehittyä.

SOKRATES: Totta, mutta toiset oppilaat ovat syntyneet valmiiksi korkean ja toiset matalan tunnollisuuden tasolla. Väitätkö, että kaikki oppilaat voisivat kehittyä yhtä nopeasti ja samalle tasolle, riippumatta synnynnäisestä tasostaan?

MEGILLOS: Sellaista en toki väitä, sehän olisi naurettavaa. Vaikka ajatus kuulostaa edelleen erikoiselta, ehkä todella matalaa tunnollisuutta voisi ajatella jonkinlaisena oppimisvaikeutena. Olen siis valmis antamaan erityistä tukea niille, joiden tunnollisuus on tavallista alempana vaikkapa yhden keskihajonnan verran.

SOKRATES: Entä muut syyt? Muutkin synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi opintomenestykseen. Otammeko nekin huomioon samalla tavalla?

MEGILLOS: Loogisuus tuntuisi vaativan niin, enkä keksi mitään syytä, miksi meidän pitäisi olla epäloogisia.

SOKRATES: Tässä vaiheessa lasketaan yhteen, kuinka moni oppilas on sinun järjestelmässäsi menossa eriasteiseen erityisopetukseen. Oppimisvaikeuksista kärsii arviolta 20-25% väestöstä. ADHD:stä kärsii 3-6 % lapsista. 16% on käynyt ainakin kerran masennusvaiheen läpi aikuisikään mennessä. Keskihajonnan verran tavallista vähemmän tunnollisia on 16%. Emme voi vain laskea prosentteja yhteen, sillä ryhmät menevät osittain päällekkäin, mutta karkeasti arvioidenkin tässä on jo selvästi yli kolmasosa oppilaista, mahdollisesti lähes puolet. Ja sitten vielä muut syyt päälle. Itse asiassa tutkimuksen mukaan erilaiset perintötekijät selittävät 75% oppilaiden koulumenestyksestä (Krapohl et al 2014). Oletko valmis laittamaan suurimman osan oppilaistasi erityisen tuen piiriin?

MEGILLOS: Myönnän, että tuo tulos saa minut hämilleni. Miten yhteisen peruskoulun ajatus voi olla pelastettavissa, jos oppilaiden synnynnäiset erot ovat noin suuret?

SOKRATES: Älä vielä luovuta. Jos noudatamme niitä ohjeita, jotka olet yllä antanut, niin suurin osa oppilaista saa enemmän tai vähemmän helpotusta oppimistavoitteisiinsa, ja vain osalta vaaditaan täydet tavoitteet. Toisella tavalla ilmaistuna saman asian voisi sanoa niin, että tavoitteet on laitettu jokaisen oppilaan oman tason mukaisiksi: kaikilta vaaditaan paljon, mutta jokaiselta heidän omien kykyjensä mukaan. Mikäli "erityisopetus" ei tarkoita, että oppilaat ovat eri paikassa "yleisopetuksen" oppilaista, ei kai peruskoulun idea vaarannu lainkaan?

MEGILLOS: Olet oikeassa. Vaadimme siis jokaiselta oppilaalta kovaa kuria ja työntekoa, mutta "kova työnteko" luonnollisesti tarkoittaa eri oppilaille hieman eri asioita. Tavoitteet ovat jokaisella korkealla, mutta saavutettavissa. Silloin oppilaat voivat saavuttaa todellisen potentiaalinsa ja kehittyä pitemmälle kuin ehkä itse osaisivatkaan uskoa.

SOKRATES: Kuvailit juuri yksilöllisen oppimisen menetelmän, joka on myös minun mielestäni paras idea peruskoulun uudistamiseksi. Olemme siis samaa mieltä koulun uudistamisesta, kuten jo alussa totesin.

---

¹ Jos Platon sai tehdä näin, niin minäkin saan!