Keitä ne on ne kiusaajat?

I.

Osa ihmisistä kuvittelee, että kuu on taivaalla vain öisin. He ajattelevat, että kuu nousee vasta sen jälkeen kun aurinko laskee.

Todellisuudessa kuu on yhtä usein taivaalla myös päiväsaikaan. Sitä on vain hankala huomata sinistä kirkasta taivasta vasten. Sitä vastoin yöaikaan pilvettömältä taivaalta kuu erottuu oikein hyvin. Siksi ei ole ihme, että toisille syntyy väärä mielikuva.

Samalla tavalla monilla on mielikuva, että kiusaajat ovat lähinnä ressukoita, jotka purkavat kiusaamisella omaa pahaa oloaan.

Tämäkään mielikuva ei ole totta, mutta se syntyy hyvin samanlaisen prosessin kautta kuin yllä oleva "kuu näkyy vain öisin" -harha: pahaa oloaan purkavien "ressukka-kiusaajien" harrastama kiusaaminen on hyvin näkyvää, ja se erottuu hyvin normaalista koulutoiminnasta.

Mutta kuu näkyy myös päivätaivaalla, vaikka sen havaitseminen onkin vaikeampaa. Samoin suurin osa kiusaamisesta on hankala huomata. Jos ei ole tarkkaavainen, voi päätyä kuvittelemaan, että vain kaikkein näkyvin osa ilmiöstä on koko totuus.

II.

Eri tutkimusten mukaan kiusaajista vain pieni vähemmistö on "ressukka-kiusaajia" (esim. Olweus 1993, Salmivalli 2009). Yleensä kiusaajat ovat sosiaalisesti taitavia ja menestyneitä oppilaita, joille kiusaaminen on strateginen tapa kohota statushierarkiassa.

Kenestä tahansa ei tule kiusaajaa. Kiusaajat ovat aggressiivisia ja heillä on heikko empatiakyky. Heillä on suuri tarve saada statusta ja dominoida muita.

Dominanssikäytös osoittaa statusta simpanssien keskuudessa: sama koskee myös ihmisiä. Jos pystyn näyttämään, että muut alistuvat minulle, niin oma arvoni hierarkiassa nousee. Tämä on valitettavaa, mutta totta. Aikuisten maailmassa dominanssi- ja statuspelit ovat hienovaraisia. Koulujen, vankiloiden ja armeijan kaltaisissa paikoissa, joihin mennään pakolla ja joissa seuraansa ei voi valita, nämä pelit näyttäytyvät kaikkein raadollisimpina.

III.

Koska kiusaajat ovat usein sosiaalisesti taitavia, he osaavat myös kiusata tavoilla, joista on vaikea jäädä kiinni. Naureskelu, jonka voi väittää olleen vain viatonta; pilkkaaminen keskellä ryhmää; töniminen silloin, kun näkemässä on vain omia kavereita. Tällaisissa tilanteissa on lopulta vain sana sanaa vastaan, eikä siitä jää helposti kiinni.

Siksi systemaattinen puuttuminen onkin niin tärkeää. Ja siksi on tärkeää, että opettajat osaavat havaita myös hienovaraisemman kiusaamisen.

Kuten aiemmin kirjoitin, KiVa koulu ja vastaavat kiusaamisen vastaiset ohjelmat toimivat, vaikkakin rajallisesti. Mutta ne toimivat huomattavasti heikommin, mikäli opettajilla on väärä käsitys kiusaamisesta ja kiusaajista.

Kun ymmärrämme, että kiusaajat haluavan ennen kaikkea statusta, voimme kehittää uusia keinoja kiusaamista vastaan. Jo aiemmin tässä jutussa linkitetyssä artikkelissa kerrottiin kokeilusta, jossa kouluun luotiin oppilaille tärkeitä tehtäviä, kuten välituntivalvoja tai vastaava, ja annettiin näitä tehtäviä nimenomaan potentiaalisille kiusaajille. Ajatuksena on, että jos oppilaat saavat statusta muutenkin, niin heidän ei tarvitse kiusata. Toinen vaihtoehto olisi järjestää urheilukilpailuita, joissa oppilaat voivat osoittaa dominanssinsa hallitulla tavalla.

En tiedä, ovatko yllä mainitut keinot oikeasti tehokkaita, mutta niitä kannattanee ainakin tutkia.